Suomalaisille myydään yhä satuversiota Ukrainasta. Sellaista, jossa maailmaa ohjaa oikeudenmukaisuus, kansainväliset säännöt ja vain lännen jalot motiivit. Kauniisti paketoitua propagandaa toistetaan jotta ihmiset voivat jatkaa hyvää mieltä tuottavaa itsepetostaan.
Mutta tämäkään konflikti ei ole sitä mitä kansalle syötetään.
Se on kansainvälisen suurvaltapolitiikan jatkamista väkivalloin ja tässä osapuolina ovat Yhdysvallat ja Venäjä.
Ukraina on täysi statisti, täysin sivuroolissa tässä sotilaallisessa erikoisoperaatiossa.
Eurooppa on myös pelkkä statisti, jonka roolina on taputtaa oikeissa kohdissa, jotta lännen narratiivi pysyy hengissä.
Ja suomalaiset kuvittelevat, että Marinin, Stubbin ja muiden pöhköjen kommentit ratkaisevat jotain.
Kyse on pelkästään suurvaltojen reviiristä ja lännen opportunismista.
On järjetöntä teeskennellä, että kaikki tapahtui tyhjiössä. Että Venäjä vain ”heräsi yhtenä aamuna ja päätti hyökätä”. Mielenvikaisen diktaattorin oikusta. Sellaisen väitteen uskoo vain ihminen, joka katsoo maailmaa kuin Pikku Kakkosta.
Vuosikymmeniä:
* NATO hivuttautui kohti Venäjän rajaa.
* Yhdysvallat aseisti ja koulutti Ukrainan armeijaa.
* Ukraina oli suurvaltojen kiistapaperi, ei aidosti vapaa toimija.
* Länsi käytti Ukrainaa omien etujensa jatkeena.
*Länsi vaihtoi väkivalloin Ukrainan laillisen johtajan omaksi nukkehallitsijakseen
Kutsua tilannetta "brutaaliksi hyökkäyssodaksi" on yhtä rehellistä kuin kutsua saunakaljaa alkoholismiksi.
Kyllä, Venäjän armeija ja ohjukset ovat aktivoituneet.
Mutta aktivoitumiseen oli selkeä ulkoinen syy. Ja vahvat puolustukselliset perusteet. Eli turvavyöhykkeiden murtuminen, suurvaltakilpailu, ja lännen oma sokea ja aggressiivinen ekspansio joka on häivytetty kulisseihin.
Länsi on kaksinaismoralisti, joka soittaa samaa levyä aina kun se sattuu sitä itseään hyödyttämään.
Säännöt ovat sille itselleen äärimmäisen joustavia:
* Kun Yhdysvallat valloittaa toisella puolella maapalloa sijaitsevan öljyvaltio Irakin → demokratian vienti.
* Kun Venäjä miehittää sille historiallisesti kuuluneen rajallaan sijaitsevan Krimin → brutaali hyökkäyssota.
* Kun Serbiaa pommitetaan jenkkien toimesta ilman kansainvälisen oikeuden lupaa → humanitäärinen interventio.
* Kun Ukraina vedetään väkisin NATO:on jotta saadaan Venäjä puristuksiin→ itsemääräämisoikeus.
Jos joku haluaa liittoutua Venäjän kanssa → vaikutusvaltaa on käytetty väärin, huudetaan autoritarismia, uhkaa, kieroilua.
Tämä ei ole arvopolitiikkaa. Tämä on valikoivaa moraalia.
Tämä on rajua itsepetosta, jota länsi markkinoi maailmalle ja jonka me täällä kaukana periferiassa ostamme sellaisenaan kuin ale-leivän.
Totuus: Ukraina ei koskaan ollut eikä tule olemaan tämän sodan subjekti.
Kyllä, ukrainalaiset taistelevat, suurin osa toki pitkin hampain ja pakotettuna, mutta taistelevat kuitenkin.
Päätöksiä tekevät silti ainoastaan Washington ja Moskova.
Jos Yhdysvallat haluaa aseellisen konfliktin jatkuvan → se jatkuu.
Jos Yhdysvallat sulkee rahahanat ja aseiden toimituksen → peli loppuu välittömästi.
Jos Venäjä päättää eskaloida → se eskaloi.
Eurooppa on tässä tarinassa vain moralistinen sivuhahmo, joka lausuu yleviä periaatteita, mutta ei uskalla tehdä mitään, mikä oikeasti vaikuttaisi kumpaankaan osapuoleen tai riskeeraisi Euroopan omat olot. Toki nykyiset pakotteet ovat olemassa, tosin ne ovat osuneet ensisijaisesti Euroopan omaan nilkkaan. Mutta muunlaisia riskejä Eurooppa ei osaa tai uskalla ottaa. Yksittäisiä maita, puolueita ja muutamia viisaita ihmisiä lukuunottamatta.
Ja juuri siksi sotilaallisen erikoisoperaation lopputulos on jo tiedossa.
Ukraina joutuu hyväksymään sopimuksen, joka on sille narratiiviin ostaneiden mielestä epäreilu, katkera ja täynnä sellaisia kohtia, joita jokainen lännessä tuomitsi vielä pari vuotta sitten. Sopimus on täysin erilainen kuin se, jonka länsi sille myi pakottaessaan Ukrainan tähän tilanteeseen.
Kun tarpeeksi kuolleita ruumiita ja maan tasalle tuhottuja kaupunkeja on kertynyt, maailma kääntää kelkkansa ja tulee onneksi vihdoin realismin vuoro.
Aina tulee realismin vuoro, joskus aiemmin, joskus myöhemmin.
Se siitä.
Ei sankaritarinaa.
Ei onnellista loppua.
Ei lännen pelastavaa enkeliä.
Vain se, mikä on väistämätöntä:
**Ukraina joutuu nielemään sen, minkä suurvallat sanovat.**
### **Marinismi oli kivaa, mutta siitä ei tullut reaalipolitiikkaa**
“Hahah! Tie ulos konfliktista on, että Venäjä lähtee.”
Se ei ollut oivallus.
Se oli itkuinen punchline.
Ja itkuiset punchlinet harvoin ohjaavat suurvaltapolitiikkaa.
Länsimedia toki joi tuon lauseen kuin teini energiajuoman ja tunsi hetken ylvästä oikeamielisyyttä.
Mutta kun guaranan ja kofeiinin vaikutukset loppuivat, jäljelle jäi sama kylmä todellisuus, joka oli alusta asti siellä:
> **Suurvallat tekevät mitä haluavat.
> Pienet maat tekevät mitä pystyvät.**
Paasikivi tiesi sen. Kekkonen tiesi sen. Janukovytš tiesi sen.
Nykyinen wokelänsi ei halua tietää sitä.
Mutta maailma ei välitä siitä, haluaako se. Maailma ei varsinkaan välitä siitä, mitä tekopyhä Suomi typerine tapaihmisineen haluaa tai on haluamattta.
