Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. helmikuuta 2026

Sensitiivisyys tuhoaa ihmiset ja koirat

Meille myydään koko ajan kertomusta paremmasta maailmasta. Turvallisemmasta, sensitiivisemmästä, tiedostavammasta. Sellaisesta, jossa kaikilla on kaikki tosi hyvin. Ja tämä nykyinen meno on siihen johtavaa hienoa kehitystä. Mutta moni huomaa, että samaan aikaan ilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että normaali ihminen joutuu koko ajan tarkistamaan itseään kuin eläisi loputtomassa suullisessa tentissä tai poliisikuulustelussa.


Ennen sai sanoa jotain kömpelöä ja siitä selvittiin. Nyt yksikin väärä sana voi muuttua pysyväksi leimaksi. Työttömyydeksi, vankilatuomioksi, ties miksi. Yksi väärä painotus, yksi väärä termi, yksi väärä huumori, yksi silmien venytys ja olet moraalisen paniikin kohde. Ei siksi, että olisit tehnyt jotain oikeasti pahaa, vaan siksi, että et käyttänyt oikeaa kieltä oikealla hetkellä. Ihmisen elämästä on tullut projekti, jota pitää jatkuvasti säätää muiden herkkyyksien mukaan. Sen kaikkein herkimmän ja mielenvikaisimman yksilön oikkujen mukaan.


Työpaikoilla uudet ideat esitetään varoen. Keskustelut ovat kliinisiä. Kukaan ei halua olla se, joka sanoi liikaa. Riskinotto ja innovaatiot eivät kuole siksi, että ne olisivat taloudellisesti huonoja, vaan siksi, että sosiaalinen riski on liian suuri. Innovaatio ei kuole edes äärimmäisen byrokraattisessa Suomessa byrokratiaan, vaan sosiaaliseen pelkoon.


Urheilussakin näkyy sama kehitys. Fyysinen peli on muuttumassa moraaliseksi kysymykseksi. Aggressio ei ole enää osa kilpailua, vaan merkki ongelmasta. Se, mikä ennen oli toivottua ja tavoiteltua kovuutta, on nyt epäilyttävää. Ei riitä, että lajin spesifejä sääntöjä rikotaan ja niistä rangaistaan. Urheilijan koko asennetta pitää tarkkarilla ja sitä pitää peilata woken hengessä yhteiskunnan sosiaaliseen moraaliin kesken kiihkeän pelin. Ihmisestä halutaan tehdä täysin riskitön myös siellä, missä riskin kuuluisi olla osa lajia.


Ja koirat kertovat tästä kaikesta ehkä enemmän kuin ihmiset. Ennen hyvä koira oli sellainen, joka vartioi. Sellainen, jonka olemus jo kertoi, että tähän pihaan ei tulla luvatta. Saksanpaimenkoira ei ollut terapeuttinen sisustuselementti, vaan vartioiva työkoira. Sillä oli viettiä, terävyyttä ja kykyä purra tarvittaessa. Se ei ollut silloin sairas eikä hullu, se oli funktionaalinen.


Nyt samaa ominaisuutta pidetään ongelmana. Jos koira osoittaa aggressiota, ensimmäinen ajatus ei ole positiivinen, ei edes koulutuksen terävöittäminen ja toiminnan kanavoiminen paremmin hallittavaksi, vaan aggression kaikkinainen poistaminen. Terävyys tulkitaan virheeksi. Vartiointivietti nähdään uhkana. Jalostetaan lapasmaisia labradoodleja, jotka eivät pelästytä ketään, eivätkä puolusta ketään. Hymyilevä, vaaraton, täysin pehmennetty koira on ihanne. Kunnon rottweiler, kunnon saksanpaimenkoira, kunnon dobermanni on liian vaikea, liian voimakas, liian epämukava. Liian epäsopiva tähän nykyiseen sairaaseen narratiiviin.


Tämä aggression pelko ei siis tietenkään koske vain koiria. Sama logiikka siirtyy sellaisenaan ihmisiin. Kaikki terävyys halutaan silottaa. Kaikki suoruus pehmentää. Kaikki aggressio patologisoida. Lopulta hyväksyttävä ihminen on sellainen, joka ei koskaan ärähdä, ei koskaan loukkaa, ei koskaan ylitä jonkun hauraan lumihiutaleen mielivaltaista rajaa. Ihminen, joka ei ole vaarallinen kenellekään, ei edes silloin kun pitäisi puolustaa itseään tai muita, on ihanne. 


Pehmeys voi olla hyve, jos se on oma valinta. Ja varsinkin , jos se on osa luontaista monimuotoisuutta. Mutta jos se on pakko, se ei ole hyve. Se on kesytystä. 


Jos suunta jatkuu tällaisena, emme saa rohkeampaa emmekä oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Saamme yhteiskunnan, jossa ihmiset ovat varovaisia, sisäisesti kireitä ja jatkuvasti tarkkailemassa itseään ja toisiaan. Ulkoisesti kaikki näyttää rauhalliselta. Sisäisesti kaikki patoutuu.


Ja juuri se on tässä se kaikkein huolestuttavin ajatus. Ei se, että joku loukkaantuu väärästä katseesta tai väärästä sanasta. Vaan se, että kukaan ei kohta enää uskalla olla vahva. Eikä saa olla vahva. Ei mies, ei koira, ei lapsi, ei urheilija. Tuskin edes nainen. 


Eikä varsinkaan opettaja, kurinpitäjä, kasvattaja. Erityisesti maahanmuuttajien on annettava toteuttaa itseään. Heidän apinointiinsa puuttuva saa itse syytteen ja tuomion. Siksi tämäkin puukotus tapahtui. Koska opettaja ei saa tehdä mitään. Opettaja ei saa puuttua varsinkaan matuhäiriköiden häiriökäyttäytymiseen. Äänen korottaminenkin törkeästä käytöksestä on nykyään rikos. Ja siksi lapset puukottavat toisiaan.


Ihmisyyden illankoitto on todellakin täällä.



perjantai 9. tammikuuta 2026

Suomi on kansalaistensa kontrolloinnissa jo pidemmällä kuin DDR ikinä

DDR ei romahtanut siksi, että se valvoi liikaa.

Neuvostoliitto ei hajonnut siksi, että se rekisteröi liikaa.

Ne kaadettiin. Ulkopuolelta, väkisin.

Yhdysvallat mursi ne taloudellisesti, geopoliittisesti ja härskillä informaatiosodalla. Ulkoinen paine teki sen, ei sisäiset syyt. Ja tämä on historiallinen tosiasia, ei mielipide.

Suomella ei ole läheskään niin vahvaa ulkoista painetta tällä hetkellä kaikesta woketuksesta, kaksinaismoralismista ja hyvesignaloinnista huolimatta. Eikä näin ollen myöskään edes tätä tekosyytä kansalaistensa kurjistamiselle. Mutta Suomi on kaatumaisillaan, ihan omasta syystä.

Suomi rakentaa rajua valvontaa ilman mitään pakkoa.

Ilman miehitystä.

Ilman kylmää sotaa.

Ja tekee sen hymyillen.

Vaikka kansalaiset itkevät.

DDR kyllä valvoi ihmisiä.

Suomi valvoo jo heidän eläimiään.


Koirarekisteri.

Tulossa kissarekisteri.

Frettejä unohtamatta. Frettejä!

Seuraamusmaksu jopa 5 000 euroa.


Ei rikoksesta.

Ei vahingosta.

Vaan siitä, että jokin elävä olento puuttuu valtion loputtoman pituisesta tietokannasta.


DDR ei rekisteröinyt koiria valtakunnallisesti.

Edes Neuvostoliitto ei uhannut kansalaisiaan nelinumeroisilla sakoilla rekisteröimättömästä kissasta.


Ne keskittyivät ihmiseen, koska ymmärsivät vallan logiikan.

Suomi on vienyt oman logiikkansa pidemmälle.

Rekisteröimätön koira ei ole koira.

Se on valtion mielestä hallinnollinen loukkaus. 


Pentutehtailu on pelkkä veruke.

Rikollinen kun ei kuitenkaan rekisteröi.

Rikollinen ei tottele.

Rikollinen ei maksa.

Mutta järjestelmä ei kykene hallitsemaan rikollista.

Siksi se hallitsee kuuliaisia.

Siksi se haluaa hallita sinua.


Tämä ei ole poikkeama sosialistisesta ajattelusta.

Tämä on sen puhtain muoto. Jota ei ole nähty missään aiemmin.


Olemassa oleva Kennelliiton rekisteri ei valtiolle kelpaa. Liian itsenäinen. Liian vähän valtion näpeissä.

DDR ei sallinut rinnakkaisia rakenteita.

Suomi ei salli niitä senkään vertaa.

5 000 euroa ei ole sakko.

Se on kurinpalautus.


"Jos olet hoitanut asiasi oikein, ei ole mitään pelättävää."

Tämä ei ole vapaiden ihmisten lause.

Tämä on valvontajärjestelmään sopeutuneiden lampaiden mantra.


DDR tarvitsi ilmiantajia. Silti kissoja ei ilmiannettu.

Suomi tarvitsee rekistereitä. Jotta kissasikin saadaan isoveljen valvovan silmän alle. Niin, ja frettisi, koiran kaveriksi.

Neuvostoliitto ei kadonnut, koska se uskoi järjestykseen.

Se hävisi, hetkeksi, koska sitä vastaan käytiin rajua sotaa kaikilla muilla keinoilla paitsi avoimella sodalla.

Suomella ei ole vihollista pakottamassa tätä kehitystä. Tätä hävitystä.

Ja se tekee sen aivan itse.

Kun valtio rekisteröi lemmikit, se ei suojele eläimiä.

Se harjoittelee vallankäyttöä ilman vastarintaa.

DDR ei ehtinyt näin pitkälle.

Neuvostoliitto ei edes halunnut näin pitkälle.

Suomi ehti. Ja halusi.

Ja kutsuu tätä edistykseksi.





sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Koirapuistot tuotava 2000-luvulle

Nykyinen jako koirapuistoissa isoihin ja pieniin koiriin on auttamattoman vanhentunut. Ajatus siitä, että koiran koko määrittelisi sen sosiaalisuuden, leikkikyvyn tai luonteen vahvuuden, on naurettava. Eikö olisi jo aika siirtyä 2000-luvulle ja tehdä jako rohkeiden ja pelokkaiden koirien (ja ihmisten) mukaan?

Iso koira voi olla arka luimistelija ja emäntänsä samanlainen kun taas pieni koira voi olla sosiaalisesti taitava ja rohkea kuin leijona. Silti koirat sullotaan puistoihin, joissa niiden pitäisi pärjätä vain kokonsa perusteella. Tämä johtaa stressiin, konflikteihin ja pahimmillaan loukkaantumisiin. Koirien hyvinvointi jää toissijaiseksi, kun noudatamme jäykkiä ja vanhanaikaisia sääntöjä.

Omistajien pitäisi tuntea koiransa ja valita niille sopiva puisto koiransa rohkeuden ja kyvykkyyden, ei koon, perusteella. Kuten myös oman rohkeutensa ja ymmärryksensä tason perusteella. Kaikesta traumatisoituvat typerykset yhteen paikkaan, fiksut toiseen paikkaan.

Jokainen koira ansaitsee turvallisen ja mukavan ulkoilupaikan, jossa se voi olla oma itsensä. On siis todellakin aika jättää taaksemme koirapuistojen kivikautinen jako ja siirtyä koirien luonteen mukaiseen järjestelyyn – koiriemme parhaaksi. Rohkeat ja fiksut rohkeiden kanssa ja pelokkaat pelokkaiden. Näin yksinkertaista se on.

Niin, ja humanistinen woketus on syytä jättää kokonaan pois koirien tai minkä tahansa eläimen kanssa touhutessa. Koirat ärhentelevät ja toimivat usein upean villipetomaisesti vuorovaikuttaessaan keskenään. Eivätkä ne siitä traumatisoidu, vaikka veri joskus vähän lentäisikin. Jos ihminen tästä traumatisoituu, se on hänen oma ongelmansa.