Koirapuistot tuotava 2000-luvulle

Nykyinen jako koirapuistoissa isoihin ja pieniin koiriin on auttamattoman vanhentunut. Ajatus siitä, että koiran koko määrittelisi sen sosiaalisuuden, leikkikyvyn tai luonteen vahvuuden, on naurettava. Eikö olisi jo aika siirtyä 2000-luvulle ja tehdä jako rohkeiden ja pelokkaiden koirien (ja ihmisten) mukaan?

Iso koira voi olla arka luimistelija ja emäntänsä samanlainen kun taas pieni koira voi olla sosiaalisesti taitava ja rohkea kuin leijona. Silti koirat sullotaan puistoihin, joissa niiden pitäisi pärjätä vain kokonsa perusteella. Tämä johtaa stressiin, konflikteihin ja pahimmillaan loukkaantumisiin. Koirien hyvinvointi jää toissijaiseksi, kun noudatamme jäykkiä ja vanhanaikaisia sääntöjä.

Omistajien pitäisi tuntea koiransa ja valita niille sopiva puisto koiransa rohkeuden ja kyvykkyyden, ei koon, perusteella. Kuten myös oman rohkeutensa ja ymmärryksensä tason perusteella. Kaikesta traumatisoituvat typerykset yhteen paikkaan, fiksut toiseen paikkaan.

Jokainen koira ansaitsee turvallisen ja mukavan ulkoilupaikan, jossa se voi olla oma itsensä. On siis todellakin aika jättää taaksemme koirapuistojen kivikautinen jako ja siirtyä koirien luonteen mukaiseen järjestelyyn – koiriemme parhaaksi. Rohkeat ja fiksut rohkeiden kanssa ja pelokkaat pelokkaiden. Näin yksinkertaista se on.

Niin, ja humanistinen woketus on syytä jättää kokonaan pois koirien tai minkä tahansa eläimen kanssa touhutessa. Koirat ärhentelevät ja toimivat usein upean villipetomaisesti vuorovaikuttaessaan keskenään. Eivätkä ne siitä traumatisoidu, vaikka veri joskus vähän lentäisikin. Jos ihminen tästä traumatisoituu, se on hänen oma ongelmansa.

Maailma on jo menetetty – onneksi kukaan ei huomannut

 

Tässä sitä ollaan, kehityksen huipulla. Tiedetään enemmän kuin koskaan, mutta ymmärretään vähemmän kuin ikinä. Kaikki on helpompaa, nopeampaa, tehokkaampaa – ja samalla merkityksettömämpää.  

Vanhat ihmiset muistavat vielä ajan, jolloin elämässä oli jotain selittämätöntä lämpöä. Ajan, jolloin elämä oli ihmisen kokoista. Ajan, jolloin järjestelmä, standardit ja säännöt olivat edes jossain määrin ihmiselle alisteisia. Ei tarvinnut kysellä "mikä sovellus tähän ladataan" tai "millä alustalla tämä keskustelu käydään". Sitten tuli kehitys ja nyt nuoret syntyvät maailmaan, jossa kylmyys on normaalia. Missään ei ole inhimillistä tarttumapintaa eikä mikään kestä hetkeä pitempään. Mihinkään ei tarvitse keskittyä. Mistään ei tarvitse kantaa vastuuta. Missään välissä ei ole tilaa olla ihminen.

Lääketiede lupasi pelastaa meidät. Ja simsalavitunbim, nyt kuolemme totta tosiaan hitaammin! Mutta olemme sairaampia kuin koskaan. Teknologia lupasi vapauttaa meidät ja nyt istumme vapaaehtoisesti häkissä, jossa ei ole edes kaltereita – pelkkää pehmeää, mukavaa hallintaa. Ja kaiken kruununa: koskaan ei ole ollut näin helppoa olla uhri. Ennen ihmiset kestivät elämän kolhut, nyt kaikessa piilee potentiaalinen trauma. Sano väärä sana ja joku kokee eksistentiaalisen kriisin. Ja väärän sanan sanoja saa kenkää yhteiskunnasta. Ellei suostu anelemaan armoa.

Mutta eihän tässä mitään hätää, vaikka tätä kehitystä ei voikaan pysäyttää. Kukaan ei nimittäin muista saati kehtaa sanoa ääneen, että asiat voisivat olla paremmin.