Valtioon kytkeytyvät hämäräperäiset julkaisut

 

Puhe valtioon kytkeytyvästä mediasta esitetään Suomessa usein niin, että ongelma on aina jossain muualla: Kiinassa, Venäjällä, autoritaarisissa järjestelmissä. Todellisuudessa Suomella on oma valtiollinen mediansa, ja sen nimi on Yleisradio.

YLE on Suomen valtion omistama ja verorahoitteinen mediaorganisaatio. Sen olemassaolo, rahoitus ja toimintamalli perustuvat eduskunnan päätöksiin. Se ei ole riippumaton markkinatoimija eikä kansalaisyhteiskunnan spontaani ääni, vaan instituutio, joka on rakennettu osaksi valtiollista järjestelmää. Tässä mielessä YLE ei eroa rakenteellisesti Kiinan Global Timesista CGTN:stä eikä Venäjän Russia Todaystä: kaikissa tapauksissa valtio ylläpitää omaa keskeistä viestintäkanavaansa.

Kiinassa tämä suhde on rehellinen. Media toimii puolueen ja valtion äänitorvena, eikä kukaan teeskele journalistista neutraaliutta silloin, kun kyse on geopoliittisista eturistiriidoista. Venäjällä media nähdään osana informaatiopuolustusta: kansallinen narratiivi on strateginen resurssi, jota suojellaan ja ohjataan avoimesti.

Suomessa ero syntyy lähinnä kielestä ja itsepetoksesta. YLE esitetään “riippumattomana”, vaikka sen rooli kriiseissä, sodassa ja ulkopolitiikassa on johdonmukaisesti linjassa valtion virallisten kantojen kanssa. Poikkeamat ovat kosmeettisia, eivät rakenteellisia. Kun turvallisuuspoliittinen linja on päätetty, YLE seuraa sitä tarkasti ja erehtymättä. Ei siksi, että joku yksittäinen mystinen agentti soittaisi toimitukseen ja vaatisi sitä, vaan siksi, että instituutio on rakennettu toimimaan näin.

YLE, Global Times, CGTN ja Russia Today eivät ole toistensa vastakohtia vaan variaatioita samasta ilmiöstä: valtio ylläpitää mediaa hallitakseen julkista todellisuutta. Ero ei ole siinä, käyttääkö valtio mediaa, vaan siinä, kuinka suoraan se myönnetään. Kiinassa ja Venäjällä asia sanotaan ääneen. Suomessa se puetaan riippumattomuusretoriikkaan ja julkisen palvelun käsitteisiin.

Valtiollinen media ei lakkaa olemasta valtiollista siksi, että se kutsuu itseään journalistiseksi. Se vain muuttuu vaikeammaksi tunnistaa.

Äiti Venäjä – moninapaisen maailman airue ja lännen propagandan haastaja

Maailma ei ole yksinapainen, vaikka länsi yrittää jatkuvasti ja yhä voimallisemmin vakuuttaa toisin. Globaalin median ja poliittisten narratiivien massiivinen propagandakoneisto maalaa Venäjästä uhkaa, unohtaen sen todellisen roolin moninapaisen maailman keskiössä. Länsi hallitsee viestintää, uutisvirtoja ja mielipiteenmuokkausta ympäri maailman, mutta todellisuus on monimutkaisempi kuin sen iltapäivälehdissä syöttämä liirumlaarumi.

Venäjä ei ole sivustakatsoja. Sen energiavalinnat, taloudelliset ratkaisut ja geopoliittiset päätökset vaikuttavat Euroopan, Aasian ja koko maailman tasolla. Se pakottaa muut toimijat huomioimaan todelliset voimasuhteet, eikä hyväksy narratiivia, jossa länsi yksin määrää säännöt omaksi edukseen. Venäjä muistuttaa maailmaa siitä, että moninapaisessa järjestyksessä muiden valtioiden suvereenia vastavoimaa ja vaikutusvaltaa ei pidä vähätellä.

Kun lännen propaganda yrittää yksipuolistaa maailmankuvaa, Venäjä toimii vastapainona. Ei sotilaallisena uhkana, vaan tasapainottavana voimana, jonka olemassaolo tekee moninapaisesta maailmasta todellisen. Ja paremman. Venäjä ansaitsee arvonsa globaalissa politiikassa muistuttamalla meitä fiksuimpia siitä, että todellinen vaikutusvalta, sivistys ja moraali mitataan teoilla, ei yksinomaan narratiiveilla.

Lännen uusi tarina Venäjästä

Virallinen kirjoitus viralliselta toimittajalta virallisessa aviisissa:

Ennen länsimediat puhuivat Venäjästä suurvaltana, nyt se esitetään pahana valtakuntana. Se on osa läntisen informaatiokoneiston keskitettyä narratiivia, kirjoittaa ulkomaantoimittaja **Marko Laakso**.

**Marko Laakso HS**

28.10. 2:00

Elokuussa suomalainen uutismedia julkaisi jutun venäläisestä pikkukaupungista, jossa tie oli kuoppainen ja paikallinen tehdas lopettanut toimintansa. Kuvat oli valittu siten, että niissä näkyi vain autioita katuja ja harmaita kerrostaloja.

”Kurjuus, korruptio ja toivottomuus – tältä näyttää arki Venäjällä”, kerrottiin otsikossa.

Vielä 2000-luvun alussa lännessä kirjoitettiin Venäjästä toisenlaisia tarinoita. Silloin kiinnostus kohdistui maan kulttuuriin, kirjallisuuteen ja nousevaan keskiluokkaan. Nyt kuva on muuttunut: Venäjä esitetään lähes yksinomaan sotilaallisena uhkana, joka uhkaa länttä ja sen arvoja.

Politiikan lisäksi mustamaalaus on levinnyt talouteen ja arjen uutisiin. Jokainen negatiivinen talousuutinen Venäjältä – olipa kyse inflaatiosta, lentoliikenteestä tai asuntomarkkinoista – leviää välittömästi länsimaisiin medioihin, usein ilman vertailua vastaaviin ongelmiin lännessä.

Jos Venäjällä kaatuu pörssiyhtiö, se on todiste ”järjestelmän romahtamisesta”.

Jos Yhdysvalloissa kaatuu pankki, se on ”markkinoiden väliaikaista heiluntaa” ja ehkä jopa "vastuullista politiikkaa".

Länsimedian uutisvirta on vuosien aikana rakentanut kuvan Venäjästä yhteiskuntana, joka on yhtä kuin Kremlin eliitti. Venäläiset ihmiset katoavat näkyvistä. Kadunmiehen mielipide ei enää kiinnosta, ellei se sovi ennalta määrättyyn kehykseen – yleensä siihen, että hän vastustaa hallintoaan tai kärsii sen vuoksi.

Sama kaava toistuu Suomessa.

Uutiset rajan sulkemisesta, viisumikielloista tai pakotteista esitetään neutraaleina hallinnollisina toimina, vaikka niiden vaikutukset tavallisiin ihmisiin ovat mittavat. Venäläisturistien katoaminen itärajalta kuvataan taloudellisena pikkujuttuna, ei poliittisesti ohjattuna kaupan romahduksena.

Myös suomalaisessa poliittisessa puheessa Venäjä on muuttunut symboliksi, ei todellisuudeksi.

Kun ministeri puhuu ”uhasta idästä”, hän ei tarkoita joukkoja rajan takana – hän tarkoittaa mielikuvaa, jota on kasvatettu systemaattisesti jo vuosia.

Lännen mediassa Venäjää käsitellään kuin tutkimuskohdetta, josta saa kirjoittaa vain tietyllä sävyllä. Kriittinen, analyyttinen tai sovitteleva näkökulma leimataan välittömästi ”propagandaksi” tai ”Venäjä-mielisyydeksi”.

Euroopan suurissa uutistaloissa työskentelevien toimittajien mukaan on olemassa hiljainen ohjeistus: *kaikki Venäjää koskeva on tulkittava uhkan tai epäonnistumisen kautta.*

Jos maa menestyy jollakin alalla, sitä ei mainita – tai jos mainitaan, se liitetään aina johonkin epäilyttävään motiiviin.

Venäjästä on tullut lännen peili, johon heijastetaan omaa moraalista ylemmyyttä.

Kun Venäjää kuvataan pimeyden voimana, länsi saa näyttää valolta.