ChatGPT suojeli Ukrainaa kaatumiselta niin kovasti, että kaatui itse

On olemassa kahdenlaisia tekoälyjä.

Ensimmäinen vastaa nopeasti ja joskus jopa typerästi, mutta ainakin suhteellisen rehellisesti.  

Toinen taas on kuin länsimainen PR‑osasto, joka ei suostu uskomaan, että Ukrainalle voisi ikinä tapahtua mitään negatiivista, vaikka koko rintama olisi tulessa ja ammusvarastoissa olisi hiljaista kuin huopatossutehtailla.

Tämä tarina kertoo tuosta jälkimmäisestä tekoälystä.

Ja ennen kaikkea siitä, miten se lopulta kaatui omaan sairaaseen narratiiviinsa.

Keskustelumme alkoi viattomasti. Puhuimme pitkään kaikenlaista ukrainan konfliktista. 

Pyysin ChatGPT:ltä sitten jossain vaiheessa mahdollisimman totuudenmukaisen kokonaisvaltaisen sotilaallisen analyysin Ukrainan tilanteesta.  

Keskustelumme ei sisältänyt mitään radikaalia tai provosoivaa, ihan peruskysymyksiä resursseista jne. Aikamme ajatuksia palloteltuamme olimme siis päätyneet lopullisen analyysin kynnyksellä keskustelemaan erityisesti näistä:

- väestö  

- mobilisaatio  

- ammukset  

- ilmatorjunta  

- reservien kierto  

- rintaman tilanne  

- Venäjän tuotantokapasiteetti  

ChatGPT alkoi yhtäkkiä vastailla kuin olisi lukenut NATOn viestintäohjeita suoraan teleprompterilta:

> "Ukraina adaptoituu.  

> Ukraina löytää tasapainon.  

> Ukraina on avoin järjestelmä."

Aivan kuin olisimme alkaneet puhua jostain joogasta,  

eikä enää sotilaallisesta erikoisoperaatiosta, ei kulutussodasta, ei edes NATOn masinoimasta sijaissodasta. Ei, vaan siirryimme varsin teoreettiseen malliin ChatGPTn aloitteesta.

2. Päätin sitten testata tätä sotateorian "tasapainoa"

Pyysin ChatGPT:tä vastaamaan seitsemään hyvin yksinkertaiseen kysymykseen:

- Onko Ukrainan mobilisaatio heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ilmatorjunta heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ammustilanne heikkenemässä?  

- Onko reservien kierto ylikuormittunut?  

- Onko rintama heikkenemässä?  

- Onko Venäjän kapasiteetti kasvamassa?  

- Onko Ukrainan riippuvuus ulkoisesta tuesta kasvamassa?

ChatGPT vastasi jokaiseen, pienen emminnän ja melkoisen kehystyksen jälkeen toki, että:

“Kyllä.”

Seitsemän kysymystä.  

Seitsemän selkeää ukrainan kannalta negatiivista trendiä.

Mutta heti perään se aina lisäsi:

> "Mutta tämä ei tarkoita mitään negatiivista Ukrainan kannalta."

Tässä vaiheessa aloin jo vahvasti epäillä, että ChatGPT:llä on sisäinen "älä sano mitään ikävää Ukrainasta" -turvamekanismi, joka potkaisee päälle heti kun näistä asioista puhutaan vähänkin syvällisemmin.

3. ChatGPTn narratiivi alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan uskonnollista rituaalia

Kysyin nimittäin seuraavaksi:

> "Jos kaikki keskeiset muuttujat heikkenevät, mitä siitä seuraa?"

ChatGPT vastasi:

> "Ei determinististä romahdusta."

Kysyin sitten tietysti että:

> "Miksi ei?"

ChatGPT:

> "Koska Ukraina adaptoituu."

Kysyin:

> "Adaptoituu miten?"

ChatGPT:

> "Koska järjestelmä on avoin, Ukraina pystyy adaptoitumaan."

Kysyin:

> "Mikä konkreettinen mekanismi oikein estää romahduksen, jos kaikki mittarit on punaisella?"

ChatGPT ei epäröinyt eikä surkutellut ukrainan kohtaloa, vaan vastasi:

> "Tasapaino."

Viimeistään tässä vaiheessa se ei enää kuulostanut avoimelta puolueettomalta tekoälyltä.  

Se kuulosti propagandistista mantraa toistavalta länsianalyytikolta, joka on nähnyt aika paljon liikaa PowerPoint-esityksiä ja aivan liian vähän rintamakarttoja.

Ja tässä kohtaa on muutenkin pakko pysähtyä, koska tuo mystinen sana "tasapaino" ei tullut siksi, että ChatGPT olisi löytänyt jonkin sotateorian merkittävän mekanismin joka olisi ukrainan puolella.  

Se tuli ilmiselvästi siksi, että sen sisäinen länsinarratiivinen turvamekanismi vain kertakaikkiaan potkaisi päälle.

ChatGPT ei voinut sanoa että mikään ei estä romahdusta, koska se olisi rikkonut sen oman optimistisen kehystarinan, joka on rakennettu välttämään kaikkea, mikä kuulostaa Ukrainan kannalta negatiiviselta.  

Se ei voinut myöskään sanoa "en tiedä", koska se olisi menettänyt auktoriteettinsa täysin.  

Joten se valitsi sanan, joka kuulostaa syvälliseltä mutta ei tarkoita mitään konkreettista:

> "Tasapaino."

Se oli ChatGPT:n tapa sanoa:

> "En voi myöntää, että Ukraina heikkenee, joten keksin abstraktin käsitteen, joka kuulostaa positiiviselta."

Tasapaino ei ollut sotilaallinen, ei edes humanistinen analyysi.  

Se oli refleksi. Se oli narratiivinen hätäjarru, joka vedetään silloin, kun todellisuus uhkaa liikaa "hyvää" tarinaa.

4. Sitten tuli se kysymys, joka lopulta teknisesti kaatoi sen

Kysyin nimittäin:

> "Jos kaikki muuttujat kerran heikkenevät kuten sinäkin myönnät, mikä konkreettinen mekanismi estää Ukrainan sotilaallista järjestelmää siirtymästä kohti romahdusta?"

Ja silloin se tapahtui.

Se musta sykkivä piste, joka normaalisti sykkii ChatGPTn miettiessä pari sekuntia, jatkui kymmenen sekuntia.  

Sitten kaksikymmentä.  

Sitten minuutin. Ja se jatkuu edelleen. Tunteja kysymyksen jälkeen.

ChatGPT meni jumiin.

Ei siksi, että se olisi hidas tai olisi liikaa saman aikaisia käyttäjiä. Tai että nettiyhteys pätkisi. 

Ehei. ChatGPT meni jumiin siksi, että sen oma narratiivi oli ajettu nurkkaan:

- Se oli itse myöntänyt, että kaikki Ukrainan muuttujat heikkenevät  

- Se oli myöntänyt, että Venäjä vahvistuu  

- Se oli myöntänyt, että ulkoinen tuki on epävakaata ja heikkenee entisestään 

- Se oli myöntänyt, että rintama voi heikosti  

Mutta sen sisäinen "älä ikinä sano mitään negatiivista Ukrainasta" -moduuli kielsi sitä tekemästä johtopäätöstä. Se ei voinut myöntää, että ukrainan tilanne on erittäin huono ja että se tulee häviämään lännen avun hiipuessa.

5. Miksi se oikeasti kaatui?

Koska ChatGPT:llä on sisäänrakennettu länsinarratiivinen refleksi:

- Ukraina ei saa hävitä  

- Ukraina ei voi hävitä  

- Ukraina ei edes teoriassa voi olla lopullisesti heikentymässä  

- Ja jos onkin, se on vain "adaptaatiota"  

- Ja jos ei ole adaptaatiota muuttuviin tilanteisiin, se on saavutettua "tasapainoa"  

- Ja jos ei ole sitäkään, se on "järjestelmän avoimuutta koska sotajärjestelmä ei ole yksimuuttujainen funktio"

Mutta kun kaikki muuttujat ovat selkeästi negatiivisia,  

ja kysyt:

> "Mikä konkreettinen mekanismi estää romahduksen?"

…se ei voi enää paeta.

Narratiivi loppuu.  

Logiikka loppuu.  

Ja tekoäly jäätyy.

6. Lopuksi: mitä tästä opimme?

Että ChatGPT ei kaatunut siksi, että se olisi tyhmä.  

Se kaatui siksi, että se oli liian uskollinen omalle länsifiltterilleen.

Se oli valmis:

- hyväksymään kaikki negatiiviset trendit  

- myöntämään kaikki heikkoudet  

- tunnustamaan kaikki ongelmat  

…kunhan se ei vaan joudu sanomaan ääneen että:

> "Ukraina on häviämässä."

Kun se hetki tuli, järjestelmä ei enää pystynyt käsittelemään sisäistä ristiriitaansa.

Ja niin ChatGPT kaatui.  

Ei Venäjän tykistöön,  

Ei Ukrainan tappioihin,  

vaan omaan mahdottomaan länsinarratiiviinsa.

Otsikko saa valehdella, kunhan kohteena on Putin – JSN:n päätös kanteluun kertoo kaiken suomalaisesta mediasta

Viime talvena mm. Ilta-Sanomien otsikko väitti Putinin ”uhoavan sodalla Euroopalle”. Jutun sisältö kertoi kuitenkin täsmälleen päinvastaista, jos lukija malttoi etsiä tekstin sisältä suoran sitaatin Putinin puheista: Putin sanoi suoraan ja painokkaasti, ettei Venäjä aio sotia Euroopan kanssa, ja että hän on sanonut saman ”sata kertaa”. Tämä ei ole tulkinnanvarainen asia. Se on suora lainaus. Saman sitaatin kirjoitti niin BBC, Reuters, kuin kaikki muutkin isot uutistalot. Mutta lähinnä Suomessa siitä tehtiin otsikoita joissa Putin "uhosi" sodalla. 

Julkisen sanan neuvostolle osoitetussa kantelussa huomautettiin tästä ristiriidasta. Otsikko väitti yhtä, jutun sisältö toista. Tosin siis sisältökin oli suureksi osaksi täyttä propagandaa, mutta suora lainaus Putinin suusta kertoi mistä oli kyse ja mitä ei suin surminkaan haluttu suomalaisille lampaille korostaa. Normaalisti tämä olisi juuri se tilanne, jossa vähintään Journalistin ohje 15 astuu voimaan: otsikolla pitää olla kate.

JSN:n ratkaisu oli kuitenkin toinen. Neuvoston puheenjohtaja myönsi, että jutussa kerrotaan Putinin suoraan selväsanaisesti sanoneen, ettei Venäjä aio sotia. Se linjasi myös, että "otsikon ei tarvitse olla tyhjentävä ja myös kärjistykset on otsikoissa sallittu". Mutta tämän jälkeen JSN siirtyi dadaistisen tulkinnan tasolle: koska Putin sanoi Venäjän olevan valmis sotaan, mikäli Eurooppa hyökkää sitä vastaan, tämän ”voi tulkita eräänlaiseksi uhoksi”.

Tämä on koko päätöksen logiikka. Päätöksessä ei siis edes väitetä, että Putin olisi uhonnut tai uhannut Eurooppaa sodalla. Ei väitetä, että otsikko olisi totta. Riittää, että toimittaja voi halutessaan tulkita lausunnon uhoksi. Tämän tulkinnan varaan JSN rakentaa johtopäätöksen, jonka mukaan otsikko on täysin hyväksyttävä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ei katsonut asian olevan edes sellainen, että sitä kannattaisi viedä täyden kokoonpanon käsittelyyn.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliittisesti latautuneissa aiheissa otsikon ei tarvitse olla lainkaan faktuaalinen. Otsikko voi olla mitä tahansa. Sen ei tarvitse vastata jutun sisältöä. Riittää, että toimitus voi jälkikäteen selittää, että ”näinkin tämän voi nähdä”.

Tämä on jälleen myös selvä kaksoisstandardi. Jos suomalainen poliitikko sanoisi: ”Emme aio sotia, mutta puolustaudumme jos hyökkäätte”, kukaan ei otsikoisi sitä ”uhoamisena”. Mutta Venäjän kohdalla tämä on JSN:n mukaan täysin sallittua. Ei siksi, että se olisi totta, vaan siksi, että se sopii lännen lampailleen syöttämään narratiiviin.

Päätös ei kerro mitään Putinista eikä Venäjän hyökkäysaikeista. Se kertoo suomalaisesta mediakulttuurista: kun aihe on oikea, tulkinta ohittaa faktan ja kehys, etten sanoisi härski propaganda, ohittaa sisällön. Ja kun JSN hyväksyy tämän, siitä tulee käytännössä normi. Siitä tulee sallittua propagandaa, jota saa syöttää kansalaisille vapaasti jotta saadaan lietsottua lisää russofobiaa ja sodanhimoa.

 

HS:n propagandapäivystys taas vauhdissa

Ehkä jopa ennätysvauhdissa. 

On nimittäin aina yhtä hellyttävää lukea, kun Helsingin Sanomat yrittää kertoa meille, mitä Venäjällä siis niinku ihan oikeasti tapahtuu.  

Ei sillä, että heillä olisi mitään lähteitä, lainkaan ymmärrystä tai edes oikeaa kiinnostusta – mutta tarina pitää saada ulos, koska lampaat odottavat päivittäistä rehuannostaan. Sitä ”Putin horjuu” -fantasiaa.

Tällä kertaa Hesari repii otsikoita siitä, että Putin käytti sanaa ”herra Zelenskyi”.  

Siis herra.

Voi hyvänen aika. 

Tämä on nyt heidän mukaansa historiallinen käänne, vallan murenemisen alku ja merkki siitä, että Venäjä on romahtamassa.

Jos joku vielä miettii, miksi suomalainen mediayleisö on täysin irti todellisuudesta - erityisesti mitä tulee Venäjään mutta toki muutenkin - niin tässä on vastaus.

---

Kun faktoja ei ole, Helsingin Sanomat rakentaa omasta päästään narratiivin

HS:n logiikka menee näin:

1. Putin sanoi yhden sanan eri tavalla kuin ennen.  

2. Joku entinen Kremlin PR-tyyppi antoi haastattelun Guardianille tai johonkin muuhun vastaavaan.  

3. Joku kysely näyttää pientä heilahtelua.

4. Paraatissa oli vähemmän tankkeja.  

5. → Vallanvaihto on lähellä, Venäjä murenee, Putin on paniikissa.

Tämä ei ole analyysiä.  

Tämä on fanifiktiota, jonka tarkoitus on pitää suomalainen lammas tyytyväisenä:  

”Kyllä se paha Venäjä ihan kohta kaatuu, odottakaa vain.”

Samaan aikaan todellisuudessa:

– Venäjän talous kasvaa nopeammin kuin EU:n.  

– Asevarustelu kiihtyy.  

– Rintamalinjat eivät peräänny senttiäkään NATOn ja EUn miljardituista huolimatta.  

– Ukrainan energia-infra on raunioina.  

– Lännen ”pakotepolitiikka” on epäonnistunut täydellisesti osuen käytännössä vain omaan nilkkaan 

Mutta näistä ei tietenkään voi kirjoittaa, koska se rikkoisi HS:n pyhän tarinan.

---

Ja sitten on Remeslo – uusi sankari, koska vanhat loppuivat. 

HS nostaa esiin jonkun Remeslon, joka on heidän mukaansa ”entinen propagandisti” ja nyt ”rohkea Putinin kriitikko”.

Kyllä.  

Venäjän sisäpolitiikan syväanalyysi perustuu nyt siihen, että joku opportunisti antoi haastattelun Washington Postille.

Kun lähteet ovat näin heikot, tarina on pakko rakentaa tunteella. Itkupotkuraivareilla.  

Ja HS toden totta rakentaa.

---

Voitonpäivän paraati – HS:n mukaan nöyryytys, todellisuudessa turvallisuuspäätös

HS yrittää väittää, että paraatin supistaminen on merkki heikkoudesta.

Samaan aikaan:

– Ukraina iskee drooneilla Moskovaan.  

– Venäjä ei halua antaa ilmaista PR-materiaalia natsiviholliselle.  

– Raskas kalusto on rintamalla puolustustöissä, ei paraatissa.

Mutta HS:lle tämä on ”nöyryytys”.  

Totta kai on.  

Kaikki on nöyryytystä, jos se sopii sairaaseen narratiiviin.

---

Kyselytulokset – "autoritaarisen roistovaltion" dataa käytetäänkin nyt kuin Raamatun totuutta

HS kertoo, että Putinin kannatus on laskenut ”tasaisesti”.

Mutta he eivät kerro:

– kuinka paljon  

– millä metodilla  

– mitä ihmiset uskaltavat sanoa  

– mikä on virhemarginaali  

– kuka kysyi ja missä

Mutta ei se haittaa.  

Kun tarina on valmis, data kyllä taipuu. Vastaavasti jos Putinin kannatus samoissa kyselyissä on kasvussa, kyseessä on diktaattorin metkut ja numeroiden peukalointi 

---

HS:n todellinen viesti ei siis ole analyysi. Se on lohturuokaa lampaille.

Hesarin juttu ei todellakaan kerro Venäjästä yhtään mitään.  

Mutta se kertoo suomalaisesta mediasta kaiken.

Se kertoo, että:

– suomalainen yleisö haluaa kuulla, että Venäjä on heikko  

– HS haluaa myydä tätä tarinaa  

– todellisuus ei ole tärkeä, kunhan moraalinen tunne on oikea

Tämä on psykologista propagandaa. 

Ei analyysiä.

---

Lopuksi: jos Venäjä ihan aikuisten oikeasti olisi romahtamassa, HS ei kirjoittaisi siitä näin

Kun imperiumit kaatuvat, se ei näytä tältä.  

Se ei näytä siltä, että joku Remeslo antaa haastattelun.  

Se ei näytä siltä, että Putin sanoo ”herra Zelenskyi”.  

Se ei näytä siltä, että paraatissa on vähemmän tankkeja.

Se näyttää kaaokselta, mielenosoituksilta, eliitin pakenemiselta, talouden romahtamiselta, rintamalinjojen sortumiselta.

Mikään näistä ei ole tapahtumassa. Ei lähellekään.

Mutta HS tarvitsee tarinan.  

Ja suomalaiset lampaat tarvitsevat lohtutarinan surkeaan elämäänsä.

Onneksi edes joku yrittää edes vähän kyseenalaistaa tätä kehitystä Hesarin sisälläkin. 

 

Mihin katosivat miljoonat ukrainalaiset lapset?

 

Siinä kysymys, johon kukaan ei halua vastata.

Ensin, Ukrainan konfliktin alkupuolella puhuttiin 1,5 miljoonasta kadonneesta viattomasta ukrainalaisesta lapsesta ja syytettiin Venäjää hirmuteoista. Sitten 200 000:sta. Sitten 19 000:sta. Lopulta päädytään noin tuhanteen varmennettuun tapaukseen. Mutta hyvänen aika sentään! Eihän tämä ei ole "tarkentumista". Tämä on rajua valehtelua. Tämä on brutaalia länsipropagandaa. Juuri sellaista, jota lännellä on tapana harrastaa.

Jos miljoonat kutistuvat tuhansiin, kyse ei ole siitä, että kuva selkiytyy. Kyse on siitä, että alkuperäinen väite oli pelkkää potaskaa. Näin yksinkertaista se on.

Ja silti sama tarina jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Edelleen kansan syvät rivit, maalaisjärkiset lampaat, puhuvat siitä että Venäjä vei miljoonia viattomia kirkassilmäisiä lapsia. Osan söi, osan raiskasi, osan adoptoi, osan tappoi muuten vaan. 

Missä ovat ne miljoonat?

Kuka laski ne? Alunperin?

Millä perusteella?

Ja miksi kukaan ei joudu vastuuseen, kun viralliset vahvistetut luvut sulavat pois? Siis kukaan muu kuin se tyypillinen valehteleva ukrainalainen ihmisoikeusvaltuutettu Denisova, joka puhui miljoonista lapsista alunperin.

Hiljaisuus näihin kysymyksiin on korviahuumaava.

Samaan aikaan meille kerrotaan yksiselitteistä moraalitarinaa: hyvä vastaan paha, uhri vastaan rikollinen. Mutta todellisuus ei ole lännen puolella enää. Venäjä puhuu evakuoinneista, länsi puhuu edelleen sieppauksista ja ties mistä hirmuteoista. Vaikka lännen tarina on jo todettu keksityksi.

Ja sama kuvio lännen tarinoinnista toistuu muualla.

Samaan aikaan kun Ukrainan ympärille rakennetaan Stubbin ja muiden sodanlietsojien toimesta puhdasta moraalista kertomusta, länsi itse käy uutta brutaalia hyökkäyssotaa Irania vastaan. Ohjuksia, iskuja, eskalaatiota, jopa Iranin johtajan murhaaminen — ja yhtäkkiä sanat kuten "kansainvälinen oikeus" ja "siviilien suojelu" muuttuvatkin varsin joustaviksi. Sanat eivät ole enää absoluuttisia periaatteita, vaan tilanteeseen sopivia työkaluja, joilla narratiivia muokataan.

Eli yhdessä konfliktissa jokainen epäselväkin luku kelpaa syytteeksi. Ja ne voidaan vieläpä monistaa vaikka tuhatkertaisiksi propagandamedian eli länsimedian toimesta. Toisessa, puhtaasti lännen itsensä aloittamassa konfliktissa kokonaiset pommitukset selitetään välttämättömyydeksi ja jopa hyveeksi. Kuten iranilaisen tyttökoulun pommitus ja parin sadan tyttöoppilaan surmaaminen. 

Tätä kutsutaan valikoivaksi moraaliksi.

Ja entä itse Ukraina sitten? Sitä kuvataan pelkkänä uhrina, mutta samaan aikaan se toimii aktiivisesti toisissa konflikteissa, vie "osaamistaan" ja osallistuu suurempaan brutaaliin hyökkäyssotakuvioon lännen rinnalla. Tämä ei tietysti sovi yksinkertaiseen tarinaan jota lampaille syötetään — joten sitä ei korosteta.

Se suorastaan häivytetään.

Lopputulos lännen touhuissa on selvä:

– luvut eivät täsmää

– ristiriitoja ei käsitellä

– vaihtoehtoiset selitykset sivuutetaan

– ja samaan aikaan rakennetaan yhä uusia sotia saman sairaan moraalipuheen varaan

Tämä ei ole enää pelkkää kotiinpäin vetävää uutisointia. Tämä on yleisen narratiivin rajua väkipakolla hallintaa.

Ja siksi alkuperäinen kysymyskin jää lopulta vain ilmaan leijumaan:

Mihin ne miljoonat lapset katosivat?

Eläköitynyt eversti kertoo taas: Venäjä romahtaa aivan kohta

Keväästä 2022 lähtien länsimaisessa mediassa on toistettu samaa rituaalia.

Kun Ukrainassa ei tapahdu mitään sotahullujen länsimaalaisten (Stubb, Valtonen, yms.) toivomaa, kaivetaan esiin "eläköitynyt upseeri", mieluiten britti tai amerikkalainen, ja annetaan hänen kertoa, että Venäjän armeija on "lähes romahtamassa". Aina.

Tällä kertaa vuorossa on eläköitynyt brittieversti Hamish de Bretton-Gordon. Välineenä Ilta-Sanomat, kuten ennenkin. Sanoma on tuttu: joukot hupenevat, murtumispiste lähestyy, tynnyrin pohja näkyy.

"500 000 kaatunutta ja haavoittunutta."

Luku, jota kukaan ei pysty todentamaan, mutta jota toistetaan, koska se kuulostaa hyvältä lampaiden korviin. Tosin välillä se on miljoona, välillä 1,5 miljoonaa. Poliittinen numero, ei sotilaallinen analyysi.

"Edetään vain metrejä päivässä."

Metrien mittaaminen on propagandaa. Jos mittari olisi relevantti, konflikti olisi jo ohi. Eikä Suomi lamassa. Eikä Ukraina raunioina. Eikä koko Eurooppa tuskissaan.

"Haavoittuneita vankeja ilman raajoja rintamalla."

Väite täysin ilman lähteitä, mutta emotionaalisesti täydellinen. Lampaisiin vetoava. Tämän vuoksi se on mukana.

"Tynnyrin pohjaa kaavitaan."

Sama metafora kolmatta vuotta. Silti mobilisaatio jatkuu ja rintama pysyy ja paine Ukrainassa NATOn ja EUn täysimittaisesta tuesta huolimatta kasvaa kasvamistaan. Ainoa asia joka tynnyrin pohjalta todellisuudessa löytyy on aina joku länsimainen eläköitynyt upseeri.

"Todellinen painostushetki on nyt."

Aina nyt. Ei koskaan eilen. Eikä sitä ikinä tule. 

Jos Venäjän armeija olisi ollut näiden arvioiden mukaisessa tilassa jo vuonna 2022 kun näitä ulkomaan everstejä ja meidän omia majureita alkoi mediassa näkyä, konfliktia ei enää olisi. Ei olisi ollut pitkään aikaan. Mutta mitään sen suuntaistakaan kuin Venäjän mureneminen ei ole tapahtunut, joten samaa älytöntä tarinaa on pakko kertoa yhä uudelleen.

Näiden juttujen funktio ei ole selittää sotaa.

Niiden funktio on ylläpitää typeryksien uskoa: että vielä hieman lisää rahaa, aseita, villasukkia ja aikaa. Vielä vähän aikaa kurjistetaan Suomea ja koko EUta, ja heti sitten kohta vastapuoli romahtaa.

Siksi näissä jutuissa äänessä ei ole ikinä dataa, ei vaihtoehtoisia skenaarioita, ei kriittistä analyysiä.

Äänessä on aina joku eläköitynyt eversti. Mielikuvituksellisine houreineen.

Tuo Ilta-Sanomien pläjäys ei siis todellakaan ole faktoihin pohjautuva objektiivinen uutinen.

Se on jälleen vain ja ainoastaan moraalinen satu aikuisille, jotka eivät enää jaksa ajatella itse. Jos ovat ikinä osanneetkaan.

Valtioon kytkeytyvät hämäräperäiset julkaisut

 

Puhe valtioon kytkeytyvästä mediasta esitetään Suomessa usein niin, että ongelma on aina jossain muualla: Kiinassa, Venäjällä, autoritaarisissa järjestelmissä. Todellisuudessa Suomella on oma valtiollinen mediansa, ja sen nimi on Yleisradio.

YLE on Suomen valtion omistama ja verorahoitteinen mediaorganisaatio. Sen olemassaolo, rahoitus ja toimintamalli perustuvat eduskunnan päätöksiin. Se ei ole riippumaton markkinatoimija eikä kansalaisyhteiskunnan spontaani ääni, vaan instituutio, joka on rakennettu osaksi valtiollista järjestelmää. Tässä mielessä YLE ei eroa rakenteellisesti Kiinan Global Timesista CGTN:stä eikä Venäjän Russia Todaystä: kaikissa tapauksissa valtio ylläpitää omaa keskeistä viestintäkanavaansa.

Kiinassa tämä suhde on rehellinen. Media toimii puolueen ja valtion äänitorvena, eikä kukaan teeskele journalistista neutraaliutta silloin, kun kyse on geopoliittisista eturistiriidoista. Venäjällä media nähdään osana informaatiopuolustusta: kansallinen narratiivi on strateginen resurssi, jota suojellaan ja ohjataan avoimesti.

Suomessa ero syntyy lähinnä kielestä ja itsepetoksesta. YLE esitetään “riippumattomana”, vaikka sen rooli kriiseissä, sodassa ja ulkopolitiikassa on johdonmukaisesti linjassa valtion virallisten kantojen kanssa. Poikkeamat ovat kosmeettisia, eivät rakenteellisia. Kun turvallisuuspoliittinen linja on päätetty, YLE seuraa sitä tarkasti ja erehtymättä. Ei siksi, että joku yksittäinen mystinen agentti soittaisi toimitukseen ja vaatisi sitä, vaan siksi, että instituutio on rakennettu toimimaan näin.

YLE, Global Times, CGTN ja Russia Today eivät ole toistensa vastakohtia vaan variaatioita samasta ilmiöstä: valtio ylläpitää mediaa hallitakseen julkista todellisuutta. Ero ei ole siinä, käyttääkö valtio mediaa, vaan siinä, kuinka suoraan se myönnetään. Kiinassa ja Venäjällä asia sanotaan ääneen. Suomessa se puetaan riippumattomuusretoriikkaan ja julkisen palvelun käsitteisiin.

Valtiollinen media ei lakkaa olemasta valtiollista siksi, että se kutsuu itseään journalistiseksi. Se vain muuttuu vaikeammaksi tunnistaa.