Länsi lyö päätään seinään - Putinin Venäjä ei

 

Venäjän presidentti esiintyy julkisuudessa aina tavalla, joka poikkeaa jyrkästi lännen valtamedian luomista karikatyyreistä. Eikä näitä esiintymisiä tietenkään lännessä tavalliselle kansalle juuri näytetä. 

Hänen puheensa rakentuu jatkuvasti ajatukselle, että maailmanjärjestys on murroksessa – että lännen pitkään hallitsema hegemonia on tullut tiensä päähän. Hän vetoaa globaaliin enemmistöön, Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtioihin, joille hän tarjoaa vaihtoehdon länsikeskeiselle mallille.

Keskiössä on ajatus moninapaisuudesta: ettei yhdelläkään valtiolla tai liittoumalla ole oikeutta pakottaa koko maailmaa omien arvojensa tai taloudellisten etujensa muottiin. Hän kuvaa lännen toimintaa kaksinaamaiseksi – samaan aikaan puhutaan vapaudesta ja demokratiasta, mutta todellisuudessa käytetään pakotteita, vallanvaihto-operaatioita ja sotilaallista painostusta. Järkyttävän voimakkaan propagandan siivittämänä.

Puheessa painottuu tietysti aina myös Venäjän oma asema. Putin esittää oikeutetusti Venäjän nousevana suurvaltana, joka ei kumarra lännelle vaan puolustaa kansainvälisen oikeuden periaatteita omasta näkökulmastaan. Ukrainaa hän käsittelee välineenä, ei pääasiana: hän sanoo lännen käyttäneen Ukrainaa nappulana laajemmassa pelissä Venäjän eristämiseksi ja heikentämiseksi. Suurelle yleisölle tämä tietenkään avaudu, sillä lännen propagandakoneisto on maalannut täysin eri kuvan Ukrainan tapahtumista. Aivan kuten se maalasi todellisuudesta hyvin voimakkaasti eroavan kuvan myös Irakin, Syyrian, Libyan jne. jne. tapahtumista.

Tärkeää on huomata myös Putinin esiintymisten sävy: hän ei esiinny heikkona tai puolustuskannalla, vaan rehellisesti haastajana. Lännen taloudellinen kriisi, inflaatio ja sisäiset ristiriidat kuvataan merkkeinä järjestelmän rapautumisesta, kun taas Venäjän ja sen liittolaisten tulevaisuus nähdään vakaampana ja oikeudenmukaisempana.

Tätä taustaa vasten voi kysyä, kuka todella on mielipuoli: se, joka esittää johdonmukaisen ja monin paikoin rationaalisen argumentin maailmanpolitiikan suunnasta, vai se, joka pelkistää tällaiset puheet ”hourailuksi” ja ”harhoiksi” yksin siksi, etteivät ne palvele lännen narratiivia?

Vähän Leninistä, vähän Putinista

 

Kun Lenin aikoinaan nousi valtaan, länsi ei nähnyt hänessä vain vallankumouksellista johtajaa vaan eksistentiaalisen uhan koko sille järjestelmälle, jonka varaan Euroopan imperiumit ja Yhdysvallat olivat rakentaneet maailmanvaltaansa. Bolševikkien lupaus kansainvälisestä vallankumouksesta haastoi itse kapitalistisen järjestyksen. Siksi länsimaat eivät tyytyneet seuraamaan sivusta, vaan lähettivät omia joukkojaan Venäjän sisällissotaan, tukemaan valkoisia ja yrittämään tukahduttaa vallankumouksen jo syntyvaiheessa. Se epäonnistui mutta kaunaa ei unohdettu.

Toisen maailmansodan aikana lännen oli pakko liittoutua Stalinin kanssa, mutta se oli pelkkää pakkosolidaarisuutta natsi-Saksan kukistamiseksi. Heti sodan päätyttyä lännen propaganda käänsi selän eiliselle liittolaiselle. Alkanut kylmä sota oli pohjimmiltaan jatkoa samalle pelolle ja vihalle: länsi ei voinut hyväksyä järjestelmää, joka kyseenalaisti kapitalismin moraalisen ja taloudellisen ylivallan.

Kun Neuvostoliitto lopulta romahti, länsi julisti selkävoittoa. Ei vain poliittista vaan myös ideologista, lopullista sellaista. Muuan Francis Fukuyama, poliittinen filosofi Yhdysvalloista, nousi kylmän sodan päättyessä suureen maineeseen lännessä. Hän esitti niin sanotun "historian lopun teorian", jonka mukaan liberaali demokratia ja kapitalismi muodostivat ihmiskunnan kehityksen lopullisen ja pysyvän päätepisteen. Eli sellaisen ultimaattisen järjestelmän, jonka jälkeen ei enää ole mahdollista tulla vaihtoehtoisia suuria ideologisia projekteja. Fukuyaman mukaan liberalismi oli kuin ihmisen poliittinen luonnontila, johon kaikki kansakunnat lopulta asettuvat, kunhan vanhat vallan muodot ja kulttuuriset esteet väistyvät. Tätä pidettiin todisteena siitä, että länsi oli voittanut pysyvästi: historia oli kulkenut Hegelistä Marxin ja Leninin kautta takaisin vapaaseen markkinatalouteen ja länsimaiseen parlamentarismiin. Tosin juuri tämä käsitys osoittautui fataaliksi virheeksi, kuten nyt tiedämme. Se synnytti ylimielisyyden, jossa länsi kuvitteli voivansa murskata valtiot, repiä rajat ja "viedä demokratiaa" pommikoneillaan minne tahtovat, koska vaihtoehtoa ei enää muka ollut. Nyt, kun maailma on liukumassa moninapaiseksi ja Venäjä sekä Kiina rakentavat rinnakkaisia järjestelmiä, Fukuyaman visio näyttää jälkikäteen enemmän lännen itsepetokselta kuin oikealta tieteelliseltä teorialta. Se näyttäytyy nyt vain julistuksena, joka sokaistui omasta voitonhurmastaan.

Fukuyaman “historian loppu” oli siis vain röyhkeä julistus siitä, että kapitalismi ja liberalismi olisivat viimeinen sana, ja ettei muita vaihtoehtoja saanut tai edes voinut enää olla. Neuvostoliiton romahdus ja Venäjän 1990-luvun kurjuus hyperinflaatioineen, oligarkkien ryöstelyineen ja kansan köyhtymisineen eivät olleet vahinkoja tai venäläisten vika vaan lännen saneleman häirinnän ja myöhemmän “markkinareformin” suora seuraus. Venäjä alistettiin siinä kokeeksi, jonka tarkoitus oli osoittaa, ettei ilman lännen sääntöjä ole olemassa tulevaisuutta. Ei millekään valtiolle. 

Mutta kun Putin nousi valtaan ja alkoi koota maata takaisin raunioista, länsi näki painajaisensa palaavan: Venäjä ei sittenkään pysy polvillaan. Kaikki siitä lähtien, Naton laajentumisesta aina Ukrainan kriisiin, on ollut jatkumoa lännen pyrkimykselle estää Venäjää nousemasta uudelleen itsenäiseksi ja voimakkaaksi.

Länsi ei vastusta Venäjää siksi, että Venäjä olisi sotilaallinen uhka maailmalle tai "demokratialle", vaan siksi että Venäjä kieltäytyy olemasta lännen vasallivaltio. Leninistä Putiniin jatkumo on sama: joka kerta kun Venäjä yrittää määritellä itse oman tiensä, länsi nousee vastaan. Kyse ei ole demokratiasta eikä ihmisoikeuksista. Kyse on vallasta ja siitä, ettei imperiumi siedä haastajaa. Oli se sitten Venäjä, Libya, Irak tai jokin muu valtio, jota länsi on viime vuosikymmeninä mustamaalannut ja pyrkinyt tuhoamaan. 

 

Freedom!

Lännen vapaus on loppujen lopuksi sama kuin se, että saa valita sen, mikä ei uhkaa vallanpitäjiä. Tämä on vapautta, joka ei siedä rehellisyyttä, vaan ruokkii vain omaa itsetuntoaan ja markkinatalouden ulottuvuuksia. Se on vapaus, joka saa ihmiset kuvitelemaan, että he voivat valita omat polkunsa – mutta vain niin kauan kuin ne polut kulkevat valmiiksi raivattua tietä pitkin. Vapaus valita on illuusio, koska vaihtoehdot ovat valmiiksi rajattuja, piilotettuja ja itse asiassa voimakkaasti manipuloituja sellaisiksi, että ne eivät koskaan uhkaa itse järjestelmää, joka elää pelkällä kulutuksella ja valvonnalla.

Ja tässä juuri piilee lännen suurin valhe. Meille syötetään ajatus, että vapaus tarkoittaa valtaa tehdä mitä tahansa, mutta todellisuudessa se on valtaa olla tekemättä mitään, mikä horjuttaa järjestelmää. Rehellisyys ja aitous eivät ole enää vapauden mittareita vaan pelivälineitä, joilla voit kerätä hyväksyntää muilta ja kuluttaa itseäsi kulutuskulttuurin rattaissa. Vapaus on muuttunut kulutettavaksi hyödykkeeksi – se on samaan aikaan sekä myyntitarjous että valvontaväline. Meille annetaan mielikuva siitä, että saamme olla vapaita, mutta nykyisen kaltainen vapautemme on vain harhakuva suuressa pelissä, jossa emme ole päähenkilöitä vaan ymmärtämättömien statistien joukko.

Länsimaisen yhteiskunnan romahdus on käynnissä

Syynä vääjäämättä lähestyvään rajuun loppuromahdukseen ei kuitenkaan ole Vladimir Putin. Syynä ei ole ilmastonmuutos eikä sitäkin suurempi maapallon hyvinvoinnin järisyttäjä eli biodiversiteettikriisi. Syynä ei ole maalaisten umpimielisyys eikä kaupunkilaisten sähköautokiima.

Syynä on se, että kaikki niistä perusperiaatteista, jotka aiemmin edesauttoivat synnyttämään yhteiskuntia ja pitämään yhteiskuntia koossa erilaisten haasteiden uhatessa niiden olemassaoloa, ovat kadonneet. Aiemmat ihanteet ovat jopa muuttuneet kielletyksi toiminnaksi.

Lännen rappio on tosiasia. Länsimaiden toinen suupieli puhuu ihanteista ylevään sävyyn, toisesta valuu samaan aikaan kaikki ihanteet alleen hukuttavaa itsekkyyden kuolaa. Rumaa sanaa ei saa sanoa, mutta rynnäkkökivääreitä saa viedä konttikaupalla veljeskansaa kaatamaan. Koska propagandasyötti on nielaistu ja hyvesignalointi ei muuta salli.

Aiemmin kuvittelin, että raha on kaiken pahan alku ja juuri. Mutta se on vain harmiton väline. Väline, jolla toki toteutetaan äärimmäistä pahaa eli epätervettä itsekkyyttä. Ilman rahaakin rappio on väistämätön ja elämän tappio selviö.

Länsimaiset ihmiset eivät enää ole valmiita kantamaan vastuuta mistään tekemästään. He ovat ulkoistaneet kaiken. He ovat ulkoistaneet järjen käytön, periaatteensa, terveen varovaisuuden, harkinnan, toisten auttamisen, itsensä kehittämisen, sinnikkyyden. Jopa rakkauden. Aivan kaiken. 

Jokaisen helposti havaittava käytännön esimerkki tästä on kaikkialle tunkeva wokeismi cancel-kulttuureineen. Kiukutteleva teini ja valtionpäämiehet ovat saman loitsun alla. Yhtä pientä hyvää puolustettaessa ollaan valmiita tuhomaan monta suurta hyvää. He – wokeihmiset – ovat valmiita tuhomaan kaiken.

Kenen tahansa lähimmäisen elämä voidaan tuhota sillä, että hän lausuu wokeismiin kuulumattoman sanan väärässä paikassa tai hän katsoo wokeismin pähkähulluun ideologiaan kuulumattomalla ilmeellä toista ihmistä. Riippumatta henkilön ansioista yhteiskunnan hyväksi. Samalla kun Nobelin rauhanpalkintoja saavat ihmiset, jotka aloittavat kokonaisia kansakuntia tuhoavia perusteettomia raakoja hyökkäyssotia tai samalla kun taloudellisella yltäkylläisyydellä siunataan ihmisiä, joiden panos yhteiskunnalle on luonnon tuhoaminen mahdollisimman tehokkaasti ja eriarvoisuuden kasvattaminen.

Wokeismi on sairaus. Sairaan mielen tuottama epäonnistunut sopeuma, joka ei kasvata ihmiskunnan kokonaiskelpoisuutta. Saati maapallon. Wokeisteja voidaankin pitää uhreina, sillä lajityypillisen elämän katoaminen modernissa yhteiskunnassa on sairastuttanut heidät perinpohjaisesti. Nyt, kun koko yhteiskunta alkaa pikkuhiljaa pyörimään näiden sairaiden yksilöiden sairaiden mielten mukaisesti, on peli lopullisesti menetetty. 

Wokeistit cancel-kulttuureineen vetävät maton alta anteeksipyynnön autuaaksi tekevältä voimalta. He vetävät maton alta uuden oppimiselta. He ovat puritanisteja, fundamentalisteja. He ovat unohtaneet kultaisen säännön. He pyyhkivät ilmeensäkään värähtämättä sukupuolineutraalit lattaperseensä rakkauden kaksoiskäskyllä.

Mikään ei enää pidä yhteiskuntia koossa. Työpaikalta haetaan vaan rahaa. Naapuri on vihollinen. Kassajonossa hidasteleva kolikoitaan laskeva mummo ärsyttää suunnattomasti. Yläkerrassa pattereita hakkaava ja tauotta itkevä taapero saa sapen kiehumaan. Vaikka yksilö pitäisi kohdata yksilönä. Avustaen, ymmärtäen ja rakastaen. Nostaen.

Suurin osa ihmisistä ei osaa tehdä enää mitään. Nurmikon leikkuu on liian raskasta ja aikaa vievää. Sämpylöiden teko liian monimutkaista. Vain omien oikeuksien penäämistä ja itsensä nostamista arvostetaan työnä ja harrastuksena. Viisastelua, yksityiskohtiin tarttumista ja sanojen halkomista jumaloidaan, ymmärtämättä kokonaisuuksia tai edes niitä halkaistuja sanoja. Korkeinta taitoa on hassujen videoiden tekeminen ja pyllykuvien suoltaminen sosiaaliseen mediaan. Sairaan markkinatalouden sairaiden lakien mukaisesti mehevästä pyllykuvasta maksetaankin suurempi korvaus kuin lasten hoitamisesta tai luonnonsuojelemisesta.

Talkooväkeä ei enää löydä juuri mihinkään toimeen. Taloyhtiöiden hallituksiin päättämään naapuruston hyvinvoinnista on vaikea saada jäseniä. Länsimaista ihmisiä kiinnostaa vain oma suora hyvinvointi. Hetkellinen ja piinaavan pinnallinen sairaan mielen rauha. 

Vanha sanonta Venäjästä pitää aina vain paikkansa, siis sanonta siitä että siellä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy.  Länsimaissa nykyään kaikki toimii näennäisen kivasti. Silti mikään ei järjesty. Asiat eivät hoidu. Asioita ei voi laittaa hoitumaan. Aina on jokin pykälä tulkittavissa niin, että jonkun yksilön oikeuksia poljetaan. Velvollisuuksista viis. Länsimaissa tekeminen rajoittuu itselleen pikavoittojen tuottamiseen. Ei henkiseen hyvinvointiin, ei yhteisen hyvän kartuttamiseen. Ei edes siihen, että naapurille sanotaan päivää. Wokeihmisille riittää se, kunhan oma sillä hetkellä koettu identiteetti on pönkitetty kaikille kallein perustein, vaikka identiteetin arvo yhteiskunnan toiminnalle olisi kuinka negatiivinen.

Oikeudet ymmärretään väärin. Velvollisuuksiahan ei länsimaissa enää ole. Väärinymmärrettyjen oikeuksien turvin tuhotaan paitsi meitä elättävä luonto myös kanssaihmisten elämä. Nykyisin tuomitaan nakkikioskilla nahistelusta tai baarin vessassa yhteisymmärryksessä tapahtuneesta yhdynnästä vankilaan, jos toinen osapuoli vuosia tapahtuman jälkeen saa ajatuksen laittaa sanan sanaa vastaan - wokesanan inhimillistä sanaa vastaan. Kehon käyttäminen kun on aina väkivaltaista ja siten kollektiivisesti tuomittavaa aggressiota. Vaikka fyysisyys ja aggressio pitävät ja ovat aina ylläpitäneet elämää enemmän kuin yksikään wokeideologian oppi on ikinä kykenevä.

Yhtäkkiä onkin sitä parempi, mitä ylipainoisempi yksilö on ja mitä enemmän hän on päästään sekaisin. Säyseyttä vaalitaan elinvoimaisuuden kustannuksella, kunhan passiivisen dominanssin keinoin säyseä massa muistaa canceloida heikot alleen. Lihava katkera nainen onkin emansipoitunut jumalatar, vaikka yhteiskunnan tasolla hän on harmittava kuluerä. Vahva johtaja on toksinen patriarkka. Woke yrittää väkisin muuttaa luonnonvalinnan miljoonien vuosien työn mieleisekseen.

Syitä käytökseen ei edes yritetä etsiä. Miksi jokin vahva yhteiskunta ilmoittaa saaneensa tarpeekseen ja osoittaa sen verisin erikoisoperaatioin? Voisiko se kokea aitoa yhteiskuntatason uhkaa? Miksi wokeihminen ei edes kysy syitä asioihin joilla on merkitystä? Asioihin, jotka tapahtuvat yksilön ulkopuolella. Miksi vallalla oleva päätön narratiivi sallii tuomitsemisen silloin kun siihen ei ole mitään perusteita mutta kieltää sen silloin kun syynä on ilmiselvästi mielenvikaisuus ja vähintäänkin ajattelun jättäminen alkutekijöihinsä sekä faktojen kieltäminen?

Mikään yhteiskunta ei voi toimia nykyisen kaltaisin opein ja ihantein. Roomakaan ei hajonnut vihollisen hyökkäyksiin. Se hajosi itsekkyyteen. Se hajosi oman aikansa wokeismiin ja cancel-kulttuuriin. Se hajosi oikeuksien nujertaessa velvollisuudet.

Kun ihminen tekee itsestään numeron ja vaatii koko ympäröivää yhteiskuntaa muuttamaan suhtautumistaan yksilöön yksilön kulloistenkin oikkujen mukaiseksi, ollaan jo niin kaukana yhteiskunnan toimintaedellytyksistä, että on parasta lyödä hanskat suoraan tiskiin. Viimeinen sammuttakoon valot.