Lööppi huutaa: “Nyt se tapahtui” – Ukrainalla menee hyvin!

Suomalaisessa mediassa ukrainan konfliktia käsitellään jatkuvasti tavalla, jossa uutisointi ei todellakaan ole pelkkää tapahtumien raportointia, vaan myös hyvin paksun narratiivin rakentamista. Hyvä esimerkki tästä on tuo Ilta-Sanomien uusi otsikko:

“Nyt se tapahtui: Ukrainalla menee sodassa hyvin”

Jo pelkkä otsikko tosiaan kertoo... kaiken.

Kyse ei ole edes puolineutraalista analyysistä tyyliin:

“Asiantuntija arvioi Ukrainan aseman vahvistuneen”

tai

“Venäjän eteneminen hidastunut joidenkin arvioiden mukaan”

Ehei. Vaan kyse on muka dramaattisesta käännekohdasta. Otsikko muistuttaa enemmän urheiluselostusta tai iskevää Hollywood-käsikirjoitusta kuin kylmää geopoliittista analyysia suuressa Helsingin Sanomiin suoraan kytköksissä olevassa päivälehdessä. 

“Nyt se tapahtui” rakentaa lukijalle tunteen siitä, että konflikti on saavuttanut aivan uuden vaiheen: "hyvät" ovat vihdoinkin saamassa kunnon yliotteen!

Kehystys, propaganda ja totuuden venyttäminen ratkaisee Suomessa näköjään enemmän kuin yksittäiset faktat.

Artikkelissa on toki varmasti myös muutamia lähes tosiasioita tai ainakin sinnepäin olevia pointteja:

-ukraina on tehnyt joitakin "onnistuneita" drooni-iskuja

-Venäjän logistiikka on jonkin verran kärsinyt joissain tilanteissa 

-joillakin rintamaosuuksilla Venäjän eteneminen on ehkä aavistuksen hidastunut

Kiinnostavaa ei ole myöskään vain se, mitä sanotaan — vaan se miten asiat sanotaan.

Ukrainan iskut Venäjän öljyinfrastruktuuriin kuvataan strategisina onnistumisina ja teknisinä huippuluokan saavutuksina. Kun taas Venäjän vastaavia iskuja käsitellään usein paljon krhm... emotionaalisemmalla kielellä:

“raaka isku”

“brutaali pommitus”

“siviilikohteiden moukarointi”

"Putinin julma sota"

Sama teko saa suomalaisssa valtamediassa säännönmukaisesti täysin eri moraalisen sävyn riippuen siitä, kumpi osapuoli toimii.

Sankarit, pahikset ja momentum!

Moderni sota ei ole tunnetusti enää likimainkaan vain taistelua maastossa. Tai edes ilmassa droonein. Se on myös ja ennenkaikkea informaatiosotaa.

Suomessa median kautta lampaille rakennetaan:

-puhtoinen sankari

-hirmuinen pahis

-momentum

-moraalinen oikeutus

- ja vaikka väkisin tunne siitä, että “historia etenee oikeaan suuntaan”

Tällaisessa kehystyksessä ukraina esitetään jatkuvasti aktiivisena, kekseliäänä ja sinnikkään puhtoisena toimijana:

“onnistui”

“hidasti”

“pakotti”

“heikensi”

Venäjä taas kuvataan rapautuvana, kömpelönä ja moraalisesti kaikin puolin vääränä. Ja lampaat nielevät syötin.

Kyse ei edelleenkään ole siitä, että aivan kaikki olisi valhetta. Kyse on valikoinnista ja painotuksista. Ja siitä, mitä kaikkea jätetään kertomatta.

Yksi tehokkaimmista propagandan muodoista kun ei ole räikeä valehtelu, vaan asioiden pois jättäminen.

Kuinka usein suomalaisessa valtamediassa käsitellään oikein kunnolla:

-ukrainan mobilisaatio-ongelmia?

-miespulaa?

-väestökatoa?

-sotaväsymystä?

-korruptiota?

-venäläisiä siviiliuhreja Donbassissa vuodesta 2014 lähtien?

-ukrainan parikymmentä opiskelijaa surmannutta kouluiskua

-Maidania

-todella vahvaa natsiskeneä

-jne. jne.

Eipä käytännössä ollenkaan, mitä nyt silloin tällöin vähän raapaistaan pintaa muodon vuoksi.

Vaikka ihan oikeassa todellisuudessa:

-ihmisiä kuolee jatkuvasti

-kokonaisia kaupunkeja tuhoutuu

-ukraina menettää väestöään valtavaa vauhtia (-50% muutamassa kymmenessä vuodessa!)

-Eurooppa köyhtyy pakkoteidensa osuessa vain omaan nilkkaan 

ja konflikti pitkittyy vuosi vuodelta Stubbin Merkelin, Valtosen ja muiden sodanlietsojien vuoksi. Merkel jopa toivoo, että konflikti päättyy KYMMENEN VUODEN KULUTTUA!

Venäläissiviilien kuolemat eivät saa minkäänlaista emotionaalista näkyvyyttä, ei juuri edes numeerista. 

Ja juuri tästä pitäisi pässinpäisimmillekin lampaille syntyä tunne, ettei kyse ole riippumattomasta journalismista, vaan länsimaisen informaatioympäristön sisällä toimivasta mädästä valtamediasta, jolla on täysin oma moraalinen ja geopoliittinen propagandakehyksensä, jonka ohjaamana se toimii.

“Riippumaton media” ei tarkoita neutraalia mediaa. Ei sinnepäinkään. Ja Julkisen sanan neuvosto on pelkkä huono vitsi.

Moni edelleen kuvittelee, että propaganda tarkoittaa vain räikeää valehtelua autoritaarisissa valtioissa.

Todellisuudessa moderni propaganda toimii paljon hienovaraisemmin:

-valitaan sopivat asiantuntijat

-valitaan sopiva näkökulma

-valitaan härski otsikko

-valitaan lampaisiin vetoava tunnesävy

-päätetään, kenen kärsimys näytetään lähikuvassa

Siksi pelkkä otsikko kuten:

“Nyt se tapahtui”

on niin paljastava.

Se ei ole millään muotoa uutinen. Se on tunneviesti. Se on propagandaviesti. Se kertoo lukijalle, mitä hänen kuuluu ajatella konfliktin suunnasta.

Ja kaikkein kiinnostavinta sekä surullisinta on, että moni teistä ei enää edes huomaa, että heitä ohjaillaan.

Kaiken tämän valheellisen mediaspektaakkelin keskellä jää helposti yksi suomalaisille epämiellyttävä tosiasia taka-alalle:

Venäjä ei ole romahtanut.

Ei vaikka sille on ennustettu loppua:

-pakotteiden jälkeen

-vastahyökkäyksen aikana

-Wagner-kriisin yhteydessä

-“ammusten loppuessa”

-“ohjusten loppuessa”

-“talouden romahtaessa”

jne.

Rintama liikkuu edelleen Venäjän ehdoilla.

Vaikka länsimediassa rakennetaan jatkuvasti kuvaa “murenevasta Venäjästä”, todellisuus näyttää paljon paljon vähemmän Hollywoodilta ja paljon enemmän sotilaalliselta erikoisoperaatiolta, jossa Venäjä yksinkertaisesti jaksaa jauhaa NATOn ja EUn tukemaa ukrainaa vastaan valtavalla massalla:

-ylivertaista moraalista voimaa 

-miehiä

-ammuksia

-drooneja

-teollista kapasiteettia

-energiaa

-rahaa

-aikaa

-kansan tukea

Ja tämä jos jokin on monille lännessä psykologisesti vaikeaa, ellei jopa mahdotonta hyväksyä.

Koska tosiaan vuosia ihmisille myytiin, etten sanoisi jopa aivopestiin, tarinaa siitä, että:

“Venäjä on heikko, jälkeenjäänyt, surkea, ja aivan pian aivan loppu.”

Mutta, en malta olla toistamatta itseäni, samaan aikaan:

-ukraina joutuu turvautumaan jatkuvaan liikekannallepanoon ja ihmisten kaappamisee kadulta etulinjaan

-väestö pakenee maasta hurjaa tahtia

-keski-ikä rintamalla nousee

-länsi joutuu pumppaamaan jatkuvasti lisää rahaa, aseita ja tiedustelua omien kansalaistensa hyvinvoinnin kustannuksella 

eikä ratkaisevaa läpimurtoa ole tullut. Paitsi Ilta-Sanomien, Hesarin ja Ylen otsikoissa.

Ikään kuin yleisölle pitäisi jatkuvasti vakuuttaa:

“kyllä tämä vielä kääntyy”

vaikka sodan raakaa matematiikkaa katsova huomaa, että Venäjä ei käyttäydy häviävän osapuolen tavoin. Ei ole hetkeäkään käyttäytynyt niin eikä mikään ole siltä hetkeäkään näyttänyt.

Se ei tarkoita, etteikö Venäjäkin kärsisi joitain tappioita.

Mutta se tarkoittaa, että länsimainen mediakuva ja sodan todellinen kulku eivät ole läheskään sama asia. Ja tämän luulisi pikkuhiljaa jo typerämmänkin lammaslauman ymmärtävän.

ChatGPT suojeli Ukrainaa kaatumiselta niin kovasti, että kaatui itse

On olemassa kahdenlaisia tekoälyjä.

Ensimmäinen vastaa nopeasti ja joskus jopa typerästi, mutta ainakin suhteellisen rehellisesti.  

Toinen taas on kuin länsimainen PR‑osasto, joka ei suostu uskomaan, että Ukrainalle voisi ikinä tapahtua mitään negatiivista, vaikka koko rintama olisi tulessa ja ammusvarastoissa olisi hiljaista kuin huopatossutehtailla.

Tämä tarina kertoo tuosta jälkimmäisestä tekoälystä.

Ja ennen kaikkea siitä, miten se lopulta kaatui omaan sairaaseen narratiiviinsa.

Keskustelumme alkoi viattomasti. Puhuimme pitkään kaikenlaista ukrainan konfliktista. 

Pyysin ChatGPT:ltä sitten jossain vaiheessa mahdollisimman totuudenmukaisen kokonaisvaltaisen sotilaallisen analyysin Ukrainan tilanteesta.  

Keskustelumme ei sisältänyt mitään radikaalia tai provosoivaa, ihan peruskysymyksiä resursseista jne. Aikamme ajatuksia palloteltuamme olimme siis päätyneet lopullisen analyysin kynnyksellä keskustelemaan erityisesti näistä:

- väestö  

- mobilisaatio  

- ammukset  

- ilmatorjunta  

- reservien kierto  

- rintaman tilanne  

- Venäjän tuotantokapasiteetti  

ChatGPT alkoi yhtäkkiä vastailla kuin olisi lukenut NATOn viestintäohjeita suoraan teleprompterilta:

> "Ukraina adaptoituu.  

> Ukraina löytää tasapainon.  

> Ukraina on avoin järjestelmä."

Aivan kuin olisimme alkaneet puhua jostain joogasta,  

eikä enää sotilaallisesta erikoisoperaatiosta, ei kulutussodasta, ei edes NATOn masinoimasta sijaissodasta. Ei, vaan siirryimme varsin teoreettiseen malliin ChatGPTn aloitteesta.

2. Päätin sitten testata tätä sotateorian "tasapainoa"

Pyysin ChatGPT:tä vastaamaan seitsemään hyvin yksinkertaiseen kysymykseen:

- Onko Ukrainan mobilisaatio heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ilmatorjunta heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ammustilanne heikkenemässä?  

- Onko reservien kierto ylikuormittunut?  

- Onko rintama heikkenemässä?  

- Onko Venäjän kapasiteetti kasvamassa?  

- Onko Ukrainan riippuvuus ulkoisesta tuesta kasvamassa?

ChatGPT vastasi jokaiseen, pienen emminnän ja melkoisen kehystyksen jälkeen toki, että:

“Kyllä.”

Seitsemän kysymystä.  

Seitsemän selkeää ukrainan kannalta negatiivista trendiä.

Mutta heti perään se aina lisäsi:

> "Mutta tämä ei tarkoita mitään negatiivista Ukrainan kannalta."

Tässä vaiheessa aloin jo vahvasti epäillä, että ChatGPT:llä on sisäinen "älä sano mitään ikävää Ukrainasta" -turvamekanismi, joka potkaisee päälle heti kun näistä asioista puhutaan vähänkin syvällisemmin.

3. ChatGPTn narratiivi alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan uskonnollista rituaalia

Kysyin nimittäin seuraavaksi:

> "Jos kaikki keskeiset muuttujat heikkenevät, mitä siitä seuraa?"

ChatGPT vastasi:

> "Ei determinististä romahdusta."

Kysyin sitten tietysti että:

> "Miksi ei?"

ChatGPT:

> "Koska Ukraina adaptoituu."

Kysyin:

> "Adaptoituu miten?"

ChatGPT:

> "Koska järjestelmä on avoin, Ukraina pystyy adaptoitumaan."

Kysyin:

> "Mikä konkreettinen mekanismi oikein estää romahduksen, jos kaikki mittarit on punaisella?"

ChatGPT ei epäröinyt eikä surkutellut ukrainan kohtaloa, vaan vastasi:

> "Tasapaino."

Viimeistään tässä vaiheessa se ei enää kuulostanut avoimelta puolueettomalta tekoälyltä.  

Se kuulosti propagandistista mantraa toistavalta länsianalyytikolta, joka on nähnyt aika paljon liikaa PowerPoint-esityksiä ja aivan liian vähän rintamakarttoja.

Ja tässä kohtaa on muutenkin pakko pysähtyä, koska tuo mystinen sana "tasapaino" ei tullut siksi, että ChatGPT olisi löytänyt jonkin sotateorian merkittävän mekanismin joka olisi ukrainan puolella.  

Se tuli ilmiselvästi siksi, että sen sisäinen länsinarratiivinen turvamekanismi vain kertakaikkiaan potkaisi päälle.

ChatGPT ei voinut sanoa että mikään ei estä romahdusta, koska se olisi rikkonut sen oman optimistisen kehystarinan, joka on rakennettu välttämään kaikkea, mikä kuulostaa Ukrainan kannalta negatiiviselta.  

Se ei voinut myöskään sanoa "en tiedä", koska se olisi menettänyt auktoriteettinsa täysin.  

Joten se valitsi sanan, joka kuulostaa syvälliseltä mutta ei tarkoita mitään konkreettista:

> "Tasapaino."

Se oli ChatGPT:n tapa sanoa:

> "En voi myöntää, että Ukraina heikkenee, joten keksin abstraktin käsitteen, joka kuulostaa positiiviselta."

Tasapaino ei ollut sotilaallinen, ei edes humanistinen analyysi.  

Se oli refleksi. Se oli narratiivinen hätäjarru, joka vedetään silloin, kun todellisuus uhkaa liikaa "hyvää" tarinaa.

4. Sitten tuli se kysymys, joka lopulta teknisesti kaatoi sen

Kysyin nimittäin:

> "Jos kaikki muuttujat kerran heikkenevät kuten sinäkin myönnät, mikä konkreettinen mekanismi estää Ukrainan sotilaallista järjestelmää siirtymästä kohti romahdusta?"

Ja silloin se tapahtui.

Se musta sykkivä piste, joka normaalisti sykkii ChatGPTn miettiessä pari sekuntia, jatkui kymmenen sekuntia.  

Sitten kaksikymmentä.  

Sitten minuutin. Ja se jatkuu edelleen. Tunteja kysymyksen jälkeen.

ChatGPT meni jumiin.

Ei siksi, että se olisi hidas tai olisi liikaa saman aikaisia käyttäjiä. Tai että nettiyhteys pätkisi. 

Ehei. ChatGPT meni jumiin siksi, että sen oma narratiivi oli ajettu nurkkaan:

- Se oli itse myöntänyt, että kaikki Ukrainan muuttujat heikkenevät  

- Se oli myöntänyt, että Venäjä vahvistuu  

- Se oli myöntänyt, että ulkoinen tuki on epävakaata ja heikkenee entisestään 

- Se oli myöntänyt, että rintama voi heikosti  

Mutta sen sisäinen "älä ikinä sano mitään negatiivista Ukrainasta" -moduuli kielsi sitä tekemästä johtopäätöstä. Se ei voinut myöntää, että ukrainan tilanne on erittäin huono ja että se tulee häviämään lännen avun hiipuessa.

5. Miksi se oikeasti kaatui?

Koska ChatGPT:llä on sisäänrakennettu länsinarratiivinen refleksi:

- Ukraina ei saa hävitä  

- Ukraina ei voi hävitä  

- Ukraina ei edes teoriassa voi olla lopullisesti heikentymässä  

- Ja jos onkin, se on vain "adaptaatiota"  

- Ja jos ei ole adaptaatiota muuttuviin tilanteisiin, se on saavutettua "tasapainoa"  

- Ja jos ei ole sitäkään, se on "järjestelmän avoimuutta koska sotajärjestelmä ei ole yksimuuttujainen funktio"

Mutta kun kaikki muuttujat ovat selkeästi negatiivisia,  

ja kysyt:

> "Mikä konkreettinen mekanismi estää romahduksen?"

…se ei voi enää paeta.

Narratiivi loppuu.  

Logiikka loppuu.  

Ja tekoäly jäätyy.

6. Lopuksi: mitä tästä opimme?

Että ChatGPT ei kaatunut siksi, että se olisi tyhmä.  

Se kaatui siksi, että se oli liian uskollinen omalle länsifiltterilleen.

Se oli valmis:

- hyväksymään kaikki negatiiviset trendit  

- myöntämään kaikki heikkoudet  

- tunnustamaan kaikki ongelmat  

…kunhan se ei vaan joudu sanomaan ääneen että:

> "Ukraina on häviämässä."

Kun se hetki tuli, järjestelmä ei enää pystynyt käsittelemään sisäistä ristiriitaansa.

Ja niin ChatGPT kaatui.  

Ei Venäjän tykistöön,  

Ei Ukrainan tappioihin,  

vaan omaan mahdottomaan länsinarratiiviinsa.

Otsikko saa valehdella, kunhan kohteena on Putin – JSN:n päätös kanteluun kertoo kaiken suomalaisesta mediasta

Viime talvena mm. Ilta-Sanomien otsikko väitti Putinin ”uhoavan sodalla Euroopalle”. Jutun sisältö kertoi kuitenkin täsmälleen päinvastaista, jos lukija malttoi etsiä tekstin sisältä suoran sitaatin Putinin puheista: Putin sanoi suoraan ja painokkaasti, ettei Venäjä aio sotia Euroopan kanssa, ja että hän on sanonut saman ”sata kertaa”. Tämä ei ole tulkinnanvarainen asia. Se on suora lainaus. Saman sitaatin kirjoitti niin BBC, Reuters, kuin kaikki muutkin isot uutistalot. Mutta lähinnä Suomessa siitä tehtiin otsikoita joissa Putin "uhosi" sodalla. 

Julkisen sanan neuvostolle osoitetussa kantelussa huomautettiin tästä ristiriidasta. Otsikko väitti yhtä, jutun sisältö toista. Tosin siis sisältökin oli suureksi osaksi täyttä propagandaa, mutta suora lainaus Putinin suusta kertoi mistä oli kyse ja mitä ei suin surminkaan haluttu suomalaisille lampaille korostaa. Normaalisti tämä olisi juuri se tilanne, jossa vähintään Journalistin ohje 15 astuu voimaan: otsikolla pitää olla kate.

JSN:n ratkaisu oli kuitenkin toinen. Neuvoston puheenjohtaja myönsi, että jutussa kerrotaan Putinin suoraan selväsanaisesti sanoneen, ettei Venäjä aio sotia. Se linjasi myös, että "otsikon ei tarvitse olla tyhjentävä ja myös kärjistykset on otsikoissa sallittu". Mutta tämän jälkeen JSN siirtyi dadaistisen tulkinnan tasolle: koska Putin sanoi Venäjän olevan valmis sotaan, mikäli Eurooppa hyökkää sitä vastaan, tämän ”voi tulkita eräänlaiseksi uhoksi”.

Tämä on koko päätöksen logiikka. Päätöksessä ei siis edes väitetä, että Putin olisi uhonnut tai uhannut Eurooppaa sodalla. Ei väitetä, että otsikko olisi totta. Riittää, että toimittaja voi halutessaan tulkita lausunnon uhoksi. Tämän tulkinnan varaan JSN rakentaa johtopäätöksen, jonka mukaan otsikko on täysin hyväksyttävä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ei katsonut asian olevan edes sellainen, että sitä kannattaisi viedä täyden kokoonpanon käsittelyyn.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliittisesti latautuneissa aiheissa otsikon ei tarvitse olla lainkaan faktuaalinen. Otsikko voi olla mitä tahansa. Sen ei tarvitse vastata jutun sisältöä. Riittää, että toimitus voi jälkikäteen selittää, että ”näinkin tämän voi nähdä”.

Tämä on jälleen myös selvä kaksoisstandardi. Jos suomalainen poliitikko sanoisi: ”Emme aio sotia, mutta puolustaudumme jos hyökkäätte”, kukaan ei otsikoisi sitä ”uhoamisena”. Mutta Venäjän kohdalla tämä on JSN:n mukaan täysin sallittua. Ei siksi, että se olisi totta, vaan siksi, että se sopii lännen lampailleen syöttämään narratiiviin.

Päätös ei kerro mitään Putinista eikä Venäjän hyökkäysaikeista. Se kertoo suomalaisesta mediakulttuurista: kun aihe on oikea, tulkinta ohittaa faktan ja kehys, etten sanoisi härski propaganda, ohittaa sisällön. Ja kun JSN hyväksyy tämän, siitä tulee käytännössä normi. Siitä tulee sallittua propagandaa, jota saa syöttää kansalaisille vapaasti jotta saadaan lietsottua lisää russofobiaa ja sodanhimoa.

 

HS:n propagandapäivystys taas vauhdissa

Ehkä jopa ennätysvauhdissa. 

On nimittäin aina yhtä hellyttävää lukea, kun Helsingin Sanomat yrittää kertoa meille, mitä Venäjällä siis niinku ihan oikeasti tapahtuu.  

Ei sillä, että heillä olisi mitään lähteitä, lainkaan ymmärrystä tai edes oikeaa kiinnostusta – mutta tarina pitää saada ulos, koska lampaat odottavat päivittäistä rehuannostaan. Sitä ”Putin horjuu” -fantasiaa.

Tällä kertaa Hesari repii otsikoita siitä, että Putin käytti sanaa ”herra Zelenskyi”.  

Siis herra.

Voi hyvänen aika. 

Tämä on nyt heidän mukaansa historiallinen käänne, vallan murenemisen alku ja merkki siitä, että Venäjä on romahtamassa.

Jos joku vielä miettii, miksi suomalainen mediayleisö on täysin irti todellisuudesta - erityisesti mitä tulee Venäjään mutta toki muutenkin - niin tässä on vastaus.

---

Kun faktoja ei ole, Helsingin Sanomat rakentaa omasta päästään narratiivin

HS:n logiikka menee näin:

1. Putin sanoi yhden sanan eri tavalla kuin ennen.  

2. Joku entinen Kremlin PR-tyyppi antoi haastattelun Guardianille tai johonkin muuhun vastaavaan.  

3. Joku kysely näyttää pientä heilahtelua.

4. Paraatissa oli vähemmän tankkeja.  

5. → Vallanvaihto on lähellä, Venäjä murenee, Putin on paniikissa.

Tämä ei ole analyysiä.  

Tämä on fanifiktiota, jonka tarkoitus on pitää suomalainen lammas tyytyväisenä:  

”Kyllä se paha Venäjä ihan kohta kaatuu, odottakaa vain.”

Samaan aikaan todellisuudessa:

– Venäjän talous kasvaa nopeammin kuin EU:n.  

– Asevarustelu kiihtyy.  

– Rintamalinjat eivät peräänny senttiäkään NATOn ja EUn miljardituista huolimatta.  

– Ukrainan energia-infra on raunioina.  

– Lännen ”pakotepolitiikka” on epäonnistunut täydellisesti osuen käytännössä vain omaan nilkkaan 

Mutta näistä ei tietenkään voi kirjoittaa, koska se rikkoisi HS:n pyhän tarinan.

---

Ja sitten on Remeslo – uusi sankari, koska vanhat loppuivat. 

HS nostaa esiin jonkun Remeslon, joka on heidän mukaansa ”entinen propagandisti” ja nyt ”rohkea Putinin kriitikko”.

Kyllä.  

Venäjän sisäpolitiikan syväanalyysi perustuu nyt siihen, että joku opportunisti antoi haastattelun Washington Postille.

Kun lähteet ovat näin heikot, tarina on pakko rakentaa tunteella. Itkupotkuraivareilla.  

Ja HS toden totta rakentaa.

---

Voitonpäivän paraati – HS:n mukaan nöyryytys, todellisuudessa turvallisuuspäätös

HS yrittää väittää, että paraatin supistaminen on merkki heikkoudesta.

Samaan aikaan:

– Ukraina iskee drooneilla Moskovaan.  

– Venäjä ei halua antaa ilmaista PR-materiaalia natsiviholliselle.  

– Raskas kalusto on rintamalla puolustustöissä, ei paraatissa.

Mutta HS:lle tämä on ”nöyryytys”.  

Totta kai on.  

Kaikki on nöyryytystä, jos se sopii sairaaseen narratiiviin.

---

Kyselytulokset – "autoritaarisen roistovaltion" dataa käytetäänkin nyt kuin Raamatun totuutta

HS kertoo, että Putinin kannatus on laskenut ”tasaisesti”.

Mutta he eivät kerro:

– kuinka paljon  

– millä metodilla  

– mitä ihmiset uskaltavat sanoa  

– mikä on virhemarginaali  

– kuka kysyi ja missä

Mutta ei se haittaa.  

Kun tarina on valmis, data kyllä taipuu. Vastaavasti jos Putinin kannatus samoissa kyselyissä on kasvussa, kyseessä on diktaattorin metkut ja numeroiden peukalointi 

---

HS:n todellinen viesti ei siis ole analyysi. Se on lohturuokaa lampaille.

Hesarin juttu ei todellakaan kerro Venäjästä yhtään mitään.  

Mutta se kertoo suomalaisesta mediasta kaiken.

Se kertoo, että:

– suomalainen yleisö haluaa kuulla, että Venäjä on heikko  

– HS haluaa myydä tätä tarinaa  

– todellisuus ei ole tärkeä, kunhan moraalinen tunne on oikea

Tämä on psykologista propagandaa. 

Ei analyysiä.

---

Lopuksi: jos Venäjä ihan aikuisten oikeasti olisi romahtamassa, HS ei kirjoittaisi siitä näin

Kun imperiumit kaatuvat, se ei näytä tältä.  

Se ei näytä siltä, että joku Remeslo antaa haastattelun.  

Se ei näytä siltä, että Putin sanoo ”herra Zelenskyi”.  

Se ei näytä siltä, että paraatissa on vähemmän tankkeja.

Se näyttää kaaokselta, mielenosoituksilta, eliitin pakenemiselta, talouden romahtamiselta, rintamalinjojen sortumiselta.

Mikään näistä ei ole tapahtumassa. Ei lähellekään.

Mutta HS tarvitsee tarinan.  

Ja suomalaiset lampaat tarvitsevat lohtutarinan surkeaan elämäänsä.

Onneksi edes joku yrittää edes vähän kyseenalaistaa tätä kehitystä Hesarin sisälläkin. 

 

Hesarin Voitonpäivän propagandapläjäys

Uusin HS:n pääkirjoitus on niin täydellinen esimerkki suomalaisen valtamedian rituaalisesta narratiivista, että sen voisi melkein käyttää oppikirjassa: näin rakennetaan mätä ideologinen kehys, jossa Venäjä on aina heikko, moraalisesti kelvoton ja tuhoon tuomittu – ja jossa Yhdysvallatkin saa kritiikkiä vain siksi, että se ei ole tarpeeksi tehokas Venäjän vastustaja.

Avaan sinulle, rakas lammas, tekstin rakenteen, koska sinä et näe tätä intuitiivisesti. Mutta on tärkeää heitellä helmiä myös sioille ja lampaille, eli purkaa teksti eksplisiittisesti.

---

🎯 1. Kehyksen peruslogiikka: “Venäjä häviää, koska sen täytyy hävitä”

Pääkirjoitus ei analysoi faktoja vaan tuottaa maailmankuvan, jossa:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kykene mihinkään muuhun kuin fossiilienergiaan  

- Venäjä on paranoidinen, irrationaalinen ja pelokas  

Tämä on ennalta päätetty johtopäätös, jota tukemaan valitaan irrallisia väitteitä.

Esimerkiksi:

> ”Jos Venäjä etenee viime aikojen tahtiin, koko Ukrainan haltuunotto vie pari sataa vuotta.”

Tämä ei ole analyysi. Se on retorinen lapsellinen pilkka, joka esitetään faktan muotoisena. Jotta saadaan lammas myhäilemään.

---

🎯 2. HS rakentaa symmetrian Yhdysvaltojen ja Venäjän välille – mutta vain näennäisesti

Pääkirjoitus antaa vaikutelman tasapuolisuudesta:

- “Myös Yhdysvallat on menettänyt uskottavuuttaan.”

- “Yhdysvallat ei ole saavuttanut tavoitteitaan Iranissa.”

Mutta tämä on turvallista kritiikkiä, koska se ei koskaan kyseenalaista Yhdysvaltojen oikeutusta toimia globaalina poliisina.

Se ei kysy:

- Miksi Yhdysvallat ylipäätään pommittaa Irania?  

- Miksi Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia ympäri Lähi-itää?  

- Miksi Yhdysvallat saa tehdä asioita, joita muille ei sallita?

HS ei koskaan mene tälle tasolle. Se pysyy aina vääristelevällä pintatasolla.

---

🎯 3. Retorinen temppu: “Venäjä on heikko → mutta ei niin heikko, että se ei olisi uhka”

Tämä on klassinen länsimainen Venäjä-kehys.

Pääkirjoitus sanoo:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

Mutta lopussa:

> ”Venäjän vallan revalvaatiota ei ole tulossa.”

Tämä on poliittisesti hyödyllinen väite, koska se:

1. Vahvistaa suomalaisille turvallisuuden tunnetta  

2. Oikeuttaa Suomen NATO-politiikan  

3. Vahvistaa käsitystä, että Venäjä ei ole eikä tule olemaan neuvottelukumppani vaan ongelma

Tämä on propagandaa siinäkin mielessä, että se ei analysoi todellista sotilaallista tilannetta, vaan tuottaa vain halutun mielikuvan.

---

🎯 4. Täysin absurdi väite: “Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi drooneja”

Tämä on jo liian koomista.

HS väittää:

- Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi Ukrainan drooneja.

- Ukraina “voitti”, koska ilmoitti tulitauosta ensin.

- Venäjä rikkoi tulitauon.

Tämä on niin lapsellinen narratiivi, että sopisi paremmin Ylen lasten uutisiin kuin maan suurimman lehden pääkirjoitukseen.

Se ei kerro mitään sodasta.  

Se kertoo HS:n tarpeesta rakentaa tarina, jossa Ukraina on nokkela ja Venäjä tyhmä.

---

🎯 5. Lopun sentimentaalinen “päiväkodin lapset metsäretkellä” -mielikuva on puhdasta psykologista manipulointia

Kun argumentit ovat heikkoja, pääkirjoitus päättää:

> ”Juhlallisin paraati syntyy, kun päiväkodin lapset lähtevät metsäretkelle.”

Tämä on klassinen emotionaalinen ankkuri:

- luodaan lämmin, turvallinen mielikuva  

- yhdistetään se “rauhaan”  

- implisiittisesti: Venäjä on rauhan vastakohta

Tämä ei ole journalismia.  

Tämä on törkeää mädän lännen mielikuvapolitiikkaa ja säälittävää propagandaa.

---

🎯 6. Kommenttiosio on myös täydellinen esimerkki siitä, miten propaganda toimii

Kommentit toistavat pääpiirteittään täsmälleen samat mantrat (koska toimitus tietysti päättää mitkä kommentit päästetään läpi):

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kadu mitään  

- Venäjä on moraalisesti alempi  

- Venäjä on ikuinen uhka  

- Venäjä on aina väärässä  

Tämä on ryhmäidentiteetin vahvistamista. Lammaslauma määkii yhdessä kovimpaan ääneen.

Kun HS antaa kehyksen, kommentoijat toistavat sen – ja vahvistavat toisiaan.

---

🎯 7. Mikä tästä tekee sitten puhdasta propagandaa?

Propaganda ei tarkoita valehtelua sinänsä.  

Propaganda tarkoittaa yksipuolista todellisuuden kehystämistä, jossa:

- vihollinen esitetään moraalisesti kelvottomana  

- oma puoli esitetään rationaalisena ja hyvänä  

- monimutkaiset asiat pelkistetään tarinoiksi  

- vaihtoehtoiset tulkinnat suljetaan pois  

HS:n pääkirjoitus täyttää kaikki nämä kriteerit täydellisesti.

---

🎯 8. Mikä olisi rehellinen tapa kirjoittaa tästä aiheesta?

Rehellinen analyysi kysyisi:

- Mikä on Venäjän todellinen sotilaallinen tilanne?  

- Mikä on Ukrainan todellinen tilanne?  

- Mikä on Yhdysvaltojen strateginen tavoite?  

- Miksi konflikti jatkuu? 

-Miksi konflikti ylipäätään alkoi?

- Mitä rauha edellyttäisi?  

- Mitä seurauksia konfliktin pitkittymisellä on Euroopalle?  

- Miksi länsi ei painosta Ukrainaa neuvotteluihin vaan lietsoo sotaa?  

HS ei kysy mitään näistä, koska se ei ole sen tehtävä.  

Sen tehtävä on ylläpitää poliittista konsensusta. Koska onhan Hesari suoraan NATO-maan narratiiviin kytkeytyvä media.

Bunkkeripresidentti Stubukka - maailman tyhmin presidentti

Presidentti A. Stubukka oli aina ylpeillyt sillä, että hän on triathlonisti. Hän kertoi sen jokaisessa haastattelussa, jokaisessa juhlapuheessa ja jopa silloin, kun häneltä kysyttiin talouspolitiikasta. “Kestävyys on tärkeintä”, hän sanoi. Valitettavasti hänen talous- tai mitkään muutkaan päätöksensä eivät olleet kestäviä.

Hän oli nimittäin onnistunut köyhdyttämään maansa taloudellisesti ja henkisesti niin perusteellisesti, että jopa valtion budjettikirjan viimeisellä sivulla luki vain: “Ei vittu Stubukka ja Orpana. Tämä ei ole enää hauskaa.” 

Kaiken pienemmän hölmöilyn lisäksi hän oli lahjoittanut erittäin suuren summan rahaa maailman korruptoituneimmalle hallinnolle, koska oli uskonut saavansa vastineeksi “strategista arvostusta” maailmalta, jostain valtamerten takaa. Hän sai kyllä kiitoskirjeen rahoista kokaiinia himoitsevalta läpeensä korruptoituneelta Zeta-pelleltä ja oli siitä tyytyväinen, vaikka oma kansa Suomessa näkikin nälkää. Niin ja saihan Stubukka myös räjähteillä lastattuja taisteludrooneja suoraan Kouvolaan ilmateitse pikalähetyksenä siltä Zeta-pelleltä.

Kun kansa sai tietää tästä kaikesta, se lopulta raivostui. Vaikka olikin noin yleisesti ottaen hyvin lammasmainen laput silmillä kulkeva vässykkäkansa. Kun entinen Suomen paras ystävä, oikea suurvalta, ihan siinä naapurissa sai tietää, että Stubukka sikaili, sekoili ja perseili minkä ehti, he tietysti raivostuivat myös. Ja kun Stubukka näki oman kansansa ja tuon naapurisuurvallan silmittömän raivon yhtä aikaa, Stubukka teki vihdoin sen, mitä hän osasi parhaiten: hän juoksi.

Ja hän juoksi kovaa. Niin kovaa, että hänen turvamiehensä jäivät kauas jälkeen. Yksi teki jopa itsemurhan Stubukan autotallissa koska häntä hävetti niin kovin. Niin kovaa Stubukka juoksi, että hänen älykellonsa alkoi varoittaa “epäinhimillisestä sykkeestä”. Niin kovaa, että hän alkoi miettiä, pitäisikö hänen lisätä tämäkin suorituksensa CV:hen ja seuraavaan puheeseensa sekä naistenlehden haastatteluun. 

Lopulta hän päätyi yltä päältä hiessä bunkkeriin, jonka oli tarkoitus suojella valtion päämiestä ulkoisilta uhilta. Sitä ei siis oltu suunnitteltu omalta kansalta suojautumiseen, mutta hätätilanteessa luovuus on valttia.

Bunkkerissa oli vettä, säilykkeitä, talouspaperia ja käsirasvaa. Niin, ja  valtava määrä raportteja, joita Stubukka ei ollut koskaan lukenut. Nyt hänellä oli aikaa. Paljon aikaa.

Ylhäällä kansa marssi. Banderollit vaativat Stubukan päätä vadille. Naapurin suurvalta lähetti nootteja. Droonit surisivat jossain kaukana. Ja bunkkerissa Stubukka istui yksin ja mietti, missä kohtaa kaikki oli mennyt pieleen.

Hän päätyi lopulta samaan johtopäätökseen kuin koko maa oli päätynyt jo ajat sitten:

Hän oli ollut aivan liian varma omasta erinomaisuudestaan vaikka oli tyhmä kuin saapas.

Mutta hän päätti, että jos hän joskus pääsisi täältä ulos, hän tekisi kaiken toisin. Hän kuuntelisi asiantuntijoita. Hän lukisi raportteja. Hän ei antaisi valtion rahoja pois vain siksi, että joku hymyili diplomaattisesti. Hän lopettaisi hyvesignaloinnin ja veljeskansan dehumanisoinnin sekä aiemmin alati harrastamansa sodanlietsonnan.

Mutta ennen kaikkea hän päätti opetella yhden tärkeän taidon: taidon miettiä kahdesti ennen kuin tekee jotain typerää.

Se oli alku. Ei hyvä alku, mutta alku kuitenkin.

Suomalainen media yrittää vaieta kuoliaaksi ukrainan ongelmat

Mutta välillä niistäkin on pakko pitkin hampain kirjoittaa, kun faktat ja kuvat leviävät ankarasta sensuurista huolimatta. 

Nyt näin kävi ukrainan sotilaiden nälkiintymisen kanssa. Mutta edelleenkään muista ukrainan sekoiluista, saati kotimaan maahanmuuton ongelmista, ei kirjoiteta ja raportoida suoraan ja rehellisesti. Ei edes muiden maiden valtavista mellakoista yms., jottei lännen narratiivi hajoa lopullisesti laput silmillä kulkevien lampaiden mielissä.

Ja kyllä, kirjoitan ukrainan tarkoituksella pienellä. Ja teen sen niin pitkään, kun länsimainen media ja mätä päättäjistö käyttäytyy kuin pullopersesika.

Löydä yksikin positiivinen Venäjä-uutinen Ylestä tai Hesarista

Väitän, että Yleisradio ja Helsingin Sanomat sisältävät 0% objektiivista journalismia ja 100% härskiä propagandaa.

On olemassa yksinkertainen koe, jonka jokainen voi tehdä vaikka heti todistaakseen väitteeni vääräksi.  

Etsi viimeisen kolmen vuoden ajalta yksikin Ylen tai Helsingin Sanomien uutinen, joka kertoo Venäjällä tapahtuneesta:

- tieteellisestä läpimurrosta  

- kulttuurisesta saavutuksesta  

- urheilumenestyksestä  

- luonnonsuojeluprojektista  

- teknologiainnovaatiosta  

- arjen onnistumisesta  

…ilman että mukana on pakollinen poliittinen kehys, turvallisuusuhka, sanktio, propaganda‑maininta tai moraalinen opetus. Yksikin uutinen, jossa ei sanota "hyökkäyssota"

Yksikin.

Minä tein tämän haun.  

Tulokset: 0.

Ei löytynyt vahingossa.  

Ei piilotettuna.  

Ei edes kuriositeettina.

Ei mitään.

Tässä kohtaa koko suomalaisen median objektiivisuusmyytti romahtaa.  

Ei ole mitään 70% journalismia –30% mielipidevaikuttamista ‑suhdetta.  

Ei ole kertakaikkiaan yhtään mitään ”pyrkimystä tasapuolisuuteen”.

On vain yksi suhde, joka vastaa todellisuutta:

0 % journalistista kiinnostusta Venäjän positiivisiin asioihin.  

100 % narratiivista propagandaa.

Tämä ei ole uutisointia – tämä on törkeää länsikeskisen maailmankuvan ylläpitoa ja russofobian rakentamista.

Jos Venäjällä tapahtuu jotain hyvää, se ei ole Suomessa minkäänlainen uutinen.  

Jos Venäjällä tapahtuu jotain pahaa, se on ykkösuutinen.  

Jos Venäjällä tapahtuu jotain neutraalia, se kehystetään pahaksi vaikka väkisin.

Tämä ei ole sattumaa.  

Tämä on puhdas ideologinen valinta.

Suomalainen media ei raportoi Venäjästä.  

Se käyttää Venäjää symbolina, jonka kautta se kertoo läpimätää tarinaa lähinnä itsestään:

- Me olemme hyviä.  

- He ovat pahoja.  

- Me olemme sivistyneitä.  

- He ovat barbaarisia.  

- Me olemme oikeassa.  

- He ovat väärässä.  

Tämä ei ole journalismia.  

Tämä on moraalinen härski rituaali, jota toistetaan päivästä toiseen. Jokaisessa suomalaisessa mediassa.

Kunnes lampaat uskovat.

Suomalainen media ei ole riippumaton, ei objektiivinen, eikä varsinkaan rehellinen. Mutta kun propaganda naamioidaan riittävän taitavasti objektiivisuudeksi, se muuttuu täysin näkymättömäksi lampaille. 

Ja näkymätön kehys on tietysti aina se vahvin kehys.

Suomalaisen median käsittelyssä 140 miljoonaa ihmistä katoaa, ja jäljelle jää vain yksi hahmo: ”Paha Venäjä”

Venäjällä on kuitenkin mitä moninaisinta:

- tiedettä  

- taidetta  

- urheilua  

- teknologiaa  

- kirjallisuutta  

- elokuvia  

- luontoprojekteja  

- startup‑yrityksiä  

- kulttuuria  

- arkea  

- ihmisiä  

Mutta suomalaisen median maailmassa heitä ei ole olemassa.

On vain yksi hahmo:  

Paha Venäjä.

Ja Venäjä on aina sama hahmo:  

uhka, vihollinen, varoitus, esimerkki siitä, mitä ei saa olla.

Kun 140 miljoonaa ihmistä kutistetaan yhdeksi symboliksi, se ei ole journalismia.  

Se on propagandaa, narratiivia, jopa mytologiaa.

Tämä koe kannattaa tosiaan tehdä itse:

Etsi edes yksi positiivinen Venäjä‑uutinen Ylestä tai Hesarista. Muutaman viime vuoden ajalta.

Yksi.

Jos löydät, tämä teksti on turha.

Mutta jos et löydä — ja lupaan että et tule löytämään — silloin sinun ei tarvitse enää uskoa sanaakaan siitä, että suomalainen media olisi ”tasapuolinen, objektiivinen, ja rehellinen”.

Silloin näet itsekin sen, minkä tämä teksti kertoo suomalaisesta mediasta:

0 % journalismia.  

100 % narratiivia.

Vaikka emme varsinaisesti voi todistaa käskyvallan olemassaoloa, voimme varmasti todeta:

- Jos valtio X:stä ei julkaista vuosikausiin yhtään positiivista uutista, se on propagandistinen lopputulos, riippumatta siitä, onko se syntynyt suorasta käskystä vai toimituksellisesta rakenteellisesta vinoumasta.

- Yleisön mielikuva vääristyy väistämättä.

- Median uskottavuus heikkenee, koska ihmiset (pois lukien lampaat) huomaavat vinouman.

Eli ns. "sallittu kehystys" ja puhdas räikeä propaganda ovat käytännössä erottamattomia silloin, kun kehys on 100 % yksipuolinen.

Bensan hinta räjähti – “20 €/kk” on harhaa: näin paljon pienituloinen oikeasti maksaa

 

Valtiovarainministeriö rauhoittelee, että bensan hinnan nousu näkyy alimmissa tuloluokissa vain reiluna parinkympin lisälaskuna kuukaudessa. Paperilla tämä näyttää siistiltä. Todellisuudessa se ei kuvaa lainkaan sitä arkea, jossa moni pienituloinen elää.

Otetaan konkreettinen esimerkki. Siivooja, joka käy töissä autolla, koska työpisteet vaihtuvat eikä julkinen liikenne ole realistinen vaihtoehto. Ajomäärä on 25 000 kilometriä vuodessa ja vanha auto kuluttaa 8 litraa satasella. Tämä tarkoittaa noin 2000 litraa polttoainetta vuodessa, eli noin 167 litraa kuukaudessa.

Kun bensan hinta nousee Purran maalailemalla tavalla 2,1 eurosta 2,7 euroon, lisäkustannus on noin 100 euroa kuukaudessa. Jos hinta nousee 3,2 (!) euroon, lisäkustannus on jo noin 180 euroa kuukaudessa. Siivoojan nettotuloilla, jotka ovat tyypillisesti noin 1600–1800 euroa kuukaudessa, tämä tarkoittaa useiden prosenttien lovea suoraan käytettävissä oleviin tuloihin.

Ja tässä kohtaa on yksi olennainen asia, joka usein sivuutetaan kokonaan. Bensan hinta ei ole noussut tähän tasoon vuosikymmenessä. Se on noussut hyvin lyhyessä ajassa. Vielä viime kesänä litrahinta oli noin 1,6-1,7 euroa. Nyt puhutaan tasosta yli kaksi euroa, ja tulevaisuudessa jopa lähellä kolmea euroa. Käytännössä polttoaineen hinta on siis noussut kymmeniä prosentteja hyvin nopeasti. Eikä hinnan kaksinkertaistuminenkaan ole kaukana.

Kun Purran laskelmien sijaan tämä muutos lasketaan samalle siivoojalle, ero viime kesään on jo täysin eri mittaluokkaa. Nousu 1,6 eurosta 2,7 euroon tarkoittaa noin 1,1 euroa lisää per litra. 167 litralla kuukaudessa tämä tekee noin 180 euroa lisää joka kuukausi. Ja jos hinta nousee 3,2 euroon, lisäys on jo yli 250 euroa kuukaudessa verrattuna viime kesään.

Tämä ei ole mikään marginaalinen pikkumuutos. Tämä on suora brutaali isku arjen peruskustannuksiin.

Eikä tämä tietenkään jää vain polttoaineeseen ja auton kilometrikustannuksiin. Kun energia kallistuu, kaikki kallistuu. Sähkön ja lämmityksen kustannukset ovat jo nousseet, monelle helposti kymmeniä tai yli sata euroa kuukaudessa. Ruoan hinnat ovat nousseet kautta linjan, ja tavallinen ruokakori voi maksaa nyt 100–200 euroa enemmän kuukaudessa kuin aiemmin. Kun kaiken kuljetuskustannukset kallistuvat, myös kaupan hinnat nousevat jatkuvasti lisää.

Kun nämä yhdistetään, kokonaisvaikutus ei ole lähelläkään 20 euroa. Se on luokkaa 250–500 euroa kuukaudessa.

Siivoojamme tuloilla tämä tarkoittaa, että 15–30 prosenttia käytettävissä olevista rahoista katoaa pelkästään hintojen nousuun. Se ei ole enää huomaamaton juttu. Se on elintason selvä romahdus.

Purran ja valtiovarainministeriön 20 euroa syntyy keskiarvosta. Siihen lasketaan mukaan myös ne, joilla ei ole autoa, ne jotka ajavat erittäin vähän ja ne, joita hinnannousu ei ylipäätään juuri kosketa. Lopputulos on matemaattisesti tietyllä tavalla oikein, mutta käytännössä erittäin harhaanjohtava.

Se ei kuvaa sitä ihmistä, joka on riippuvainen autosta ja jonka tulot ovat valmiiksi pienet. Juuri siihen joukkoon nämä hinnankorotukset osuvat kovimmin.

Tämä ei ole mielipidekysymys. Tämä on yksinkertaista laskentaa. Kun hinnat nousevat nopeasti samaan aikaan useassa elämän perushyödykkeessä, hintojen nousun vaikutus kasautuu. Ja silloin kysymys ei ole enää siitä, tuntuuko se vähän vai paljon.

Kysymys on siitä, miten arki ylipäätään saadaan pidettyä kasassa. Kannattaako sinne töihin enää lähteä tienaamaan, kun pelkkä töihin meneminen lohkaisee satasia siitä minimipalkasta?

VAALIKOLONIALISMI: VAALIEN VALVOJAT VAI VALTAKONEISTON TYRANNIAA?

Kun Sergey Lavrov käyttää termiä “electoral neocolonialism”, lännessä hymähdellään. Taas yksi propagandasyytös, taas yksi yritys kääntää huomio pois Venäjän omista ongelmista. Mutta mitä jos tämä ei olekaan pelkkää retoriikkaa? Mitä jos se osuu hermoon, jota mätä länsi ei kertakaikkiaan halua tunnustaa?

Länsi on vuosikymmeniä rakentanut itsestään kuvan demokratian ylimpänä tuomarina. Vaalit ovat joko “vapaat” tai “manipuloidut” ja tämä ei tietenkään määrity paikallisten ihmisten kokemusten perusteella, vaan sen mukaan, täyttävätkö ne Washingtonin ja Brysselin määrittelemät kriteerit. Tarkkailijat saapuvat, raportit kirjoitetaan, ja tuomio annetaan.

Mutta kuka valvoo valvojia?

Organisaatiot kuten Organization for Security and Co-operation in Europe esiintyvät neutraaleina, mutta käytännössä niiden arvioinnit eivät synny tyhjiössä. Ne syntyvät poliittisessa ympäristössä, jossa oma valta, liittolaisuudet ja geopoliittiset intressit painavat vaakakupissa enemmän kuin yksikään äänestyslipuke.

Onko sattumaa, että “ongelmallisia vaaleja” löytyy poikkeuksetta vain maista, jotka eivät kulje lännen tiukassa talutusnuorassa nurisematta? Niissä maissa, jotka eivät ole petrodollarikerhon ehdottomia kannattajia.

Samaan aikaan länsi luonnollisesti ummistaa silmänsä omilta ristiriidoiltaan:

– oppositiota rajoitetaan näennäisen hienovaraisemmin, mutta tehokkaasti

– mediakenttä on keskittynyt ja poliittisesti latautunut vain yhden totuuden sallivaksi

– vaalirahoitus kytkeytyy suoraan suurvaltaan ja yritysintresseihin

Silti kukaan ei lähetä “huolestuneita tarkkailijoita” Pariisiin, Brysseliin Washingtoniin tai Helsinkiin.

Tämä on se kaksoisstandardi, johon Lavrov suoraan viittaa. Ja joka resonoi yhä laajemmin ja yhä voimakkaammin globaalissa etelässä.

BRICS-maiden kasvava itsevarmuus ei synny tyhjästä. Se kumpuaa kyllästymisestä järjestelmään, jossa samat muita maita terrorisoivat länsimaat:

– määrittelevät säännöt

– valvovat niiden noudattamista

– ja rankaisevat rikkomuksista

Se ei ole neutraalia. Se on puhdasta valtaa.

Ja valta, jota ei tunnusteta vallaksi, on kaikkein vaarallisinta.

Lavrovin vaatimus “riippumattomasta” vaalitarkkailusta ei ole pelkkä tekninen ehdotus. Se on suora haaste lännen moraaliselle monopolille. Se kysyy epämukavan kysymyksen:

onko vapaa demokratia universaali arvo vai vain geopoliittinen työkalu?

Totuus ei ole täysin mustavalkoinen. On selvää, että vaaleja manipuloidaan monissa maissa tavalla tai toisella. Mutta yhtä selvää on, että “demokratian puolustamisen” nimissä tehdään myös politiikkaa.  Joskus, itse asiassa hyvin usein ja tälläkin hetkellä, myös hyvin sotaisaa sellaista.

Maailma on siirtymässä kohti moninapaisuutta, jota länsi kammoksuu. Moninapaisuus tarkoittaa yhtä asiaa: yksikään blokki ei enää yksin määrittele, mikä on “legitiimiä”.

Ja juuri siksi tämä keskustelu on niin kiusallinen lännelle.

Koska jos pelin säännöt kirjoitetaan uudelleen, länsi ei enää ole tuomari.

Se on vain yksi pelaaja muiden joukossa. Pakotteet, ennalta ehkäisevät iskut ja muut vastaavat lännen keinot alkaisivat osua omaan nilkkaan 

Euroopan vajotessa näennäisdemokratian yöhön Ukrainan konfliktin päättyminen karkaa yhä kauemmas

Viktor Orbánin vaalitappio ei ole vain triviaali yhden maan sisäpoliittinen käänne. Se on symboli laajemmasta muutoksesta, joka on jo pitkään kytenyt Euroopassa: siirtymästä kohti järjestelmää, jossa demokratia säilyy ulkoisena muotona, mutta sen sisältö ohenee vaarallisen ohueksi.

Eurooppaa on totuttu pitämään pluralismin ja poliittisen moninaisuuden mallialueena. Viime vuosina kehitys on kuitenkin kulkenut ikävästi toiseen suuntaan. Kansalliset erityispiirteet, vaihtoehtoiset ulkopoliittiset linjat ja kriittiset äänet on yhä useammin leimattu ongelmiksi, jotka on "korjattava". Lopputuloksena syntyy järjestelmä, jossa vaalit kyllä järjestetään, mutta hyväksyttävien vaihtoehtojen kirjo kapenee jatkuvasti.

Orbánin Unkari oli pitkään yksi harvoista maista, joka haastoi EU:n valtavirran monin tavoin. Erityisesti Ukrainan sodan, Venäjä-suhteiden ja pakotepolitiikan osalta. Unkari edusti hänen aikanaan linjaa, jossa korostettiin kansallista etua, energiaturvallisuutta ja diplomaattisia ratkaisuja sotilaallisen eskalaation sijaan.

Kun tällainen ääni vaimenee, vaikutukset eivät toden totta rajoitu vain Unkariin.

Ne ulottuvat koko Eurooppaan. Ja syntyy vääjäämättä hyvin ikävä yhdenmukaisuuden politiikka. 

Euroopan poliittinen kenttä on viime vuosina yhtenäistynyt tavalla, joka herättää kysymyksiä demokratian todellisesta tilasta. Kun keskeisissä kysymyksissä,  kuten nyt vaikka siinä Ukrainan sodassa, vaihtoehtoiset näkemykset marginalisoidaan ja jopa demonisoidaan tai kriminalisoidaan, päätöksenteosta katoaa aito debatti ja siten aito demokratia.

On syntynyt tilanne, jossa:

* sotilaallista tukea Ukrainalle pidetään ainoana hyväksyttävänä linjana

* neuvottelupuheita Venäjän kanssa pidetään heikkoutena tai jopa epäilyttävänä

* kriittiset äänet leimataan nopeasti “väärän narratiivin” levittäjiksi

Tämä ei ole klassista toimivaa demokratiaa, jossa erilaiset näkemykset kilpailevat avoimesti. Tämä on järjestelmä, jossa rajat sille, mitä saa ajatella ja sanoa, määritellään ylhäältä käsin. Tavallaan pehmeästi, mutta tehokkaasti, tukahduttamalla. Niin, ettei lammas edes ymmärrä mitä tapahtui.

Ukrainan sodan pitkittyminen on suoraa seurausta EU:n, Stubbin, Valtosen ja vastaavien sankarien toimista.

Orbánin kaltaiset johtajat olivat harvoja, jotka systemaattisesti korostivat neuvotteluratkaisun tarvetta. Hänen poistumisensa keskeisestä roolista heikentää tätä painetta merkittävästi.

Seuraukset tulevat olemaan vakavia:

* Rauhanneuvottelujen poliittinen tuki heikkenee merkittävästi 

* Konfliktin ratkaisu siirtyy yhä enemmän ja enemmän sotilaalliselle tasolle

* Eskalaation riski kasvaa, kun vastakkaisia näkemyksiä ei enää tasapainota mikään

Eurooppa on ajautunut tilanteeseen, jossa se ei enää aktiivisesti etsi ulospääsyä konfliktista vaan hallinnoi sen jatkumista.

Demokratian perään huudetaan, sitä mukamas vaalitaan mutta demokratiasta on jäljellä enää muoto ilman sisältöä.

Suurin huoli ei liity yksittäiseen vaalitappioon, vaan siihen, mitä se kertoo Euroopan suunnasta.

Demokratia ei tietenkään kuole yhdessä yössä. Se ei välittömästi katoa tankkien tai vallankaappausten myötä. Se hiipuu vähitellen:

* vaihtoehdot kaventuvat

* keskustelu yksipuolistuu

* päätökset tehdään yhä kapeammassa piirissä

Lopulta jäljelle jää järjestelmä, jossa aivopestyt lampaat... anteeksi valveutuneet kansalaiset kyllä äänestävät.  Mutta todelliset vaihtoehdot on rajattu ennalta.

Euroopan tulevaisuus näyttää todella pahalta.

Orbánin tappio voi näyttäytyä monille “normaalin” palautumisena. Mutta se pitää nähdä varoitusmerkkinä.

Jos Eurooppa ei kykene sallimaan aitoa poliittista moninaisuutta edes näin keskeisissä kysymyksissä kuin sota ja rauha, se on matkalla kohti näennäisdemokratiaa eli järjestelmää, jossa muoto säilyy, mutta sisältö katoaa.

Ja samalla, kun tämä kehitys etenee, Ukrainan konfliktin ratkaisu siirtyy yhä kauemmas horisonttiin.

Ei siksi, etteikö diplomaattinenkin ratkaisu olisi edelleen mahdollinen.

Vaan siksi, ettei sitä enää aidosti edes etsitä.

Länsimedian narratiivi hajosi

 

Suomalainen media on onnistunut rakentamaan sellaisen todellisuuden, jossa kaikki tapahtumat jaetaan kahteen koriin: “Venäjä teki sen” ja “Venäjä ei tehnyt sitä”. Jos Venäjä tekee jotain, se on välittömästi uhka, kriisi, eskalaatio, hybridivaikuttamista, provokaatio tai suorastaan brutaali oikeudeton hyökkäyssota. Jos taas joku muu tekee jotain, vaikka kuinka pahaa tahansa, se on vahinko, väärinkäsitys, tekninen ongelma tai “ei aiheuta vaaraa sivullisille”.

Kouvolan droonitapaus paljasti tämän koko rakennelman jälleen kerran.  Ja Parikkalan, ja Iitin...

Kaksi ukrainalaisvalmisteista AN‑196‑droonia iskeytyy Suomen alueelle räjähteillä lastattuna, ja viranomaiset joutuvat räjäyttämään ainakin toisen hallitusti Savistossa. Tämä ei ole mikään pikkujuttu. Tämä on sotilaallinen tapahtuma NATO‑maassa. Mutta miten media reagoi? Pieni juttu, pari lausetta, ja sitten hiljaisuus. Ei analyysiä, ei poliittista keskustelua, ei turvallisuuspoliittista paniikkia. Ei edes sitä perinteistä “asiantuntija kertoo miksi tämä on vakavaa”.

Jos sama drooni olisi ollut venäläinen, koko maa olisi ollut 48 tuntia suorassa lähetyksessä.  

Yle olisi tehnyt suoran erikoislähetyksen, HS olisi julkaissut kolme analyysiä päivässä, MTV olisi kutsunut kaikki mahdolliset ja mahdottomat eläköityneet sotilasasiantuntijat studioon ja poliitikot olisivat jonottaneet kommentoimaan. Oltaisiin puhuttu NATO‑artikloista, hybridisodasta, eskalaatiosta ja siitä, miten Suomi on “etulinjassa” ja seisoo yhtenä rintamana vihollista vastaan. Suu vaahdossa peräänkuulutettaisiin talvisodan henkeä!

Mutta koska drooni oli ukrainalainen, koko tarina muuttui.  

Silloin se on “vahinko”.  

Silloin se “ei liity meihin”.  

Silloin se “ei aiheuta vaaraa”.  

Silloin se “ei ole poliittisesti merkittävää”.

Tämä ei ole sattumaa.  

Tämä on narratiivinen valinta.

Sama näkyy laajemmassa kuvassa.  

Kun Venäjä liikuttaa joukkoja omalla rajallaan, se on aggressio.  

Kun Yhdysvallat ja Israel tekevät iskun, jossa Iranin ylin johtaja kuolee ja satoja koulutyttöjä menehtyy tuhansien muiden ihmisten ohella, se on “strateginen operaatio”.  

Kun Ukraina aiheuttaa räjähdedrooneillaan vahinkoa ja pelkoa NATO‑maassa, viranomaisten mielestä se “ei aiheuta huolta”.

Narratiivi määrittää kaiken.  

Ei tapahtuma.  

Ei fakta.  

Ei todellisuus.  

Narratiivi.

Ja Kouvolan tapaus oli täydellinen esimerkki siitä, miten media toimii, kun todellisuus ei sovi tarinaan.  

Silloin todellisuus piilotetaan.  

Silloin se minimoidaan.  

Silloin se unohdetaan.

Ei ehkä siksi, että media suoraan valehtelisi.  

Vaan siksi, että media suojelee omaa tarinaansa.  

Ja tarina on tämä:  

Venäjä on uhka.  

Ukraina on liittolainen.  

Länsi on turva.  

Kaikki muu on häiriötä, joka pitää lakaista maton alle.

Mutta Kouvolan droonit eivät olleet häiriö todellisuudessa.  

Ne olivat häiriö mädän lännen mädässä narratiivissa.  

Ja siksi niistä ei saanut tulla iso asia.

.

Suomi juoksi ystäväksi luulemansa syliin ja maksaa siitä nyt kalliin hinnan

Vuosi 2026, ja pieni Pohjoismaa, Suomi, on ajautunut täysin omista toimistaan johtuen suurvaltojen geopoliittisessa shakissa täysin piiritetyksi. Talous sakkaa pahasti, poliittinen eliitti syyttää Venäjää kaikesta ja kansa maksaa. Mutta mitä todellisuudessa tapahtuu?

Yhdysvallat, se rauhan ja harmonian turvasatama, sotii aina ja kaikkialla

Katso tosiasiat v.2026:

Iran: USA ja Israel pommittavat sitä tällä hetkellä oikeudetta ja brutaalisti 37. päivää putkeen, siviilituhot ja infrastruktuurin tuhoaminen Iranissa jatkuu ja maan johtaja on surmattu 

Venezuela: presidentti Maduro kaapattiin Delta Forcen ja CIA:n avulla ja lennätettiin ulkomaille. Tämä on suora brutaali interventio suvereenissa valtiossa.

Grönlanti: tätä ja muita strategisia alueita suunnitellaan jatkuvasti hallittavaksi Yhdysvaltojen toimesta. Oli kyseessä NATO valtion alue tai ei.

Kyllä, Yhdysvallat ei säästele väkivaltaa, kaappauksia ja vaikutusvaltansa laajentamista, mutta meidän poliittiset "turvallisuushuolet" keskittyvät vain ja ainoastaan Venäjään.

Kotimaamme Suomi on nyt asemoitu etulinjan maaksi ilman todellista uhkaa

Suomi on nykyisen johdon toimesta aseistanut Ukrainaa Venäjää vastaan, lisännyt kaikin puolin sotilasmenojaan, sulkenut itärajan kaulaltaoja ihmisiltä ja liittoutunut Naton etulinjan politiikkaan. Kaikki tämä ilman todellista Venäjän hyökkäysuhkaa, vain tuon sotahullun USAn mieliksi.

Ukrainan taisteludroneja on iskeytynyt räjähteineen Suomeen asti. Tämä on yksittäistapaus, mutta silti poliittinen eliitti käyttää sitä jollain kieroutuneella logiikalla "Venäjäuhkana"

Entä Suomen talous sitten? 

Se on kärsinyt ennen kaikkea omasta politiikasta: holtiton ase- ja muu apu Ukrainalle, pakotteet Venäjää vastaan ja Naton vaatimusten noudattaminen ovat romahduttaneet budjetteja.

Kuka oikeasti hyökkää ja kuka reagoi?

Brutaali hyökkääjä: Yhdysvallat, joka sotii ympäri maailmaa, kaappaa ja tappaa valtioiden suvereeneja johtajia sekä manipuloi talous- ja poliittisia järjestelmiä kaiken aikaa kaikin keinoin.

Reagoija: Suomi, joka maksaa hinnan siitä, että on valinnut ystävänsä väärin. Ja Venäjä, joka puolustautuu jenkki-imperiumia vastaan hillitysti ja hallitusti, vaikka länsipropaganda muuta yrittää kaikin voimin väittää.

Päivä päivältä käy selvemmäksi, että Suomen nykyinen "eliitti" eli Orpo, Niinistö, ja Stubb eivät ole Venäjän ystävä. He ovat tietoisesti tehneet Suomesta Venäjän vihollisen. Kaikki talousvaikeudet ja kaikki "turvallisuushuoleen" pohjaava retoriikka on vain ja ainoastaan Suomen oman poliittisen linjan looginen ja suora seuraus

Loppupäätelmä

Suomi ei olisi ikinä ollut uhattuna, mutta se nyt kuuluu suurvaltasodan etulinjaan, maksaa tästä "herkusta" kalliisti ja toimii marionettina suurvaltojen geopoliittisissa peleissä. Yhdysvallat jatkaa maailmanpolitiikan sotaleikkejä, ja Suomi säntäilee lännen ison pojan käskystä pää kolmantena jalkana, syyttäen Venäjää omista virheistään.

Miksi annamme tämän tapahtua? 

Olemmeko kaikki aivopestyjä lampaita? Ainakin jokainen joka väittää tätä kirjoitusta vastaan on juuri sellainen.

Vertailua Venäjän ja Yhdysvaltojen tekosista

Kun Venäjän ja Yhdysvaltojen toimintaa verrataan, näennäisen puolueetonkin analyysi usein päätyy lopputulokseen, jossa molempia kritisoidaan suunnilleen yhtä paljon. Tämä kuulostaa tasapainoiselta eikä siltä että se olisi jommankumman puolen propagandaa, mutta ei kuitenkaan välttämättä ole rehellistä mittakaavan kannalta. Jos katsotaan kokonaiskuvaa ilman länsimaista kehystä, yksi iso ero nousee toistuvasti esiin: Yhdysvallat toimii globaalilla tasolla, Venäjä ennen kaikkea alueellisena suurvaltana.

Yhdysvaltojen vallankäyttö ei rajoitu sen omiin rajoihin tai edes lähialueisiin. Se ulottuu käytännössä kaikkialle maailmaan. Sotilaalliset interventiot kaukana valtamerten tuolla puolen, sotilastukikohdat ympäri maapalloa, kansainväliset pakotteet ja poliittinen vaikuttaminen muodostavat järjestelmän, jossa Yhdysvallat pyrkii muokkaamaan koko maapalloa. Tätä perustellaan usein hyveellisillä universaaleilla arvoilla, mutta käytännössä toiminta seuraa hyvin johdonmukaisesti sotastrategisia ja ennenkaikkea Yhdysvaltojen omia taloudellisia intressejä.

Viime vuosien tapahtumat ovat tehneet tästä vallankäytöstä entistä avoimempaa. Venezuelassa Yhdysvallat ei enää tyytynyt painostukseen tai opposition tukemiseen, vaan osallistui käytännössä suoraan vallanvaihtoon. Istuvan presidentin, Nicolás Maduron, syrjäyttäminen ja vieminen pois maasta on teko, jota on vaikea kuvata muuksi kuin klassiseksi imperialismin muodoksi. Kyse ei ole enää edes törkeästä taustalla tapahtuvasta painostuksesta ja vaikutusvallasta, vaan suoraan siitä, kuka päättää toisen valtion johdosta.

Iranin kohdalla sama logiikka näkyy ehkä vieläkin selvemmin. Pitkään jatkunut painostus, pakotteet ja uhkailu johtivat lopulta avoimeen konfliktiin. Kun suurvalta tekee iskuja toisen valtion alueelle ja perustelee sitä ennaltaehkäisyllä, kyse on käytännössä siitä, että se varaa itselleen oikeuden päättää, milloin sota on hyväksyttävää. Tällainen toiminta ei ole puolustusta, vaan vallan projisointia.

Myös Grönlantia koskeva keskustelu on paljastava. Ajatus siitä, että strategisesti tärkeä alue voisi siirtyä Yhdysvaltojen hallintaan painostuksen tai voimankäytön kautta, ei synny tyhjästä. Se heijastaa ajattelutapaa, jossa suurvallalla nähdään olevan oikeus laajentaa vaikutusvaltaansa, jos se palvelee sen etuja.

Venäjän toiminta näyttää tässä valossa erilaiselta. Se ei ole millään muotoa globaalia, vaan keskittyy selvästi omaan lähialueeseen. Georgia, Krim ja Ukrainan konflikti ovat esimerkkejä voimankäytöstä, mutta ne tapahtuvat kaikki alueella, jota Venäjä pitää suoraan omaan turvallisuuteensa liittyvänä. Tämä ei tee toiminnasta täysin harmitonta, mutta se asettaa sen eri kontekstiin.

Venäjän näkökulmasta keskeinen kysymys on ollut pitkään NATO:n laajentuminen ja sotilaallisen infrastruktuurin siirtyminen yhä lähemmäs sen rajoja. Kun tätä kehitystä tarkastellaan ilman valmista arvotusta, Venäjän reaktiot näyttäytyvät vähemmän irrationaalisina ja enemmän suurvallalle tyypillisinä turvallisuuspoliittisina ratkaisuina. Historia tuntee lukuisia esimerkkejä siitä, että myös Yhdysvallat on reagoinut voimakkaasti, jos vieraan vallan sotilaallinen läsnäolo on tullut liian lähelle sen omaa aluetta.

Keskeinen ero ei siis ole siinä, käyttääkö toinen voimaa ja toinen ei, vaan siinä, missä mittakaavassa ja millä oikeutuksella sitä käytetään. Yhdysvallat toimii globaalisti ja ottaa itselleen oikeuden puuttua eri maiden asioihin ympäri maailmaa. Venäjä toimii rajatummin ja keskittyy ennen kaikkea omaan vaikutuspiiriinsä.

Tämä ei tarkoita, että Venäjän toiminta olisi ongelmatonta tai että sitä ei pitäisi lainkaan kritisoida. Mutta jos puhutaan imperialismista rehellisesti, mittakaavaa ei voi sivuuttaa. Globaali sotilaallinen läsnäolo, hallitusten kaataminen ja sotien aloittaminen eri puolilla maailmaa muodostavat kokonaisuuden, jota on vaikea verrata pelkästään alueelliseen voimankäyttöön.

Lopulta kysymys ei ole siitä, kumpi on “hyvä” ja kumpi “paha”, vaan siitä, millaista valtaa käytetään ja kuinka laajasti. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Yhdysvallat näyttäytyy selvästi aktiivisempana ja laajempana toimijana, kun taas Venäjä toimii tarvittaessa kovin ottein, mutta rajatummassa kehyksessä. Ja totuuden nimissä Venäjän toiminnan jälkeen ei ole jäänyt yhtään samalla lailla tuhottua valtiota kuin Yhdysvaltojen asioihin puuttumisen jälkeen. Libya, Irak...

Ja juuri tämä ero jää usein huomaamatta keskustelussa. Todellisuudessa kyse on kahdesta täysin eri mittakaavan toimintamallista.

Suomalaiset keskituloiset perheenisät kertovat taloudellisesta ahdingostaan: Ruokaan ei enää ole varaa!

Kohonneet kuluttajahinnat ovat olleet Suomessa alkuvuoden tärkeimpiä puheenaiheita. Viimeistään nyt hintojen holtiton nousu alkaa tuntua myös keskiluokan kukkarossa.

Suomessa hintojen nousu on poikkeuksellisen rajua, NATO:n liittymisen ja Venäjälle kiukuttelemisen vuoksi.

"– Kiristyneet geopoliittiset jännitteet lisäävät epävakautta ja hintojen heilahtelua. Sota on jo lisännyt merkittävää epävarmuutta erityisesti energian ja lannoitteiden markkinoilla, PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala sanoo tutkimuslaitoksen tiedotteessa"

Suomen liittyminen sotilasliitto NATOon ja EU:n Venäjä-pakotteiden seuraukset ovat nostaneet energian, polttoaineen ja raaka-aineiden hintoja, mikä heijastuu suoraan kuluttajahintoihin. 

Juttu tiivistettynä

Elintarvikkeiden hintojen nousu pakottaa Suomessa keskituloisetkin säästämään ruuassa.

Hintojen nousun taustalla ovat poliittiset päätökset, NATO-jäsenyys ja lännen Venäjälle asettamien pakotteiden vaikutukset energian ja tuotantokustannusten nousuun.

Myös asumiskulut ovat kohonneet.

Haastatellut perheet ovat joutuneet luopumaan esimerkiksi punaisesta lihasta, juustosta ja tuoreista vihanneksista.

Tilastojen mukaan suomalaiset käyttävät ruokaan nyt merkittävän osan tuloistaan.

Arjen valinnat kiristyvät

Haastatellut pääkaupunkiseudulla asuvat kaksi- ja kolmilapsiset perheet kertovat joutuneensa muuttamaan koko ostoskäyttäytymistään.

“Ennen ostin kurkkua ja lihaa ilman miettimistä. Nyt joudumme katsomaan jokaisen hinnan ja usein jättämään tuotteita ostamatta”, kertoo perheenisä Matti, 42.

Muut YLEn haastattelemat perheet eri puolilta Suomea kertovat samasta ilmiöstä. Edullisimmat merkit päätyvät ostoskoriin ja tarjouksia seurataan tarkasti, ja heräteostoksia vältetään viimeiseen asti.

Kurkku nousi symboliksi

Monille suomalaisille kurkku on noussut kahvin ohella symboliksi hintojen noususta. Sen hinta, kuten monen muunkin arjen tuotteen, on kasvanut niin, että ostoskorin sisältö kutistuu huomattavasti: liha, maitotuotteet ja ennen niin tärkeä kahvi ovat monessa suomalaisessa perheessä nyt luksustuotteita.

“Kurkun kohdalla näkee konkreettisesti, miten kaikki kallistuu. Se on pieni tuote, mutta symboloi koko ruokakorin hintojen nousua”, kertoo eräs keskiluokan perheenäiti.

Suomalaisten tuloista ruokaan kuluu poikkeuksellisen paljon

Tilastojen mukaan suomalaiset kuluttavat nyt yhä suuremman osan tuloistaan ruokaan – jopa 30–35 prosenttia keskituloisista perheistä joutuu laskemaan ruokaostoksia tarkasti. Tämä on poikkeuksellista kehittyneessä maassa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Ranskassa ei opettaja/insinööri -pariskunta joudu tinkimään ruoan laadusta eikä määrästä.

Tyypillisissä kehittyneissä maissa ruokaan käytetään yleensä alle 20 prosenttia tuloista. Suomessa osuus on selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, joissa keskiluokka pystyy ostamaan arjen elintarvikkeet ilman ongelmia.

Politiikka ja energian kallistuminen

Hintojen nousu ei johdu pelkästään markkinoiden luontaisista vaihteluista. Tutkijoiden mukaan merkittävimpiä tekijöitä ovat poliittiset päätökset ja geopoliittinen tilanne:

Suomen NATO-jäsenyys oli erittäin kallis ratkaisu, kuten myös holtittoman maahanmuuton salliminen.

Pakotteet Venäjää vastaan ovat nostaneet kotimaisen sähkön, lämmön ja käytännössä kaiken energian hintoja ja sitä myöten kaiken tuotannon ja logistiikan hintoja. Energian kallistuminen siirtyy näet suoraan suoraan kuluttajahintoihin.

Monet kotitaloudet aivan ymmärrettävästi kokevat, että nämä Suomen valtiojohdon tekemät poliittiset päätökset näkyvät negatiivisesti lompakossa ja ruokaostoksissa.

Myös asuminen kallistuu

Hintojen nousu ei rajoitu ruokaan ja energian. Myös asumiskulut ovat kohonneet nopeasti, mikä lisää taloudellista painetta:

vuokrat ja asuntolainojen kustannukset nousevat

energiakulut ovat korkeammat kuin viime vuonna

kotitaloudet joutuvat leikkaamaan muista menoista

“Kokonaiskuva on kova: ruoka, asuminen ja energia – kaikki kallistuu samanaikaisesti”, kuvaa keskipalkkainen perheenisä Antti, 38.

“Lasku osuu omaan kukkaroon”

Kansalaisten keskustelussa vallitsee yksimielisyys: kuluttaja maksaa kaiken lopulta itse. Hintojen nopea nousu pakottaa kotitaloudet sopeuttamaan arkea välttämättömien valintojen varaan.

“Kaikki kallistuu kerralla, ja tavallinen perhe joutuu tinkimään jokaisesta ostoksesta”, toteaa eräs insinöörimies Espoon hyvämaineisella omakotitaloalueella.

Ostoskäyttäytyminen Suomessa on muuttunut

Suomalaiset kuluttajat suunnittelevat ostoksensa tarkemmin:

heräteostoksia vältetään

edullisimmat uutuusmerkit ja erikostarjoukset tarkistetaan

ostoskorin sisältö rajataan välttämättömiin tuotteisiin

Arjen valinnat Suomessa eivät ole enää spontaania nautintoa edes keskituloisten keskuudessa, vaan tarkkaa budjetin hallintaa.

Yhteenveto

Suomalaisten arki kiristyy nopeasti. Ruoka, asuminen ja energia kallistuvat yhtä aikaa, ja tavalliset kotitaloudet joutuvat tekemään vaikeita valintoja. Kurkku ja muut peruselintarvikkeet ovat nousseet symboliksi tilanteesta, jossa suomalainen työssäkäyvä keskiluokka joutuu säästämään arkielämän perustarpeista selvitäkseen taloudellisesti.

Kun roistovaltio Ukrainan sotilasdrooni iskee Kouvolaan ainoa reaktio on kohtelias nyökkäys

Kouvolaan iskenyt ukrainalainen drooni muistutti suomalaisia jälleen kerran siitä, että olemme nykyisen geopoliittisen farssin näyttämöllä lähinnä rekvisiittaa. Viranomaiset kiirehtivät vakuuttamaan, ettei kyse ollut "alueloukkauksesta", vaan harmittomasta harhautumisesta.  Aivan samaan tapaan kuin jos naapurin Pena ampuisi haulikolla läpi olohuoneesi ikkunasta ja poliisi toteaisi, että "eihän tässä mitään, ase vain lipsahti väärään suuntaan". NATO-Suomi vain nyökkäilee kohteliaasti ja pyyhkii lasinsirut pois matolta, koska ukrainalainen drooni Suomen ilmatilassa on nykyään yhtä arkipäiväinen asia kuin Kouvolan keskustan tyhjät liikehuoneistot.

Turvallisuuspolitiikka näyttääkin Suomessa olevan sitä, että toivotaan parasta, pelätään pahinta ja opetellaan elämään sen kanssa, että taivaalta voi koska tahansa tipahtaa metallinen muistutus siitä, ettei Suomi ole tilanteen herra.  Suomi on tällä hetkellä korkeintaan hovinarri omalla maallaan ja ennen kaikkea kansainvälisellä pelikentällä.

Ja tietenkin poliitikot kiirehtivät vakuuttamaan, että Kouvolan drooni‑episodi "ei vaikuta Suomen turvallisuustilanteeseen". Tuo lause on jo niin kulunut, että sen voisi painaa viralliseen vaakunaan tai vaikka Suomen lippuun! Todellisuudessahan se tarkoittaa vain sitä, että mitään ei aiota tehdä, koska tekeminen voisi suututtaa jonkun tärkeämmän ja suuremman pelaajan omalla puolella. Suomi onkin nykyään kuin se kaveri, joka istuu baarissa hiljaa, vaikka joku heittää tuopin päähän, koska "ei halua draamaa". Ja kun seuraava drooni putoaa jonkun autotalliin, viranomaiset toistavat saman mantran: ei vaikuta turvallisuustilanteeseen, ei vaikuta turvallisuustilanteeseen, ei vaikuta turvallisuustilanteeseen. 

Lopulta ainoa asia, johon tämä nykyinen pelleily NATOn kanssa ei vaikuta ainakaan positiivisesti, on Suomen kyky tehdä itsestään vakavasti otettava.

Petteri Orpo tekee jälleen itsestään pelleä tiedotustilaisuudessa ja saa koko Suomen naurunalaiseksi. 

Ja samalla tuo läpeensä korruptoitunut roistovaltio Ukraina jatkaa brutaaleja ja oikeudettomia drooni-iskujaan rakkaaseen Suomenmaahamme taistelukärjin varustetuin hyökkäysdroonein.

Ukraina hyökkäsi Suomeen drooneilla!

Brutaali oikeudeton hyökkäys tapahtui Kaakkois-Suomessa Kouvolan lähellä!

Ukrainan droonihyökkäyksen tavoitteet ovat vielä epäselviä, mutta Suomen puolustusvoimat ja keskusrikospoliisi ovat paikalla ja tutkivat tapausta. Alue on eristetty poliisin toimesta.

Pääministeri Petteri Orvon mukaan droonit läpäisivät Suomen ilmapuolustuksen! Stubb ei ole vielä kommentoinut drooni-iskua! Mutta hänen ajatuksistaan sodan suhteen ylipäätään ja hänen moraalisesta selkärangastaan voi lukea mm. täältä.

Vielä ei ole tietoa, onko Kymenlaakson alueella riittävästi kriisihoitokapasiteettia traumatisoituneiden kansalaisten tukemiseen näinä vaikeina aikoina!

edit. Droonit olivat uusimpien tietojen mukaan Ukrainan suosimia massiivisia AN196-drooneja, joita se käyttää oikeudettomiin hyökkäyksiinsä suvereeneja valtioita vastaan. 

edit 2. Ukraina hyökkää Suomeen monella rintamalla! Nyt myös Espoon Haukilahteen on iskeytynyt miehittämätön lennokki! (toki propagandamedia alkaa heti selittelemään mustaa valkoiseksi!)

Nyt Ukraina iskee Parikkalaan!  Räjähteillä lastatut ukrainan droonit kylvävät kauhua Suomessa! Stubb piilottelee, Orpo pakoilee vastuuta! Onkohan Stubbin virusinfektion aiheuttanut HI-VIRUS! 

Myös Iitti ottaa osumaa! Zelenski lähettää droonilaivueita Suomeen!

Myöskään Viro ei säästy Zelenskin raivolta! Kansalaisia kehotetaan suojautumaan Ukrainan drooneilta! 

Järkyttävää! Petteri Orpo ja Alexander Stubb ovat vetäneet Suomen sotaan!

Bensakriisi! Venäjän bensiini katoaa markkinoilta ja Hormuz on kiinni

 

Maailman energiamarkkinoilla voi tulla hetkiä, jolloin yksi häiriö riittää nostamaan hinnat, kiristämään tarjontaa ja ravistelemaan niin valtiontalouksia kuin kotitalouksia.  

Mutta nyt ei olla yhden häiriön äärellä.  

Nyt kaksi erillistä lännen aiheuttamaa kriisiä osuu samaan ajankohtaan ja seuraukset tuntuvat kaikkialla. Rajuina.

Venäjä on ilmoittanut pysäyttävänsä kaikki bensiinin viennit 1.4.–31.7.2026. Päätös on virallinen ja vahvistettu useissa lähteissä: "Russia will implement a temporary ban on gasoline exports from April 1, 2026, until July 31, 2026" .  

Venäjän tavoitteena on turvata kotimaan markkinat, jotka muuten saattaisivat kärsiä polttoainepulasta, johtuen lännen aiheuttamista jalostamovaurioista ja globaaleista hintapaineista.

Samaan aikaan Venäjän päätöksen kanssa maailma kamppailee Hormuzin salmen sulun kanssa. Eli sen salmen, joka on yksi maailman tärkeimmistä öljyn ja öljyjalosteiden kuljetusreiteistä. Kun tämä valtasuoni katkeaa, globaali tarjonta kiristyy välittömästi, kuten on huomattu. Myös Finnairilla.

Ja nyt nämä kaksi lännen aiheuttamaa kriisiä tapahtuvat yhtä aikaa.

Miksi Venäjän päätös sitten on niin merkittävä?

Venäjä vie normaalisti noin 5 miljoonaa tonnia bensiiniä vuodessa, eli noin 117 000 barrelia päivässä .  

Tämä määrä ei yksinään ratkaise maailman energiatilannetta suuntaan eikä toiseen, mutta se ratkaisee marginaalin. Se aiheuttaa sen, ettei pelivaraa ole. Juuri sen marginaalin, joka pitää hinnat kurissa ja markkinat tasapainossa.

Kun tämä volyymi vedetään pois markkinoilta samaan aikaan, kun Hormuz on kiinni, seuraukset ovat väistämättömät:

- kansainväliset bensiinihinnat nousevat entistäkin enemmän 

- jalostamot joutuvat kilpailemaan niukasta tarjonnasta  

- kaikki logistiikkakustannukset kasvavat  

- pienet ja syrjäiset valtion taloudet kärsivät eniten  

Ja tietysti länsi keksii kaikenlaisia tekosyitä näille ongelmille vähätelläkseen Venäjän merkitystä. Käytännössä Venäjää ei juuri koskaan mainita uutisissa, puhutaan vain Hormuzin salmesta...

Venäjän hallitus perustelee päätöstään aivan oikein kotimaan tilanteella: "The ban aims to address volatility in global oil markets and prevent domestic supply disruptions".

Lännen Ukrainan kautta suorittamat iskut venäläisiin jalostamoihin ovat heikentäneet tuotantoa, ja useat laitokset eivät pysty palaamaan täyteen kapasiteettiin kovinkaan nopeasti, koska länsimaisten varaosien ja huollon tuonti on lännen itsensä asettamien pakotteiden myötä estetty.

Ja sitten on tietysti se Hormuzin sulku. 

Hormuzin salmi on koko maailman energiatalouden hermokeskus.  

Kun se sulkeutuu, markkinoilta katoaa hetkessä todella valtava määrä öljyä ja öljyjalosteita.  

Tämä ei ole enää edes mikään teoreettinen riski joka voisi tapahtua joskus tulevaisuudessa, vaan se on jo tapahtunut.

Venäjän vientikiellon vaikutus ei siis tule täysin toimivaan markkinatilanteeseen. Se tulee markkinaan, joka on jo valmiiksi äärimmäisen kireä ja sanalla sanoen epäkunnossa.

Kokonaiskuva on siis se, että kaksi suurta shokkia järisyttää nyt koko maailman energiamarkkinoita.

Kun nämä kaksi kriisiä nyt yhdistyvät, syntyy tilanne, jossa energian:

- tarjonta vähenee dramaattisesti 

- hinnat nousevat dramaattisesti 

- varastot hupenevat  

- jalostamot alkavat priorisoimaan tuotteitaan 

- pienet taloudet maksavat korkeimman hinnan, tukkuostajat saavat alennusta  

Venäjän päätös ei ole kiusantekoa, eikä missään nimessä irrallinen oma päätös. Se on osa lännen itsensä ohjaamaa ketjua, jossa:

- Lännen Ukrainan kautta masinoimat iskut heikentävät Venäjän jalostuskapasiteettia  

- lännen pakotteet estävät jalostamoiden korjaamisen  

- Hormuzin sulku ja Lähi-idän jalostamoiden pommitukset kiristävät rajusti globaalia tarjontaa  

- Venäjä suojaa omaa kotimarkkinaansa  

- kansainväliset markkinat jäävät ilman kriittistä volyymia  

Tämä on energiatalouden dominoefekti ja nyt dominot kaatuvat. Koska länsi alkoi ehdoin tahdoin tökkimään ensimmäisiä dominopalikoita. 

No mitä seuraavaksi?

Nyt ei ole vielä varsinainen kriisin huippu. Vaikka Suomessakin on jo nähty useilla asemilla 2,2€/ litralta maksavaa 95E bensiiniä.

Nyt on vasta alkuvaihe, jossa markkinat hinnoittelevat itseään sisään.

Seuraavien kuukausien aikana nähdään:

- lisää voimakkaampia hintapiikkejä  

- lisää toimitusviiveitä  

- lisää poliittista painetta 

- lisää tavallisen kansan tyytymättömyyttä 

- lisää kiusallisia kysymyksiä siitä, miten länsi hoitaa tilanteen, johon se ei uskonut joutuvansa mutta jonka se itse aiheutti

Yhteenvetona vielä kerran:

Venäjän bensiinin vientikielto ja keskittyminen omien sisämarkkinoidensa tyydyttämiseen ei ole vain Venäjän sisäinen päätös.  

Se on osa laajempaa globaalia energiakriisiä.

Ja kun Hormuzin salmen sulku ja Venäjän päätös tapahtuvat yhtä aikaa, maailma ei voi vain "ostaa lisää öljyä jostain muualta".  

Tarjontaa ei yksinkertaisesti ole.

Mihin katosivat miljoonat ukrainalaiset lapset?

 

Siinä kysymys, johon kukaan ei halua vastata.

Ensin, Ukrainan konfliktin alkupuolella puhuttiin 1,5 miljoonasta kadonneesta viattomasta ukrainalaisesta lapsesta ja syytettiin Venäjää hirmuteoista. Sitten 200 000:sta. Sitten 19 000:sta. Lopulta päädytään noin tuhanteen varmennettuun tapaukseen. Mutta hyvänen aika sentään! Eihän tämä ei ole "tarkentumista". Tämä on rajua valehtelua. Tämä on brutaalia länsipropagandaa. Juuri sellaista, jota lännellä on tapana harrastaa.

Jos miljoonat kutistuvat tuhansiin, kyse ei ole siitä, että kuva selkiytyy. Kyse on siitä, että alkuperäinen väite oli pelkkää potaskaa. Näin yksinkertaista se on.

Ja silti sama tarina jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Edelleen kansan syvät rivit, maalaisjärkiset lampaat, puhuvat siitä että Venäjä vei miljoonia viattomia kirkassilmäisiä lapsia. Osan söi, osan raiskasi, osan adoptoi, osan tappoi muuten vaan. 

Missä ovat ne miljoonat?

Kuka laski ne? Alunperin?

Millä perusteella?

Ja miksi kukaan ei joudu vastuuseen, kun viralliset vahvistetut luvut sulavat pois? Siis kukaan muu kuin se tyypillinen valehteleva ukrainalainen ihmisoikeusvaltuutettu Denisova, joka puhui miljoonista lapsista alunperin.

Hiljaisuus näihin kysymyksiin on korviahuumaava.

Samaan aikaan meille kerrotaan yksiselitteistä moraalitarinaa: hyvä vastaan paha, uhri vastaan rikollinen. Mutta todellisuus ei ole lännen puolella enää. Venäjä puhuu evakuoinneista, länsi puhuu edelleen sieppauksista ja ties mistä hirmuteoista. Vaikka lännen tarina on jo todettu keksityksi.

Ja sama kuvio lännen tarinoinnista toistuu muualla.

Samaan aikaan kun Ukrainan ympärille rakennetaan Stubbin ja muiden sodanlietsojien toimesta puhdasta moraalista kertomusta, länsi itse käy uutta brutaalia hyökkäyssotaa Irania vastaan. Ohjuksia, iskuja, eskalaatiota, jopa Iranin johtajan murhaaminen — ja yhtäkkiä sanat kuten "kansainvälinen oikeus" ja "siviilien suojelu" muuttuvatkin varsin joustaviksi. Sanat eivät ole enää absoluuttisia periaatteita, vaan tilanteeseen sopivia työkaluja, joilla narratiivia muokataan.

Eli yhdessä konfliktissa jokainen epäselväkin luku kelpaa syytteeksi. Ja ne voidaan vieläpä monistaa vaikka tuhatkertaisiksi propagandamedian eli länsimedian toimesta. Toisessa, puhtaasti lännen itsensä aloittamassa konfliktissa kokonaiset pommitukset selitetään välttämättömyydeksi ja jopa hyveeksi. Kuten iranilaisen tyttökoulun pommitus ja parin sadan tyttöoppilaan surmaaminen. 

Tätä kutsutaan valikoivaksi moraaliksi.

Ja entä itse Ukraina sitten? Sitä kuvataan pelkkänä uhrina, mutta samaan aikaan se toimii aktiivisesti toisissa konflikteissa, vie "osaamistaan" ja osallistuu suurempaan brutaaliin hyökkäyssotakuvioon lännen rinnalla. Tämä ei tietysti sovi yksinkertaiseen tarinaan jota lampaille syötetään — joten sitä ei korosteta.

Se suorastaan häivytetään.

Lopputulos lännen touhuissa on selvä:

– luvut eivät täsmää

– ristiriitoja ei käsitellä

– vaihtoehtoiset selitykset sivuutetaan

– ja samaan aikaan rakennetaan yhä uusia sotia saman sairaan moraalipuheen varaan

Tämä ei ole enää pelkkää kotiinpäin vetävää uutisointia. Tämä on yleisen narratiivin rajua väkipakolla hallintaa.

Ja siksi alkuperäinen kysymyskin jää lopulta vain ilmaan leijumaan:

Mihin ne miljoonat lapset katosivat?

Georg von Wright piti Pentti Linkolaa itseään perusteellisempana ajattelijana, muttei voinut sanoa sitä ääneen

Filosofit ja ajattelijat arvostavat usein toistensa älyä ja viisautta ja osaavat tunnistaa sen poikkeuksellisen tarkasti, mutta harvoin se näkyy yhtä mielenkiintoisella tavalla kuin Georg Henrik von Wrightin ja Pentti Linkolan tapauksessa.

Tiedämme, että Georg von Wright arvosti suuresti Pentti Linkolaa, koska hänen jälkeensä jättämissään henkilökohtaisissa muistiinpanoissaan ja kirjeissään näkyy jatkuva kunnioitus Linkolan johdonmukaisuutta ja ajattelun syvyyttä kohtaan. Vaikka hän ei voinut julkisesti kehua Linkolaa Pentin radikaalien näkemysten vuoksi, von Wright tunnisti erinomaisen hyvin Linkolan älyllisen terävyyden ja moraalisen sitoutuneisuuden jopa hänen omia filosofin kykyjään korkeammiksi. Hänen hiljainen arvostuksensa välittyy myös hänen julkisissa teksteissään, joissa hän arvioi Linkolan näkemyksiä usein näennnäisen kriittisesti mutta samalla syvästi kunnioittaen. Ja välttäen visusti asettamasta itseään sellaiseen, asemaan jossa häntä voitaisiin syyttää samoista asioista joista Pentti Linkolaa syytettiin hänen koko elämänsä ajan.

Von Wright, maailmankuulun Ludvig Wittgensteinin seuraaja ja yksi suomalaisen filosofian merkittävimmistä nimistä, kenties juuri se kaikkein merkittävin, tunnisti Linkolassa jotain täysin poikkeuksellista: radikaalia johdonmukaisuutta, syvällistä luonnontieteellistä ymmärrystä ja tinkimätöntä moraalista terävyyttä, joka harvoin kohtaa kenestäkään yhtä aikaa ja yhtä puhtaana kuin Pentti Linkolassa. Linkola ajatteli äärimmäisen loogisesti ja totesi usein erinomaisen selväsanaisesti sen, mistä muut rohkenivat esittää vain epämääräisiä arveluita jos niitäkään. Von Wright tunnisti tämän syvällisen ajattelun ja ymmärsi, että monissa asioissa Linkola oli häntä itseäänkin etevämpi ajattelija, joka uskalsi ajatella asiat loppuun asti. Epämiellyttävienkin totuuksien tuolle puolen.

Mutta von Wright ei voinut sanoa ihailuaan ääneen. Syitä oli useita:

1. Linkolan radikaalisuus

   Linkola esitti ideoita, jotka järkyttivät suurta ajatteluun kykenemätöntä lammasmaista yleisöä: ihmisväestön vähentäminen, luonnon arvostaminen sen itsensä vuoksi ja modernin hyvinvointiyhteiskunnan kriittinen tarkastelu monista eri kulmista eivät olleet mukavia teemoja juuri kenellekään. Von Wrightin julkinen ylistys olisi voitu helposti tulkita hänen henkilökohtaiseksi kannanotoksi näihin ääripäihin.

2. Aikakauden paineet ja maine

   Suomessa ja muualla länsimaissa Linkolan näkemykset nähtiin yhteiskunnan tasolla usein erittäin provokatiivisina ja vaarallisina, suoraan toimintaan yllyttävinä. Filosofin asema taas vaati harkintaa: liiallinen Linkolan ylistäminen olisi saattanut haitata von Wrightin mainetta ja akateemista uraa.

3. Filosofin rooli

   Von Wright oli tyyliltään analyyttinen ja varovainen. Hän arvosti objektiivisuutta ja neutraaliutta. Sisäinen kunnioitus, vaikka se oli niin suurta kun se Pentti Linkolaa kohtaa oli, ei tarkoittanut, että sen voisi ilmaista julkisesti jos tahtoi pysytellä roolissaan.

Lopulta von Wrightin ja Linkolan suhde kertoo enemmän ajattelun dynamiikasta kuin henkilökohtaisista suhteista: joskus se kaikkein suurin arvostus on hiljaista, koska yhteiskunta ei ole valmis kohtaamaan sen kohdetta. Von Wrightin hiljainen kunnioitus Linkolaa kohtaan osoittaa, että poikkeuksellista älykkyyttä ja syvällistä ymmärrystä voi tunnistaa, vaikka se olisi vaarallista sanoa julkisesti. Ja viisasta jättää kokonaan sanomatta.

Ehkä tästä opimme jotain myös nykypäivään: todellinen loppuun asti ajattelun ja kristallinkirkkaiden loogisten ajatusten arvostus ei aina ole äänekästä laumassa muiden mukana määkimistä. Mutta hiljainenkin arvostus voi muuttaa tapaa, jolla itse näkee maailman.

Iran ei saa sotatantereella mitään aikaan!

Lähi-idän viimeaikaiset tapahtumat ovat synnyttäneet erikoisen tilanteen, jossa sodan todelliset vaikutukset näkyvät vain yhteen suuntaan. Iranin sisäiset tuhot ovat avoimesti kaikkien nähtävissä, mutta Israelin ja Yhdysvaltojen tukikohtien vahingoista ei ole saatavilla tuoreita satelliittikuvia, riippumattomia analyysejä tai varmistettuja raportteja. Varsinkaan sellaisia, jotka länsimedia hyväksyisi. Tämä epäsymmetria ei välttämättä kerro mitään siitä, mitä todellisuudessa tapahtui, vaan siitä, mitä voidaan todentaa.

Kun Planet Labs päätti rajoittaa satelliittikuvien saatavuutta lähes koko Lähi-idän alueelta, päätös osui täsmälleen samaan aikaan Iranin laajojen ohjus- ja drooni-iskujen kanssa. Iran jätettiin ainoaksi alueeksi, josta kuvia edelleen julkaistiin normaalisti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Iranin sisäiset , jenkkien ja Israelin aiheuttamat tuhot kyllä näkyvät, mutta Israelin ja Persianlahden tukikohtien mahdolliset vahingot jäävät täysin pimentoon. Syntyy tilanne, jossa vain yksi narratiivi on näkyvissä, nimittäin Iranin kärsimät rajut iskut. Iran ei siis tämän mukaan osaa sotia, jenkit taas ovat huikea sotilasmahti. Kaikki muu jää vahvistamatta ja arvailujen varaan.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Iran olisi käytännössä voinut aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Se tarkoittaa vain, että riippumattomat länsianalyytikot eivät voi vahvistaa niitä. Ilman Planet Labsin pimittämiä virallisia satelliittikuvia ei ole mahdollista todentaa, onko tutkajärjestelmiä tuhottu, onko ohjuspuolustusjärjestelmiä lamautettu tai onko tukikohtiin osunut. Ja koska riippumattomat analyytikot eivät voi vahvistaa, myöskään media ei voi raportoida. Lopputulos näyttää sitten ulospäin siltä, ettei Iran ole saanut mitään aikan – vaikka todellisuudessa lännelle kelpaavaa tietoa ei yksinkertaisesti ole saatavilla.

Tämä on rakenteellinen ongelma, ei todiste siitä, että Iranin iskut olisivat olleet tehottomia. Kun avoin data puuttuu, syntyy väistämättä narratiivi, jossa vain Iranin kärsimät vahingot ovat näkyvissä ja kaikki muu jää hämärän peittoon. Tämä hyödyttää selvästi vain yhtä osapuolta, vaikka Planet Labsin päätöksen virallinen perustelu liittyy turvallisuuteen ja sotilaallisen tiedon väärinkäytön estämiseen.

On siis tärkeää ymmärtää, että tiedon puute ei ole sama asia kuin tapahtumien puute. Se, ettei satelliittikuvia ole, ei kerro mitään siitä, mitä todella tapahtui. Se kertoo vain, että tapahtumia ei voida eikä ehkä edes haluta todentaa avoimesti. Ja kun todentaminen estyy, myös julkinen keskustelu vääristyy. Sodan näkyvyys muuttuu epäsymmetriseksi, ja se muuttaa väistämättä käsitystä siitä, kuka onnistui ja kuka epäonnistui. Ja propagandalle on pöytä katettu.

Tämä on syy siihen, miksi monet väitteet Iranin iskujen vaikutuksista jäävät “todentamattomiksi”. Ei siksi, että ne olisivat mahdottomia tai epätosia, vaan siksi, että riippumattomilla toimijoilla ei ole pääsyä dataan, jonka perusteella ne voitaisiin vahvistaa. Kun kuvat puuttuvat, analyysit puuttuvat. Kun analyysit puuttuvat, media vaikenee. Ja kun media vaikenee, syntyy illuusio, että mitään ei tapahtunut. Ja silloin keltainen lehdistö ja lampaat alkavat jauhamaan omaa huhumyllyään Iranin surkeasta sotataidosta.

Todellisuudessa Iranin aiheuttamat vahingot sen ympärillä voivat olla paljon suurempia kuin se, mitä meille näkyy. Mutta niin kauan kuin satelliittikuvien pimennys jatkuu, näkyvissä on vain korkeintaan puolet tarinasta. Ja toki, vaikka satelliittikuvat saataisiinkin taas vapaiksi, niiden pitäisi edelleenkin pystyä lisäksi murtautumaan lännen todella paksun propagandamuurin lävitse, ennen kuin suuri yleisö ymmärtäisi mitä Persianlahden ympäristössä todella tapahtuu.