Bensan hinta räjähti – “20 €/kk” on harhaa: näin paljon pienituloinen oikeasti maksaa

 

Valtiovarainministeriö rauhoittelee, että bensan hinnan nousu näkyy alimmissa tuloluokissa vain reiluna parinkympin lisälaskuna kuukaudessa. Paperilla tämä näyttää siistiltä. Todellisuudessa se ei kuvaa lainkaan sitä arkea, jossa moni pienituloinen elää.

Otetaan konkreettinen esimerkki. Siivooja, joka käy töissä autolla, koska työpisteet vaihtuvat eikä julkinen liikenne ole realistinen vaihtoehto. Ajomäärä on 25 000 kilometriä vuodessa ja vanha auto kuluttaa 8 litraa satasella. Tämä tarkoittaa noin 2000 litraa polttoainetta vuodessa, eli noin 167 litraa kuukaudessa.

Kun bensan hinta nousee Purran maalailemalla tavalla 2,1 eurosta 2,7 euroon, lisäkustannus on noin 100 euroa kuukaudessa. Jos hinta nousee 3,2 (!) euroon, lisäkustannus on jo noin 180 euroa kuukaudessa. Siivoojan nettotuloilla, jotka ovat tyypillisesti noin 1600–1800 euroa kuukaudessa, tämä tarkoittaa useiden prosenttien lovea suoraan käytettävissä oleviin tuloihin.

Ja tässä kohtaa on yksi olennainen asia, joka usein sivuutetaan kokonaan. Bensan hinta ei ole noussut tähän tasoon vuosikymmenessä. Se on noussut hyvin lyhyessä ajassa. Vielä viime kesänä litrahinta oli noin 1,6-1,7 euroa. Nyt puhutaan tasosta yli kaksi euroa, ja tulevaisuudessa jopa lähellä kolmea euroa. Käytännössä polttoaineen hinta on siis noussut kymmeniä prosentteja hyvin nopeasti. Eikä hinnan kaksinkertaistuminenkaan ole kaukana.

Kun Purran laskelmien sijaan tämä muutos lasketaan samalle siivoojalle, ero viime kesään on jo täysin eri mittaluokkaa. Nousu 1,6 eurosta 2,7 euroon tarkoittaa noin 1,1 euroa lisää per litra. 167 litralla kuukaudessa tämä tekee noin 180 euroa lisää joka kuukausi. Ja jos hinta nousee 3,2 euroon, lisäys on jo yli 250 euroa kuukaudessa verrattuna viime kesään.

Tämä ei ole mikään marginaalinen pikkumuutos. Tämä on suora brutaali isku arjen peruskustannuksiin.

Eikä tämä tietenkään jää vain polttoaineeseen ja auton kilometrikustannuksiin. Kun energia kallistuu, kaikki kallistuu. Sähkön ja lämmityksen kustannukset ovat jo nousseet, monelle helposti kymmeniä tai yli sata euroa kuukaudessa. Ruoan hinnat ovat nousseet kautta linjan, ja tavallinen ruokakori voi maksaa nyt 100–200 euroa enemmän kuukaudessa kuin aiemmin. Kun kaiken kuljetuskustannukset kallistuvat, myös kaupan hinnat nousevat jatkuvasti lisää.

Kun nämä yhdistetään, kokonaisvaikutus ei ole lähelläkään 20 euroa. Se on luokkaa 250–500 euroa kuukaudessa.

Siivoojamme tuloilla tämä tarkoittaa, että 15–30 prosenttia käytettävissä olevista rahoista katoaa pelkästään hintojen nousuun. Se ei ole enää huomaamaton juttu. Se on elintason selvä romahdus.

Purran ja valtiovarainministeriön 20 euroa syntyy keskiarvosta. Siihen lasketaan mukaan myös ne, joilla ei ole autoa, ne jotka ajavat erittäin vähän ja ne, joita hinnannousu ei ylipäätään juuri kosketa. Lopputulos on matemaattisesti tietyllä tavalla oikein, mutta käytännössä erittäin harhaanjohtava.

Se ei kuvaa sitä ihmistä, joka on riippuvainen autosta ja jonka tulot ovat valmiiksi pienet. Juuri siihen joukkoon nämä hinnankorotukset osuvat kovimmin.

Tämä ei ole mielipidekysymys. Tämä on yksinkertaista laskentaa. Kun hinnat nousevat nopeasti samaan aikaan useassa elämän perushyödykkeessä, hintojen nousun vaikutus kasautuu. Ja silloin kysymys ei ole enää siitä, tuntuuko se vähän vai paljon.

Kysymys on siitä, miten arki ylipäätään saadaan pidettyä kasassa. Kannattaako sinne töihin enää lähteä tienaamaan, kun pelkkä töihin meneminen lohkaisee satasia siitä minimipalkasta?

Mitä jos kaikki hinnat putoaisivat kymmenesosaan?

Ostovoiman vallankumous!

Kuvittele maailma, jossa kaikki hinnat — ruoka, asuminen, energia, autot, palvelut — tippuvat samanaikaisesti kymmenesosaan nykyisestä. Kolmen euron leipä maksaa enää 30 senttiä, 900€ vuokra olisikin vain 90 euroa kuussa, uusi pieni perusauto irtoaisi kahdella tonnilla. Ihmisten palkkoja leikattaisiin samalla puoleen, mutta ei huolta: ostovoima olisi silti viisinkertainen entiseen verrattuna.

Tämä ei ole utopia. Se on looginen seuraus siitä, mitä tapahtuisi, jos hinnat, palkat ja velat sopeutuisivat samassa suhteessa alaspäin. Taloustieteessä tätä kutsutaan nominaaliseksi skaalautumiseksi ilman reaalista muutosta.

Ostovoima räjähtää

Otetaan esimerkki. Rakastat leipää. Jos nykyään tienaat 3000 euroa kuussa ja maksat leivästä 3 euroa, voit ostaa tuollaisella palkalla tuhat leipää. Mutta jos palkkasi puolittuu 1500 euroon ja leivän hinta laskee 0,30 euroon, voit ostaa 5000 leipää. Sama pätee kaikkeen: vuokra, sähkö, vaatteet, liikkuminen, koulutus, palvelut. Kaikkea saa enemmän. 

Toisin sanoen: vaikka palkka näyttää pienemmältä, sen todellinen ostovoima moninkertaistuu. Eläminen tulee helpommaksi, ei vaikeammaksi.

Entä yritykset? Jos hinnat putoavat kymmenesosaan, eikö jokainen yritys päädy konkurssiin? Ei, yritykset eivät kaadu – ne alkavat kukoistaa.

Usein sanotaan, että yritykset kaatuvat korkeisiin palkkakustannuksiin. Ja että hinnoissa on jatkuvasti nousupaineita. Mutta jos kuluttajahintojen laskiessa samalla myös yritysten kulut — vuokrat, energia, raaka-aineet, kuljetuskustannukset, laitteet — laskevat kymmenesosaan, yritysten kustannusrakenne kevenee kautta linjan. Heikot firmat kaatuvat ehkä kuten ne aina tekevät, mutta terveet yritykset menestyvät entistä paremmin.

Palkat eivät useimmilla toimialoilla ole nytkään suurin kuluerä. Ne ovat vain osa kokonaisuutta ja jos koko kokonaisuus skaalautuu alaspäin, tasapaino säilyy.

Entä velalliset?

Tässä piilee koko skenaarion ratkaiseva ehto: nykyisten velkojen täytyy laskea suhteessa muun talouden mukana. Jos asuntolainasi on nyt 200 000 € ja talon arvo putoaa 200 000 eurosta 20 000 euroon, mutta lainasi pysyisi nimellisesti samana, olisit puolikkaalla palkallasi pahassa pulassa. Mutta kun lainakin skaalautuu samassa suhteessa — eli kymmenesosaan — mitään ongelmaa ei synny.

Sama koskee valtion velkaa, yrityslainoja ja kaikkia kulutusluottoja. Jos järjestelmä osaa sopeuttaa nämä luvut oikein, kaikki jatkuu normaalisti — vain edullisemmin.

Miksi tätä ei ole tehty?

Suurin este ei ole taloudellinen vaan psykologinen ja hallinnollinen. Ihmiset pelkäävät pieniä numeroita, vaikka suuret numerot eivät tee meistä rikkaampia. Inflaatio on meille tuttu, deflaatio pelottava — vaikka kumpikin on vain hinnanmuutosta, eikä kumpikaan itsessään hyvä tai paha. Ihmiset vain intuitiivisesti mieluummin ottavat 3000€ palkkaa ja maksavat 3€ leivästä kuin 1500€ palkkaa ja maksaisivat vain 0,30€ leivästä.

Toinen este on tekninen: kaikki järjestelmät, palkkakaavat, verot, indeksit, sopimukset ja automatisoidut laskurit on rakennettu nykyisten nimellisarvojen varaan. Skaalaaminen vaatisi todella hallitun ja täydellisesti synkronoidun uudelleensuunnittelun. Mutta se on mahdollista. Ja jopa viisasta.

Ostovoimainen tulevaisuus?

Entä jos emme tarvitsisikaan jatkuvaa kasvua ja kalliimpaa elämää? Jatkuvasti suurempia numeroita? Entä jos vähemmällä rahalla saisi enemmän? Jos tekisimme vähemmän työtä, mutta elintaso nousisi — vain siksi, että kaikki maksaisi vähemmän?

Tällainen muutos voisi olla jopa ekologisesti kestävä: tuotanto voisi lopulta jopa vähentyä samalla kun hyvinvointi kasvaa. Raha ei enää mittaisi vain määrää, vaan todellista mahdollisuutta elää hyvää elämää. Sitä mitä rahalla saa. 

Ehkä on aika kysyä: miksi kaiken täytyy maksaa niin paljon, kun se voisi maksaa vähemmän — ilman, että kukaan menettää mitään?