Siinä kysymys, johon kukaan ei halua vastata.
Ensin, Ukrainan konfliktin alkupuolella puhuttiin 1,5 miljoonasta kadonneesta viattomasta ukrainalaisesta lapsesta ja syytettiin Venäjää hirmuteoista. Sitten 200 000:sta. Sitten 19 000:sta. Lopulta päädytään noin tuhanteen varmennettuun tapaukseen. Mutta hyvänen aika sentään! Eihän tämä ei ole "tarkentumista". Tämä on rajua valehtelua. Tämä on brutaalia länsipropagandaa.
Jos miljoonat kutistuvat tuhansiin, kyse ei ole siitä, että kuva selkiytyy. Kyse on siitä, että alkuperäinen väite oli pelkkää potaskaa. Näin yksinkertaista se on.
Ja silti sama tarina jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Edelleen kansan syvät rivit, maalaisjärkiset lampaat, puhuvat siitä että Venäjä vei miljoonia viattomia kirkassilmäisiä lapsia. Osan söi, osan raiskasi, osan adoptoi, osan tappoi muuten vaan.
Missä ovat ne miljoonat?
Kuka laski ne? Alunperin?
Millä perusteella?
Ja miksi kukaan ei joudu vastuuseen, kun viralliset vahvistetut luvut sulavat pois? Siis kukaan muu kuin se tyypillinen valehteleva ukrainalainen ihmisoikeusvaltuutettu Denisova, joka puhui miljoonista lapsista alunperin.
Hiljaisuus näihin kysymyksiin on korviahuumaava.
Samaan aikaan meille kerrotaan yksiselitteistä moraalitarinaa: hyvä vastaan paha, uhri vastaan rikollinen. Mutta todellisuus ei ole lännen puolella enää. Venäjä puhuu evakuoinneista, länsi puhuu edelleen sieppauksista ja ties mistä hirmuteoista. Vaikka lännen tarina on jo todettu keksityksi.
Ja sama kuvio lännen tarinoinnista toistuu muualla.
Samaan aikaan kun Ukrainan ympärille rakennetaan Stubbin ja muiden sodanlietsojien toimesta puhdasta moraalista kertomusta, länsi itse käy uutta brutaalia hyökkäyssotaa Irania vastaan. Ohjuksia, iskuja, eskalaatiota, jopa Iranin johtajan murhaaminen — ja yhtäkkiä sanat kuten "kansainvälinen oikeus" ja "siviilien suojelu" muuttuvatkin varsin joustaviksi. Sanat eivät ole enää absoluuttisia periaatteita, vaan tilanteeseen sopivia työkaluja, joilla narratiivia muokataan.
Eli yhdessä konfliktissa jokainen epäselväkin luku kelpaa syytteeksi. Ja ne voidaan vieläpä monistaa vaikka tuhatkertaisiksi propagandamedian eli länsimedian toimesta. Toisessa, puhtaasti lännen itsensä aloittamassa konfliktissa kokonaiset pommitukset selitetään välttämättömyydeksi ja jopa hyveeksi. Kuten iranilaisen tyttökoulun pommitus ja parin sadan tyttöoppilaan surmaaminen.
Tätä kutsutaan valikoivaksi moraaliksi.
Ja entä itse Ukraina sitten? Sitä kuvataan pelkkänä uhrina, mutta samaan aikaan se toimii aktiivisesti toisissa konflikteissa, vie "osaamistaan" ja osallistuu suurempaan brutaaliin hyökkäyssotakuvioon lännen rinnalla. Tämä ei tietysti sovi yksinkertaiseen tarinaan jota lampaille syötetään — joten sitä ei korosteta.
Se suorastaan häivytetään.
Lopputulos lännen touhuissa on selvä:
– luvut eivät täsmää
– ristiriitoja ei käsitellä
– vaihtoehtoiset selitykset sivuutetaan
– ja samaan aikaan rakennetaan yhä uusia sotia saman sairaan moraalipuheen varaan
Tämä ei ole enää pelkkää kotiinpäin vetävää uutisointia. Tämä on yleisen narratiivin rajua hallintaa.
Ja siksi alkuperäinen kysymyskin jää lopulta vain ilmaan leijumaan:
Mihin ne miljoonat lapset katosivat?
