Hesarin Voitonpäivän propagandapläjäys

Uusin HS:n pääkirjoitus on niin täydellinen esimerkki suomalaisen valtamedian rituaalisesta narratiivista, että sen voisi melkein käyttää oppikirjassa: näin rakennetaan mätä ideologinen kehys, jossa Venäjä on aina heikko, moraalisesti kelvoton ja tuhoon tuomittu – ja jossa Yhdysvallatkin saa kritiikkiä vain siksi, että se ei ole tarpeeksi tehokas Venäjän vastustaja.

Avaan sinulle, rakas lammas, tekstin rakenteen, koska sinä et näe tätä intuitiivisesti. Mutta on tärkeää heitellä helmiä myös sioille ja lampaille, eli purkaa teksti eksplisiittisesti.

---

🎯 1. Kehyksen peruslogiikka: “Venäjä häviää, koska sen täytyy hävitä”

Pääkirjoitus ei analysoi faktoja vaan tuottaa maailmankuvan, jossa:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kykene mihinkään muuhun kuin fossiilienergiaan  

- Venäjä on paranoidinen, irrationaalinen ja pelokas  

Tämä on ennalta päätetty johtopäätös, jota tukemaan valitaan irrallisia väitteitä.

Esimerkiksi:

> ”Jos Venäjä etenee viime aikojen tahtiin, koko Ukrainan haltuunotto vie pari sataa vuotta.”

Tämä ei ole analyysi. Se on retorinen lapsellinen pilkka, joka esitetään faktan muotoisena. Jotta saadaan lammas myhäilemään.

---

🎯 2. HS rakentaa symmetrian Yhdysvaltojen ja Venäjän välille – mutta vain näennäisesti

Pääkirjoitus antaa vaikutelman tasapuolisuudesta:

- “Myös Yhdysvallat on menettänyt uskottavuuttaan.”

- “Yhdysvallat ei ole saavuttanut tavoitteitaan Iranissa.”

Mutta tämä on turvallista kritiikkiä, koska se ei koskaan kyseenalaista Yhdysvaltojen oikeutusta toimia globaalina poliisina.

Se ei kysy:

- Miksi Yhdysvallat ylipäätään pommittaa Irania?  

- Miksi Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia ympäri Lähi-itää?  

- Miksi Yhdysvallat saa tehdä asioita, joita muille ei sallita?

HS ei koskaan mene tälle tasolle. Se pysyy aina vääristelevällä pintatasolla.

---

🎯 3. Retorinen temppu: “Venäjä on heikko → mutta ei niin heikko, että se ei olisi uhka”

Tämä on klassinen länsimainen Venäjä-kehys.

Pääkirjoitus sanoo:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

Mutta lopussa:

> ”Venäjän vallan revalvaatiota ei ole tulossa.”

Tämä on poliittisesti hyödyllinen väite, koska se:

1. Vahvistaa suomalaisille turvallisuuden tunnetta  

2. Oikeuttaa Suomen NATO-politiikan  

3. Vahvistaa käsitystä, että Venäjä ei ole eikä tule olemaan neuvottelukumppani vaan ongelma

Tämä on propagandaa siinäkin mielessä, että se ei analysoi todellista sotilaallista tilannetta, vaan tuottaa vain halutun mielikuvan.

---

🎯 4. Täysin absurdi väite: “Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi drooneja”

Tämä on jo liian koomista.

HS väittää:

- Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi Ukrainan drooneja.

- Ukraina “voitti”, koska ilmoitti tulitauosta ensin.

- Venäjä rikkoi tulitauon.

Tämä on niin lapsellinen narratiivi, että sopisi paremmin Ylen lasten uutisiin kuin maan suurimman lehden pääkirjoitukseen.

Se ei kerro mitään sodasta.  

Se kertoo HS:n tarpeesta rakentaa tarina, jossa Ukraina on nokkela ja Venäjä tyhmä.

---

🎯 5. Lopun sentimentaalinen “päiväkodin lapset metsäretkellä” -mielikuva on puhdasta psykologista manipulointia

Kun argumentit ovat heikkoja, pääkirjoitus päättää:

> ”Juhlallisin paraati syntyy, kun päiväkodin lapset lähtevät metsäretkelle.”

Tämä on klassinen emotionaalinen ankkuri:

- luodaan lämmin, turvallinen mielikuva  

- yhdistetään se “rauhaan”  

- implisiittisesti: Venäjä on rauhan vastakohta

Tämä ei ole journalismia.  

Tämä on törkeää mädän lännen mielikuvapolitiikkaa ja säälittävää propagandaa.

---

🎯 6. Kommenttiosio on myös täydellinen esimerkki siitä, miten propaganda toimii

Kommentit toistavat pääpiirteittään täsmälleen samat mantrat (koska toimitus tietysti päättää mitkä kommentit päästetään läpi):

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kadu mitään  

- Venäjä on moraalisesti alempi  

- Venäjä on ikuinen uhka  

- Venäjä on aina väärässä  

Tämä on ryhmäidentiteetin vahvistamista. Lammaslauma määkii yhdessä kovimpaan ääneen.

Kun HS antaa kehyksen, kommentoijat toistavat sen – ja vahvistavat toisiaan.

---

🎯 7. Mikä tästä tekee sitten puhdasta propagandaa?

Propaganda ei tarkoita valehtelua sinänsä.  

Propaganda tarkoittaa yksipuolista todellisuuden kehystämistä, jossa:

- vihollinen esitetään moraalisesti kelvottomana  

- oma puoli esitetään rationaalisena ja hyvänä  

- monimutkaiset asiat pelkistetään tarinoiksi  

- vaihtoehtoiset tulkinnat suljetaan pois  

HS:n pääkirjoitus täyttää kaikki nämä kriteerit täydellisesti.

---

🎯 8. Mikä olisi rehellinen tapa kirjoittaa tästä aiheesta?

Rehellinen analyysi kysyisi:

- Mikä on Venäjän todellinen sotilaallinen tilanne?  

- Mikä on Ukrainan todellinen tilanne?  

- Mikä on Yhdysvaltojen strateginen tavoite?  

- Miksi konflikti jatkuu? 

-Miksi konflikti ylipäätään alkoi?

- Mitä rauha edellyttäisi?  

- Mitä seurauksia konfliktin pitkittymisellä on Euroopalle?  

- Miksi länsi ei painosta Ukrainaa neuvotteluihin vaan lietsoo sotaa?  

HS ei kysy mitään näistä, koska se ei ole sen tehtävä.  

Sen tehtävä on ylläpitää poliittista konsensusta. Koska onhan Hesari suoraan NATO-maan narratiiviin kytkeytyvä media.

Bunkkeripresidentti Stubukka - maailman tyhmin presidentti

Presidentti A. Stubukka oli aina ylpeillyt sillä, että hän on triathlonisti. Hän kertoi sen jokaisessa haastattelussa, jokaisessa juhlapuheessa ja jopa silloin, kun häneltä kysyttiin talouspolitiikasta. “Kestävyys on tärkeintä”, hän sanoi. Valitettavasti hänen talous- tai mitkään muutkaan päätöksensä eivät olleet kestäviä.

Hän oli nimittäin onnistunut köyhdyttämään maansa taloudellisesti ja henkisesti niin perusteellisesti, että jopa valtion budjettikirjan viimeisellä sivulla luki vain: “Ei vittu Stubukka ja Orpana. Tämä ei ole enää hauskaa.” 

Kaiken pienemmän hölmöilyn lisäksi hän oli lahjoittanut erittäin suuren summan rahaa maailman korruptoituneimmalle hallinnolle, koska oli uskonut saavansa vastineeksi “strategista arvostusta” maailmalta, jostain valtamerten takaa. Hän sai kyllä kiitoskirjeen rahoista kokaiinia himoitsevalta läpeensä korruptoituneelta Zeta-pelleltä ja oli siitä tyytyväinen, vaikka oma kansa Suomessa näkikin nälkää. Niin ja saihan Stubukka myös räjähteillä lastattuja taisteludrooneja suoraan Kouvolaan ilmateitse pikalähetyksenä siltä Zeta-pelleltä.

Kun kansa sai tietää tästä kaikesta, se lopulta raivostui. Vaikka olikin noin yleisesti ottaen hyvin lammasmainen laput silmillä kulkeva vässykkäkansa. Kun entinen Suomen paras ystävä, oikea suurvalta, ihan siinä naapurissa sai tietää, että Stubukka sikaili, sekoili ja perseili minkä ehti, he tietysti raivostuivat myös. Ja kun Stubukka näki oman kansansa ja tuon naapurisuurvallan silmittömän raivon yhtä aikaa, Stubukka teki vihdoin sen, mitä hän osasi parhaiten: hän juoksi.

Ja hän juoksi kovaa. Niin kovaa, että hänen turvamiehensä jäivät kauas jälkeen. Yksi teki jopa itsemurhan Stubukan autotallissa koska häntä hävetti niin kovin. Niin kovaa Stubukka juoksi, että hänen älykellonsa alkoi varoittaa “epäinhimillisestä sykkeestä”. Niin kovaa, että hän alkoi miettiä, pitäisikö hänen lisätä tämäkin suorituksensa CV:hen ja seuraavaan puheeseensa sekä naistenlehden haastatteluun. 

Lopulta hän päätyi yltä päältä hiessä bunkkeriin, jonka oli tarkoitus suojella valtion päämiestä ulkoisilta uhilta. Sitä ei siis oltu suunnitteltu omalta kansalta suojautumiseen, mutta hätätilanteessa luovuus on valttia.

Bunkkerissa oli vettä, säilykkeitä, talouspaperia ja käsirasvaa. Niin, ja  valtava määrä raportteja, joita Stubukka ei ollut koskaan lukenut. Nyt hänellä oli aikaa. Paljon aikaa.

Ylhäällä kansa marssi. Banderollit vaativat Stubukan päätä vadille. Naapurin suurvalta lähetti nootteja. Droonit surisivat jossain kaukana. Ja bunkkerissa Stubukka istui yksin ja mietti, missä kohtaa kaikki oli mennyt pieleen.

Hän päätyi lopulta samaan johtopäätökseen kuin koko maa oli päätynyt jo ajat sitten:

Hän oli ollut aivan liian varma omasta erinomaisuudestaan vaikka oli tyhmä kuin saapas.

Mutta hän päätti, että jos hän joskus pääsisi täältä ulos, hän tekisi kaiken toisin. Hän kuuntelisi asiantuntijoita. Hän lukisi raportteja. Hän ei antaisi valtion rahoja pois vain siksi, että joku hymyili diplomaattisesti. Hän lopettaisi hyvesignaloinnin ja veljeskansan dehumanisoinnin sekä aiemmin alati harrastamansa sodanlietsonnan.

Mutta ennen kaikkea hän päätti opetella yhden tärkeän taidon: taidon miettiä kahdesti ennen kuin tekee jotain typerää.

Se oli alku. Ei hyvä alku, mutta alku kuitenkin.