Moni lukija ei tule ajatelleeksi, kuinka läpinäkyvästi länsimedia rakentaa tarinoitaan. Oli kyseessä sitten iltapäivälehdistö tai niin sanottu laatulehti. Esimerkiksi tämänkaltaiset jutut entisistä venäläisistä upseereista, jotka ovat ”eksynet Kremlin narratiiviin”, ovat tyypillisiä esimerkkejä siitä, miten henkilökuvaa käytetään vain välineenä laajempaan poliittiseen viestiin. Tällaisissa teksteissä ei ole koskaan kyse yksittäisestä elämäntarinasta, vaan siitä, että lännen täytyy tuottaa jatkuvasti moraalinen vastakkainasettelu: länsi on valo, Venäjä on varjo ja suoranainen pimeys. Silloin kaikki retoriset keinot ovat sallittuja.
Ensimmäinen keino on yksilön psykologisointi. Venäläinen upseeri esitetään harhautuneena, aivopestyneenä, väsyneenä ja merkitystä etsivänä vanhuksena. Hänen rationaaliset motiivinsa mitätöidään ja toimijuus viedään pois. Tilalle tarjotaan tarina, jossa venäläinen sotilas ei oikeasti tiedä, mitä tekee – hän vain ”uskoo vihollisen propagandaan”. Tämä on propagandaoppi numero yksi suoraan oppikirjasta: vastustajalle ei anneta järkeä eikä syitä, koska se helpottaa oman moraalisen paremmuuden rakentamista.
Toinen keino on Venäjän motiivien patologisointi. Venäjän toimet kuvataan aina irrationaalisiksi, aggressiivisiksi tai harhojen ohjaamiksi, aivan kuin Venäjällä ei olisi omia perusteltuja turvallisuusintressejä, historiallista jatkumoa eikä geopoliittista realismia taustallaan. Samaan aikaan lännen omista toimista vaietaan. Ei mainita Naton laajenemista, ei värivallankumouksia, ei Balkanin sotien jälkipyykkiä. Ei kerrota, kuinka Yhdysvallat ja Nato pommittivat Jugoslaviaa ilman YK-valtuutusta, miehittivät ja tuhosivat Irakin valheellisten joukkotuhoaseiden varjolla, murhasivat Saddamin ja Gaddafin ja repivät mm. Libyan ja Syyrian valtiot vereslihalle. Vain muutamia lännen tekosia mainitakseni. Kaikki tämä olisi tärkeää kontekstia, jos tarkoitus olisi oikeasti ymmärtää suurvaltapolitiikkaa. Mutta lännen ja länsimedian tarkoitus ei ole ymmärtää vaan niiden tarkoitus on vain syyttää.
Kolmas keino on lännen moraalisen yksinoikeuden rakentaminen. Artikkeleissa Yhdysvallat esitetään lähes jalon imperiumin kaltaisena voimana. Amerikkalaiset upseerit kuvataan inhimillisiksi, ystävällisiksi ja valistuneiksi, ja heidän sotakoulunsa esitetään suurin piirtein ihmiskunnan sivistyneimpinä instituutioina. Tätä mielikuva toistetaan, vaikka sama maa on tullut tunnetuksi suvereenien valtioiden siviilipommituksista, sotilastukikohdista ympäri maailmaa, epäonnistuneista interventioista ja siitä, että mitä tahansa poliittista ongelmaa yritetään ratkaista ohjuksilla. Silti tarinan tasolla Yhdysvallat on aina sivistyksen ja rauhan edustaja ja Venäjä arvaamaton voimankäyttäjä.
Neljäs keino on venäläisen sotilaallisen kyvykkyyden vähättely. Jutuissa korostetaan jatkuvasti sitä, että venäläiset joukot ovat huonosti varustettuja, huonossa kunnossa, operoivat vanhalla kalustolla ja kelvottomalla moraalilla. Tämä on ollut lännen perusnarratiivi vuosikymmeniä, vaikka samaan aikaan Nato on vuosittain käyttänyt Venäjän uhkaa perusteena kasvaville puolustusbudjeteilleen. On ristiriitaista kertoa, että Venäjä on sekä heikko että vaarallinen samaan aikaan, mutta propagandassa tällainen kaksinaismoralismi on arkipäivää.
Viides ja ehkä keskeisin keino on se, että yksittäisestä henkilöstä tehdään koko maan symboli. Kun joku entinen upseeri kertoo mielipiteensä, se esitetään ikään kuin Venäjän koko valtion syvin sielu olisi nyt paljastettu. Jos hän moittii länttä, se leimataan suoraan Kremlin propagandaksi ilman vasta-argumentteja. Jos hän kehuu länttä, hänestä tulee luotettava todistaja. Tämä ei ole journalismia, vaan poliittinen manipulaation muoto.
Kaiken keskellä unohdetaan se historiallinen tosiasia, että Vladimir Putin ilmoitti 2000-luvun alussa useaan otteeseen olevansa valmis viemään Venäjän Natoon, jos yhteistyö olisi rehellistä ja vastavuoroista. Mutta Naton johdolle Venäjä oli tärkeämpi vihollisena kuin liittolaisena. Miksi? Koska Nato tarvitsee vihollisen oikeuttaakseen olemassaolonsa, budjettinsa ja laajentumisensa itään. Jos Venäjä olisi ollut kumppani, koko sotilasliitolta olisi pudonnut pohja pois. Tämä on fakta, jota länsimaissa ei juuri haluta mainita, koska se rikkoo tarinan, jossa Venäjä on alusta asti ollut irrationaalinen uhka, eikä koskaan aidosti halunnut yhteistyötä.
Kun tällaiset propagandaviritteiset henkilökuvat puretaan auki, retorinen rakenne paljastuu nopeasti, jos lukijaa ei ole vielä liian pahasti aivopesty: länsi esitetään hyvänä, Venäjä pahana. Amerikkalaiset aina vilpittöminä ja rationaalisina, venäläiset eksyneinä ja harhaanjohdettuina. Todellisuuden monimutkaisuus katoaa, tilalle jää mustavalkoinen draama, jossa vaikeat geopoliittiset prosessit typistetään opetustarinaksi, jolla oikeutetaan Naton jatkuva laajeneminen ja USA:n loputtomat sotatoimet.
Se, mitä tällainen journalismi ennen kaikkea palvelee, ei ole missään nimessä totuus, vaan politiikka. Ja juuri siksi nämä tekstit on tärkeä purkaa auki, koska niissä ei ole kyse uutisoinnista ja tiedonvälityksestä, vaan propagandistisesta narratiivista, jonka tehtävä on pitää yllä vanhaa asetelmaa: länsi tarvitsee Venäjän vihollisekseen, koska ilman sitä länsi joutuisi katsomaan peiliin. Ja sitä peiliä ei lännessä haluta nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti