Suomalainen media on onnistunut rakentamaan sellaisen todellisuuden, jossa kaikki tapahtumat jaetaan kahteen koriin: “Venäjä teki sen” ja “Venäjä ei tehnyt sitä”. Jos Venäjä tekee jotain, se on välittömästi uhka, kriisi, eskalaatio, hybridivaikuttamista, provokaatio tai suorastaan brutaali oikeudeton hyökkäyssota. Jos taas joku muu tekee jotain, vaikka kuinka pahaa tahansa, se on vahinko, väärinkäsitys, tekninen ongelma tai “ei aiheuta vaaraa sivullisille”.
Kouvolan droonitapaus paljasti tämän koko rakennelman jälleen kerran. Ja Parikkalan, ja Iitin...
Kaksi ukrainalaisvalmisteista AN‑196‑droonia iskeytyy Suomen alueelle räjähteillä lastattuna, ja viranomaiset joutuvat räjäyttämään ainakin toisen hallitusti Savistossa. Tämä ei ole mikään pikkujuttu. Tämä on sotilaallinen tapahtuma NATO‑maassa. Mutta miten media reagoi? Pieni juttu, pari lausetta, ja sitten hiljaisuus. Ei analyysiä, ei poliittista keskustelua, ei turvallisuuspoliittista paniikkia. Ei edes sitä perinteistä “asiantuntija kertoo miksi tämä on vakavaa”.
Jos sama drooni olisi ollut venäläinen, koko maa olisi ollut 48 tuntia suorassa lähetyksessä.
Yle olisi tehnyt suoran erikoislähetyksen, HS olisi julkaissut kolme analyysiä päivässä, MTV olisi kutsunut kaikki mahdolliset ja mahdottomat eläköityneet sotilasasiantuntijat studioon ja poliitikot olisivat jonottaneet kommentoimaan. Oltaisiin puhuttu NATO‑artikloista, hybridisodasta, eskalaatiosta ja siitä, miten Suomi on “etulinjassa” ja seisoo yhtenä rintamana vihollista vastaan. Suu vaahdossa peräänkuulutettaisiin talvisodan henkeä!
Mutta koska drooni oli ukrainalainen, koko tarina muuttui.
Silloin se on “vahinko”.
Silloin se “ei liity meihin”.
Silloin se “ei aiheuta vaaraa”.
Silloin se “ei ole poliittisesti merkittävää”.
Tämä ei ole sattumaa.
Tämä on narratiivinen valinta.
Sama näkyy laajemmassa kuvassa.
Kun Venäjä liikuttaa joukkoja omalla rajallaan, se on aggressio.
Kun Yhdysvallat ja Israel tekevät iskun, jossa Iranin ylin johtaja kuolee ja satoja koulutyttöjä menehtyy tuhansien muiden ihmisten ohella, se on “strateginen operaatio”.
Kun Ukraina aiheuttaa räjähdedrooneillaan vahinkoa ja pelkoa NATO‑maassa, viranomaisten mielestä se “ei aiheuta huolta”.
Narratiivi määrittää kaiken.
Ei tapahtuma.
Ei fakta.
Ei todellisuus.
Narratiivi.
Ja Kouvolan tapaus oli täydellinen esimerkki siitä, miten media toimii, kun todellisuus ei sovi tarinaan.
Silloin todellisuus piilotetaan.
Silloin se minimoidaan.
Silloin se unohdetaan.
Ei ehkä siksi, että media suoraan valehtelisi.
Vaan siksi, että media suojelee omaa tarinaansa.
Ja tarina on tämä:
Venäjä on uhka.
Ukraina on liittolainen.
Länsi on turva.
Kaikki muu on häiriötä, joka pitää lakaista maton alle.
Mutta Kouvolan droonit eivät olleet häiriö todellisuudessa.
Ne olivat häiriö mädän lännen mädässä narratiivissa.
Ja siksi niistä ei saanut tulla iso asia.
.
