Grönlanti on USA:n Ukraina

 Donald Trump sanoi jälleen rehellisesti ääneen sen, mitä suurvaltapolitiikka on:

USA:n lähellä, Grönlannin rannikolla liikkuu vääriä laivoja. Venäläisiä. Kiinalaisia.

Johtopäätös on yksiselitteinen: Tämä ei käy. Meidän on saatava Grönlanti omaan hallintaamme. 

Perustelu on tuttu. Häiritsevän tuttu. Vai mitä?

Venäjä sanoi Ukrainasta käytännössä saman hyvin selkeästi:

Naton aseita, joukkoja, infrastruktuuria aivan liian lähellä rajoja.

Venäjän turvallisuus uhattuna.

Tätä ei voida hyväksyä.

Reaktiot olivat täysin vastakkaiset vaikka argumentti on identtinen. Toki Valtonen yrittää vielä tässä vaiheessa moraaliposeerata muodollisesti Trumpia vastaan, irtopisteitä kerätäkseen. Se on kuitenkin selvää, että kenen viulua Valtonen tässäkin narratiivissa soittelee.

Kun Yhdysvallat tai Eurooppa puhuu kansallisesta turvallisuudesta, se on realismia.

Kun Venäjä puhuu kansallisesta turvallisuudesta, se on aggressiota.

Ero ei ole logiikassa eikä tilanteessa, vaan puhujassa. Ja sinussa, kuulijassa. 

Grönlannin kohdalla USA ei puhu kansan tahdosta tai itsemääräämisoikeudesta. Puhutaan rannikosta. Sijainnista. Pelilaudasta.

Täsmälleen samalla tavalla Ukraina redusoitiin puskurivyöhykkeeksi, ei poliittiseksi subjektiksi. Koska Venäjä näki ja koki mitä NATO sen rajoilla puuhaili. 

Venäjä yritti pitkään neuvotella. Se antoi tilanteen edetä todella pitkälle, ennen kuin ryhtyi tarvittaviin toimiin. USA reagoi jo nyt, vaikka Venäjä tai Kiina ei ole perustanut Grönlantiin mitään edes etäisesti NATO:n aseistusta Ukrainassa muistuttavia sotilaallisia "puolustusjärjestelmiä".

On erityisen paljastavaa, että toisin kuin aiemmat USA:n presidentit jotka ovat enemmän tai vähemmän salassa suhmuroineet "ratkaisujaan" nyt puheessa ei edes vilahda se päälle liimattu diplomatia, yhteistyö tai viralliset kansainväliset sopimukset.

Ei edes esitetä että sanotaan: "meidän on neuvoteltava".

Sanotaan suoraan: "meidän on saatava se."

Se on etupiiripuhetta.

Sitä samaa, josta länsi tiukasti sanoo luopuneensa kylmän sodan jälkeen.

Tässä kohtaa ei enää riitä selitys, että "tilanteet ovat erilaisia".

Koska ne eivät ole.

Ne ovat rakenteellisesti ja loogisesti täysin samat:

– Ulkoinen sotilaallinen läsnäolo liian lähellä tulkitaan uhaksi

– Turvallisuus nostetaan kaiken yläpuolelle

– Pienempi toimija ohitetaan

– Kansallisvaltion suvereniteetti ei merkitse mitään, jos voimasuhde sen sallii

Jos Grönlannin rannikko oikeuttaa USA:n vaatimaan aluetta itselleen, Ukrainan raja oikeuttaa Venäjän vaatimaan siitä etupiiriä itselleen.

Ja jos toinen näistä tuomitaan ja toinen hyväksytään, kyse ei ole vaan teoista.

Se viimeistään todistaa, että säännöt eivät ole universaaleja.

Ne ovat valikoivia.

Ja juuri siksi koko "sääntöpohjainen järjestys" vapaine demokratioineen, hyvesignalointeineen, moraaliposeerauksineen ja muine paskanpuhumisineen joita Valtonen, Stubb ja muut pellet jatkuvasti jauhavat, murentuu lopullisesti.

Paitsi tietenkin jos olet russofobinen aivopesty NATO:n trolli. 

Elina Valtonen iskee jälleen!

 

Suomen ulkoministeri Elina Valtosen uusin kommentti on oppikirjaesimerkki länsimaisesta itsepetoksesta. Nato ei ehkä muodollisesti “laajene väkivalloin”, mutta se laajenee systemaattisen painostuksen, sen itsensä masinoimien vallanvaihtojen, harjoittamansa taloudellisen kiristyksen ja turvallisuuspoliittisen pelottelun kautta. Kun vaihtoehdoksi tarjotaan joko Nato tai Natosta kieltäytymisestä seuraava taloudellinen ja poliittinen kaaos, kyse ei ole vapaasta valinnasta vaan pakotetusta suunnasta. Äänestysliput eivät muuta sitä tosiasiaa, että kehys on rakennettu Washingtonissa, ei kansojen omissa olohuoneissa.

Russofobiasta puhuminen sivuutetaan kätevästi kuin se olisi Venäjän itsensä keksimä tekosyy, vaikka lännessä on jo vuosikymmeniä järjestelmällisesti rakennettu Venäjästä viholliskuvaa, jota käytetään omien sotilasliittojen, asehankintojen ja geopoliittisten etujen oikeuttamiseen. Kun Venäjä tekee yhtään mitään, se on aggressiota. Kun Nato pommittaa, miehittää ja rikkoo kansainvälistä oikeutta Jugoslaviassa, Irakissa, Libyassa tai Syyriassa, se on “vastuunkantoa” ja "demokratian turvaamista".

Väite, että Venäjä voisi “päättää russofobian vetäytymällä rajojensa sisälle”, on lapsellinen. Venäjä ei ole laajentunut senttiäkään kohti Natoa, vaan Nato on laajentunut Venäjän rajoille, vastoin aiempia lupauksia. Kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta saarnaaminen kuulostaa ontolta, kun se tulee leiriltä, joka rikkoo sitä aina kun se on poliittisesti hyödyllistä, eikä koskaan kanna siitä seurauksia. Vai milloin viimeksi näit sotia aloittaneita USAn presidenttejä sotarikostuomioistuimissa?

Tämä ei ole moraalinen asetelma hyvän ja pahan välillä, vaan suurvaltapolitiikkaa, jossa länsi kieltäytyy näkemästä omaa rooliaan konfliktien synnyssä. Valtosen puhe ei ole nokkelaa analyysiä vaan se on likaista propagandaa, jonka tarkoitus on pestä Nato puhtaaksi ja siirtää koko vastuu toiselle osapuolelle. Juuri tällainen yksinkertaistaminen jota Valtonen ja myös Stubb harrastaa tekee tilanteen kuin tilanteen sotilaallisesta eskaloitumisesta todennäköisemmän, ei epätodennäköisemmän.