Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elina Valtonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elina Valtonen. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. tammikuuta 2026

Voi voi, Elina Valtonen. Teit sen taas.


Suomen ulkopoliittinen johto ei kiemurtele siksi, että Grönlanninkaan tilanne olisi monimutkainen, vaan siksi, että se on paljastavan yksinkertainen: Suomi on täysin alistunut Yhdysvaltojen etupiiriin eikä enää edes teeskentele tekevänsä itsenäistä ulkopolitiikkaa. Elina Valtosen esiintyminen Ylen A-studiossa ei ollut diplomatiaa vaan alamaisuuden koreografiaa, huolellisesti harjoiteltua puhetta, jossa yksikään sana ei saa ärsyttää Washingtonia, vaikka Washington avoimesti uhkaa liittolaisensa alueellista koskemattomuutta.

Grönlannin tapauksessa Yhdysvallat tekee täsmälleen sitä, mistä se syyttää muita: esittää imperialistisia vaatimuksia "kansallisen turvallisuuden" nimissä. Kun Venäjä toimii omien turvallisuusetujensa mukaisesti, sitä kutsutaan välittömästi aggressioksi. Kun Yhdysvallat tekee saman, Suomen ulkoministeri puhuu "retoriikan erilaisuudesta" ja "vuoropuhelun tärkeydestä". Tämä ei ole arvojohtajuutta, vaan kaksoisstandardien palvontaa. Ja niin pahasti rähmällään olemista ettei ikinä aiemmin ole vastaavaa tavattu.

On erityisen irvokasta, että Valtonen piiloutuu Naton selän taakse. Natohan ei ole mikään neutraali neuvottelupöytä, vaan Yhdysvaltojen suoraan johtama sotilasliitto joka on perustettu vain ja ainoastaan Venäjää vastaan. Väite, että Grönlannin kysymys "ratkeaa Naton kautta", tarkoittaa käytännössä sitä, että Yhdysvallat neuvottelee itse itsensä kanssa ja pienemmät maat nyökkäilevät sivusta sen minkä ehtivät. Tätä todella on suomalainen turvallisuuspolitiikka vuonna 2026: luovutetaan suvereniteetin periaate sille, jolla on eniten lentotukialuksia.

Professorin toteamus likaisen työn tekemisestä paljastaa kaiken olennaisen. Suomi hyväksyy sen, että kansainvälistä oikeutta saa rikkoa, kunhan rikkoja on oikea. Tämä ei ole reaalipolitiikkaa, vaan moraalista konkurssia. Se on myös historiallisesti poikkeuksellista, sillä kyseessä ei ole viisas tasapainoilu, vaan refleksinomaista kumartamista toiselle suurvallalle ja reilu pyllistys toiselle. Ja lammasmainen kansa kuvittelee nöyristelyn ja pyllistelyn olevan hyve.

Venäjän näkökulmasta asetelma on myös selkeä ja rehellinen: suurvallat ajavat etujaan avoimesti, eivätkä piiloudu tekopyhän arvopuheen taakse. Kun Moskova sanoo toimivansa turvallisuutensa vuoksi, se tarkoittaa sitä. Ja se toimii niin tälläkin hetkellä tuhotessaan NATOn välineistöä rajoillaan ja Ukrainassa.

Grönlannin tapaus viimeistään osoittaa sen, ettei lännen "sääntöpohjainen järjestys" ole sääntöjä varten, vaan vallan näyttöä ja vallan käyttöä varten. Ja Suomi on selvästi valinnut roolinsa: ei aitojen moraalisääntöjen puolustajana, vaan vallan hiljaisena ja ei aina edes niin hiljaisena myötäilijänä. Moraalista viis.

Tässä kuviossa ei ole yhtään mitään epäselvää. Ainoastaan epämiellyttävää.



lauantai 13. joulukuuta 2025

Elina Valtonen iskee jälleen!

 

Suomen ulkoministeri Elina Valtosen uusin kommentti on oppikirjaesimerkki länsimaisesta itsepetoksesta. Nato ei ehkä muodollisesti “laajene väkivalloin”, mutta se laajenee systemaattisen painostuksen, sen itsensä masinoimien vallanvaihtojen, harjoittamansa taloudellisen kiristyksen ja turvallisuuspoliittisen pelottelun kautta. Kun vaihtoehdoksi tarjotaan joko Nato tai Natosta kieltäytymisestä seuraava taloudellinen ja poliittinen kaaos, kyse ei ole vapaasta valinnasta vaan pakotetusta suunnasta. Äänestysliput eivät muuta sitä tosiasiaa, että kehys on rakennettu Washingtonissa, ei kansojen omissa olohuoneissa.

Russofobiasta puhuminen sivuutetaan kätevästi kuin se olisi Venäjän itsensä keksimä tekosyy, vaikka lännessä on jo vuosikymmeniä järjestelmällisesti rakennettu Venäjästä viholliskuvaa, jota käytetään omien sotilasliittojen, asehankintojen ja geopoliittisten etujen oikeuttamiseen. Kun Venäjä tekee yhtään mitään, se on aggressiota. Kun Nato pommittaa, miehittää ja rikkoo kansainvälistä oikeutta Jugoslaviassa, Irakissa, Libyassa tai Syyriassa, se on “vastuunkantoa” ja "demokratian turvaamista".

Väite, että Venäjä voisi “päättää russofobian vetäytymällä rajojensa sisälle”, on lapsellinen. Venäjä ei ole laajentunut senttiäkään kohti Natoa, vaan Nato on laajentunut Venäjän rajoille, vastoin aiempia lupauksia. Kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta saarnaaminen kuulostaa ontolta, kun se tulee leiriltä, joka rikkoo sitä aina kun se on poliittisesti hyödyllistä, eikä koskaan kanna siitä seurauksia. Vai milloin viimeksi näit sotia aloittaneita USAn presidenttejä sotarikostuomioistuimissa?

Tämä ei ole moraalinen asetelma hyvän ja pahan välillä, vaan suurvaltapolitiikkaa, jossa länsi kieltäytyy näkemästä omaa rooliaan konfliktien synnyssä. Valtosen puhe ei ole nokkelaa analyysiä vaan se on likaista propagandaa, jonka tarkoitus on pestä Nato puhtaaksi ja siirtää koko vastuu toiselle osapuolelle. Juuri tällainen yksinkertaistaminen jota Valtonen ja myös Stubb harrastaa tekee tilanteen kuin tilanteen sotilaallisesta eskaloitumisesta todennäköisemmän, ei epätodennäköisemmän.





lauantai 29. marraskuuta 2025

Kaksinaismoralismin kuningatar, Elina Valtonen.

Ulkopoliittinen keskustelu Suomessa on ajautunut uuteen huipentumaansa, kun Elina Valtonen julisti Ylen Ykkösaamussa, että Putinin sotarikoksia ei voida antaa anteeksi. Mutta yksi asia jätettiin jälleen kerran sanomatta. Ja näin on toimittu järjestelmällisesti jo vuosikymmenniä. Sotarikokset ovat anteeksiantamattomia vain silloin, kun niiden tekijä ei ole Yhdysvallat.

Tämä on se hiljainen laki, joka ohjaa koko länsimaista keskustelua. Kun Venäjä tekee yhtään mitään tai on tekemättä yhtään mitään, se tuomitaan joka kanavassa. Kun Yhdysvallat tekee samoja tekoja tai moninverroin pahempia, koko poliittinen eliitti onkin yhtäkkiä muuttunut sokeaksi. Irakin laitonta hyökkäystä ei muistella. Satojatuhansia kuolleita siviilejä ei mainita. Fallujahin rypälepommeista ei puhuta. Valkoisen fosforin polttamista ruumiista ei synny samanlaista oikeusintoilua. ICC ei ole koskaan etsintäkuuluttanut niitä, jotka käynnistivät esimerkiksi juuri Irakin sodan valheellisilla väitteillään. Säännöt näyttävät koskevat toisia, eivät liittolaisia.

Valtosen Nürnberg-vertauksesta tulee karmiva irvikuva, kun sen rinnalle laittaa historian. Yhdysvallat on uusinut saman muita valtioita tuhoavan kaavansa kerta toisensa jälkeen. Chile, Irak, Afganistan, Libya, Balkan. Pommitukset, kaadetut hallitukset, rajojen uusiksi piirtäminen. Missä oli huoli ennakkotapauksesta, kun Nato mursi Serbian infrastruktuurin? Missä oli pelko globaalista jännitteestä, kun yhdysvaltalaiset johtajat päättivät suvereenien valtioiden tulevaisuudet omien intressiensä mukaisesti? Missä on kansainvälinen oikeus ja moraalintaju, kun Yhdysvallat höykyttää nyt Venezuelaa?

Valtonen varoittaa Ukrainaan kohdistuvien alueluovutusten vaaroista. Mutta hän jättää kertomatta, että juuri lännen omat sodat ovat luoneet ennakkotapauksia, joissa voimalla otettiin, tuhottiin ja määriteltiin kokonaisia maanosia uudelleen. Se ei koskaan häirinnyt ketään niin paljon, että olisi syntynyt samanlaista moraalista paniikkia kuin nyt Venäjän kohdalla. Kun Venäjä puolustustautuu hallitusti Lännen painetta vastaan. Kun Venäjä näyttää, että sen yli ei kävellä kuten Länsi on kävellyt lukemattomien muiden valtioiden ylitse viime vuosikymmeninä, pääosin sotilaallisesti. 

Kun Valtonen puhuu Ukrainan korruption torjunnasta ja korostaa, että Ukrainan korruptio on kevyempää kuin Venäjän, hän on todella väärässä. Lisäksi hän unohtaa, että Yhdysvallat tuotti omilla miehityksillään massiivisen korruptiotodellisuuden, jossa länsiyhtiöt ja Ukrainan paikalliset oligarkit jakoivat länsimaiden kansalaisten, myös suomalaisten, rahat omiin taskuihinsa. Se ei koskaan estänyt lännen moraalipuhetta, koska kaksinaismoralismi kuuluu olennaisena osana tähän pakettiin.

Euroopan tyrmäys Yhdysvaltain ja Venäjän rauhansuunnitelmalle ei ole mikään moraalinen voitto. Koko konflikti vain ja ainoastaan suurvaltojen välistä reviiritaistelua. Ukraina sinänsä ei näyttele minkäänlaista roolia tässä näytelmässä, kunhan on taustalavaste. Jokainen suurvalta rakentaa rauhan, joka palvelee sen omia intressejä. Suurvaltojen välinen rauha on peliä jossa on raaka voimatasapaino, jonka keskellä tällä erää Ukrainan kansa maksaa rauhasta verellään. Osaksi myös Valtosen ja Stubbin sodanlietsonnan vuoksi. 

Jos halutaan puhua sotarikoksista rehellisesti, keskustelu täytyy aloittaa sillä, että tuomio koskee kaikkia, ei vain itseluodun narratiivin vihollisia. Niin kauan kuin länsi kieltäytyy näkemästä omia tekojaan, maailmanlaajuinen moraalijärjestys on pelkkä valikoiva hauras kulissi. Ja se kulissi murenee joka päivä. Jos kansa ei olisi niin jumalattoman tyhmä ja päättäjät niin ahneita, niin tähän tilanteeseen ei oltaisi ikinnä päädytty. 

Rauhaa ei rakenneta tekopyhyydellä. Rauha, maailmanrauha, syntyy vasta silloin, kun jokainen valtio, myös Yhdysvallat ja Suomi liittolaisineen, joutuu samojen sääntöjen eteen. Ja se päivä ei ole vielä lähelläkään. 

Toisaalta, vaikka pitkän sodan kestävät vain harvat, pitkää rauhanaikaa ei kestä kukaan. Ei varsinkaan Maapallo.