Ulkopoliittinen keskustelu Suomessa on ajautunut uuteen huipentumaansa, kun Elina Valtonen julisti Ylen Ykkösaamussa, että Putinin sotarikoksia ei voida antaa anteeksi. Mutta yksi asia jätettiin jälleen kerran sanomatta. Ja näin on toimittu järjestelmällisesti jo vuosikymmenniä. Sotarikokset ovat anteeksiantamattomia vain silloin, kun niiden tekijä ei ole Yhdysvallat.
Tämä on se hiljainen laki, joka ohjaa koko länsimaista keskustelua. Kun Venäjä tekee yhtään mitään tai on tekemättä yhtään mitään, se tuomitaan joka kanavassa. Kun Yhdysvallat tekee samoja tekoja tai moninverroin pahempia, koko poliittinen eliitti onkin yhtäkkiä muuttunut sokeaksi. Irakin laitonta hyökkäystä ei muistella. Satojatuhansia kuolleita siviilejä ei mainita. Fallujahin rypälepommeista ei puhuta. Valkoisen fosforin polttamista ruumiista ei synny samanlaista oikeusintoilua. ICC ei ole koskaan etsintäkuuluttanut niitä, jotka käynnistivät esimerkiksi juuri Irakin sodan valheellisilla väitteillään. Säännöt näyttävät koskevat toisia, eivät liittolaisia.
Valtosen Nürnberg-vertauksesta tulee karmiva irvikuva, kun sen rinnalle laittaa historian. Yhdysvallat on uusinut saman muita valtioita tuhoavan kaavansa kerta toisensa jälkeen. Chile, Irak, Afganistan, Libya, Balkan. Pommitukset, kaadetut hallitukset, rajojen uusiksi piirtäminen. Missä oli huoli ennakkotapauksesta, kun Nato mursi Serbian infrastruktuurin? Missä oli pelko globaalista jännitteestä, kun yhdysvaltalaiset johtajat päättivät suvereenien valtioiden tulevaisuudet omien intressiensä mukaisesti? Missä on kansainvälinen oikeus ja moraalintaju, kun Yhdysvallat höykyttää nyt Venezuelaa?
Valtonen varoittaa Ukrainaan kohdistuvien alueluovutusten vaaroista. Mutta hän jättää kertomatta, että juuri lännen omat sodat ovat luoneet ennakkotapauksia, joissa voimalla otettiin, tuhottiin ja määriteltiin kokonaisia maanosia uudelleen. Se ei koskaan häirinnyt ketään niin paljon, että olisi syntynyt samanlaista moraalista paniikkia kuin nyt Venäjän kohdalla. Kun Venäjä puolustustautuu hallitusti Lännen painetta vastaan. Kun Venäjä näyttää, että sen yli kävellä kuten Länsi on kävellyt lukemattomien muiden valtioiden ylitse viime vuosikymmeninä, pääosin sotilaallisesti.
Kun Valtonen puhuu Ukrainan korruption torjunnasta ja korostaa, että Ukrainan korruptio on kevyempää kuin Venäjän, hän on todella väärässä. Lisäksi hän unohtaa, että Yhdysvallat tuotti omilla miehityksillään massiivisen korruptiotodellisuuden, jossa länsiyhtiöt ja Ukrainan paikalliset oligarkit jakoivat länsimaiden kansalaisten, myös suomalaisten, rahat omiin taskuihinsa. Se ei koskaan estänyt lännen moraalipuhetta, koska kaksinaismoralismi kuuluu olennaisena osana tähän pakettiin.
Euroopan tyrmäys Yhdysvaltain ja Venäjän rauhansuunnitelmalle ei ole mikään moraalinen voitto. Koko konflikti vain ja ainoastaan suurvaltojen välistä reviiritaistelua. Ukraina sinänsä ei näyttele minkäänlaista roolia tässä näytelmässä, kunhan on taustalavaste. Jokainen suurvalta rakentaa rauhan, joka palvelee sen omia intressejä. Suurvaltojen välinen rauha on peliä jossa on raaka voimatasapaino, jonka keskellä tällä erää Ukrainan kansa maksaa rauhasta verellään. Osaksi myös Valtosen ja Stubbin sodanlietsonnan vuoksi.
Jos halutaan puhua sotarikoksista rehellisesti, keskustelu täytyy aloittaa sillä, että tuomio koskee kaikkia, ei vain itseluodun narratiivin vihollisia. Niin kauan kuin länsi kieltäytyy näkemästä omia tekojaan, maailmanlaajuinen moraalijärjestys on pelkkä valikoiva hauras kulissi. Ja se kulissi murenee joka päivä. Jos kansa ei olisi niin jumalattoman tyhmä ja päättäjät niin ahneita, niin tähän tilanteeseen ei oltaisi ikinnä päädytty.
Rauhaa ei rakenneta tekopyhyydellä. Rauha, maailmanrauha, syntyy vasta silloin, kun jokainen valtio, myös Yhdysvallat ja Suomi liittolaisineen, joutuu samojen sääntöjen eteen. Ja se päivä ei ole vielä lähelläkään.
Toisaalta, vaikka pitkän sodan kestävät vain harvat, pitkää rauhanaikaa ei kestä kukaan. Ei varsinkaan Maapallo.
