On vaikea ymmärtää, miksi läntinen maailma katsoo sormiensa läpi Gazan tuhoa mutta käyttäytyy täysin päinvastoin, kun puhutaan Venäjästä. Ukrainassa kuolee tuhansia – Gazassa kymmeniätuhansia. Ukrainalaisten kuolleisuus vastaa tällä hetkellä 2000-luvun alkua, jolloin liikenteessä kuoli vuosittain onnettomuuksissa saman verran ihmisiä kuin nyt tämän konfliktin aikana. Venäjä suljetaan tällä hetkellä urheilusta, kulttuurista ja politiikasta. Israel sitä vastoin esiintyy jopa Euroviisuissa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Miksi?
Vastaus on epämukava: liittolaiset saavat tehdä asioita, joita viholliset eivät. Israel on lännen pitkäaikainen ystävä, strateginen etuvartio Lähi-idässä. Venäjä on vastustaja, jota ei tarvitse ymmärtää. Juutalaisiin kohdistuva kritiikki leimataan helposti antisemitismiksi – vaikka kyse olisi valtiosta, ei kansasta. Venäjään taas saa kohdistaa mitä tahansa sanoja, kuvia tai pakotteita. Dehumanisaatio on hyväksyttyä, kun kohde on oikea.
Kaksoisstandardit mädättävät moraalin ytimen. Jos kansainvälinen yhteisö haluaa olla uskottava, sen on tuomittava siviilien tappaminen riippumatta siitä, kuka vetää liipaisimesta. Muuten ihmiset näkevät läpi tekopyhyyden – ja lakkaavat uskomasta mihinkään.
