Länsipropaganda yltää jo satelliitteihin

 

Pörssinoteerattu avaruusteknologiayhtiö Planet Labs teki viime viikolla päätöksen, joka harvassa länsiuutisessa nostettiin esiin kriittisesti. Yhtiö päätti nimittäin viivyttää uusien satelliittikuviensa julkaisua Lähi-idän konfliktialueilta 96 tuntia. Alueina ovat Persianlahden valtiot, Irak, Kuwait ja muut USA:n liittolaisten kohteet, joita kohti Iran on hyökännyt viime päivinä. Päätöksen syynä Planet Labs ilmoittaa olevan siviilien ja amerikkalaisjoukkojen turvallisuus.

Kun päätöstä tarkastelee kylmästi ja analyyttisesti, esiin nousee toinenkin mahdollinen ja jopa suurempi motiivi. Median ja eritoten vaihtoehtomedian pääsy tuoreisiin kuviin estyy juuri niissä paikoissa, joissa Iranin iskut ovat kohdistuneet Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tukikohtiin onnistuneesti. Kun kuvat eivät ole heti saatavilla, yleisö ei näe nopeasti visuaalista todistusaineistoa onnistuneista iskuista. Näin julkinen narratiivi lännen sotilaallisesta ylivoimasta pysyy vakaampana ja sitä on helpompi hallita 96 tunnin puskurin avulla.

Satelliittikuvat kun eivät ole pelkkää neutraalia dataa. Ne ovat voimakas työkalu, joka vaikuttaa siihen, miten sodan tapahtumat ymmärretään. Kun kuvia julkaistaan viiveellä, koko median raportointi muuttuu väistämättä varovaisemmaksi. Toimittajat joutuvat tukeutumaan virallisiin lausuntoihin, koska riippumatonta kuvamateriaalia ei ole heti saatavilla. Samalla erityisesti jo valmiiksi heikommassa asemassa olevan vaihtoehtomedian mahdollisuus analysoida sodan tapahtumista itsenäisesti heikkenee.

Planet Labs on perustellut päätöstään sillä, että kuvien viive estää niin sanotun battle damage assessment -analyysin. Tällä tarkoitetaan sitä, että hyökkääjä ei voi nopeasti tarkistaa, kuinka hyvin iskut onnistuivat ja mihin seuraavat iskut kannattaisi kohdistaa. Sotilaallisesta näkökulmasta perustelu on toki jossain määrin looginen. Jos tarkat kuvat julkaistaisiin heti, kehittymättömämpikin hyökkääjä voisi käyttää niitä lähes reaaliaikaisena tiedusteluna.

Samalla päätöksellä on kuitenkin myös valtava viestinnällinen vaikutus. Kun liittolaisten tukikohtiin kohdistuneiden iskujen jäljet eivät ole heti julkisia, julkinen keskustelu sodan kulusta rakentuu pitkälti virallisten tiedotteiden varaan. Tämä antaa valtioille enemmän aikaa muotoilla oma viestinsä omaksi edukseen ja hallita sitä, miten tapahtumat esitetään yleisölle.

On myös huomionarvoista, että Planet Labsin rajoitus ei koske Iranin alueelta otettuja kuvia. Planet Labs nimittäin ilmoitti, että Iranista otetut kuvat ovat edelleen saatavilla heti niiden keräämisen jälkeen. Tämä tarkoittaa, että Iranin infrastruktuuriin tai sotilaskohteisiin kohdistuvien iskujen seuraukset voivat näkyä julkisuudessa nopeammin kuin liittolaisten tukikohtiin kohdistuneiden hyökkäysten jäljet.

Tilannetta mutkistaa vielä se, että kaupallinen satelliittikuvantaminen ei ole yhden yhtiön hallussa. Eurooppalaisilla, kiinalaisilla ja muilla toimijoilla on omia satelliittejaan. Näiden kautta osa kuvista voi silti päätyä julkisuuteen. Silti, koska Planet Labs on yksi maailman suurimmista päivittäisen maankuvauksen tuottajista, sen päätöksellä on käytännössä merkittävä vaikutus siihen, mitä tietoa ja miten nopeasti leviää julkiseen keskusteluun. Ja kuten totuttua, länsimedia osaa väittää vakuuttavasti että kaikki Kiinasta tai Venäjältä tuleva tieto, vaikkapa satelliittikuvat tuhoutuneista USA:n tukikohdista, ovat väärennettyjä.

Kokonaisuutena tapaus muistuttaa siitä, että sodankäynti ei ole pelkästään ohjuksia, droneja ja joukkoja maastossa. Se on myös kamppailua tiedosta ja sen saatavuudesta. Satelliittikuvat ovat modernin sodan yksi keskeisistä tietolähteistä, ja niiden hallinta tarkoittaa myös osittaista hallintaa siitä, millaisena sodan todellisuus näyttäytyy yleisölle.

Planet Labsin päätöstä voi siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Yhtäältä se on sotilaallisesti ymmärrettävä yritys estää hyökkääjää saamasta hyödyllistä tiedustelutietoa. Toisaalta se vaikuttaa väistämättä siihen, miten nopeasti ja millä tavalla yleisö saa visuaalista tietoa sodan seurauksista. Tämä osoittaa, että satelliittidata ei ole täysin neutraalia informaatiota, vaan osa laajempaa tiedon ja narratiivin hallinnan kokonaisuutta.

USA ja Israel iskivät Iraniin

 

Maailma elää parhaillaan historiallisesti merkittäviä ja äärimmäisen vakavia hetkiä. Toisaalta näitä on kyllä eletty jo pitkään. Viime päivinä Yhdysvallat ja Israel ovat kuitenkin toteuttaneet iskuja Irania vastaan, joiden seurauksena Iranin ylin johtaja, Ayatollah Ali Khamenei, on kuollut. Tämä saattaa olla käänteen tekevää, ns. se tikku joka katkaisee kamelin selän. Varsinkin, kun lisäksi Venezuelan presidentti Nicolás Maduro on otettu kiinni Yhdysvaltojen toimesta ja siirretty oikeudenkäyntiin Yhdysvaltoihin. 

USA:n iskuissa Iraniin on kuollut valtava määrä siviileitä. Myös lapsia, koululaisia, viattomia tyttöjä. Nämä tapahtumat eivät ole pelkkiä huhuja tai foliohattujen sosiaalisen median spekulaatioita, vaan ne on moneen kertaan vahvistettu ja tunnustettukin useissa riippumattomissa, kansainvälisissä uutislähteissä sekä konferensseissa ja huippukokouksissa. Jo viime vuonna jenkit pommittivat Irania, ja meidän oma Stubbimme kehui jo silloin iskuja kovasti. Kyseessä on todellisuudessa suuria ja brutaaleita geopoliittisia operaatioita, jotka muuttavat Lähi-idän ja Latinalaisen Amerikan poliittista maisemaa perusteellisesti. Ja sitä myöten koko maapallon.

Kun vertaa Venäjän ja USA:n toimintaa niiden konflikteissa, ero on merkittävä. Venäjä on Ukrainassa toiminut pitkään hallitusti ja strategisesti. Sen tavoitteena on suojella oman väestönsä oikeuksia, erityisesti venäjänkielisiä alueita, ja ylläpitää alueellista turvallisuutta. Venäjä ei pyri toisen maan johtajan eliminoimiseen tai maan ajamiseen täydelliseen kaaokseen, vaan operaatio on rajattu ja hallittu. Vaikka länsimedia ja poliittiset päättäjät tuomitsevat Venäjän toimet ja maalailevat propagandapäissään Venäjästä hirviötä, voidaan realistisesti todeta, että Venäjän toiminta perustuu omaan suoraan turvallisuuteen ja paikallisiin strategisiin etuihin, eikä aggressiiviseen koko maailman hegemonian toteuttamiseen.

Sen sijaan Yhdysvaltojen ja Israelin iskut Iranissa ja Venezuelassa ovat päinvastaisia. Näiden toimien tavoitteena ei ole ollut itsepuolustus, vaan suora poliittinen painostus, vallankumous ja maailman herruus. Iranin johtajan tappaminen ja lukuisia siviiliuhreja aiheuttaneet iskut, mukaan lukien koulujen pommitukset, osoittavat, että toiminta oli täysin hallitsematonta ja moraalisesti hyvin kyseenalaista. Venezuelan presidentin kaappaus puolestaan rikkoo suvereenin valtion kunnioittamisen perusperiaatteita ja räikeästi kansainvälistä oikeutta. Nämä teot ovat selvästi aggressiivisia, eivätkä ne pohjaudu oikeutettuun itsepuolustukseen tai YK:n mandaattiin. Kumpikaan valtio ei edes ole USA:n välitön rajanaapuri. 

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta ero on merkittävä. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan voidaan toki pitää kansainvälisoikeudellisesti tuomittavana, mutta sen motiivit ovat selkeästi puolustuksellisia ja strategisia. USA:n ja Israelin toiminta Iranissa ja Venezuelassa sen sijaan ei täytä itsepuolustuksen kriteerejä millään muotoa ja on selvästi suunnattu hegemoniseen valtaan ja poliittiseen manipulointiin. Tämä viimeistään paljastaa lännen kaksinaismoralistisen linjan: Venäjä tuomitaan, vaikka sen tavoitteet ovat hallittuja ja defenssiivisiä, kun taas lännen liittolaisten laittomat ja aggressiiviset toimet jäävät lähes ilman kansainvälistä tuomiota.

Globaalisti nämä tapahtumat nostavat merkittäviä kysymyksiä. Ne muuttavat alueellista vakautta, uhkaavat siviilejä ja laittavat kansainvälisen oikeuden periaatteet koetukselle. Kaksinaismoralismi on selvä: kansainvälinen oikeus toimii eri tavalla sen mukaan, kuka sen rikkoo ja kuka on liittolainen. Venäjä toimii hallitusti ja oikeista syistä, USA väärin ja vääristä syistä. Kansainvälisten järjestöjen ja mediakeskustelujen olisi syytä tunnustaa tämä ero ja käsitellä tapahtumia rehellisesti, ilman valikoivaa narratiivia ja poliittista painetta.

Kuitenkin esimerkiksi suomalaisessa lehdistössä otsikot huutavat: "Suomi tuomitsee iskut! Stubb tuomitsee iskut!" Jos lukija vaivautuu lukemaan varsinaisen tekstin otsikon takana, siellä lukeekin että Suomi tuomitsee Iranin iskut. Siis Iranin iskut sen jälkeen, kun siihen on ensin isketty voimalla ja se puolustautuu. Sen Suomi ja muut länsimaat tuomitsevat, eivät USA:n ja Israelin iskuja Iraniin. Toisin kuin esimerkiksi Venäjä. 

Lopulta kyse ei ole pelkästään edes geopoliittisesta vallasta, vaan siitä, miten valtiot toimivat ja perustelevat tekonsa. Historiallisesti tämä on poikkeuksellinen tilanne, joka paljastaa länsivaltioiden hävyttömät kaksoisstandardit ja sen, kuinka kansainvälistä oikeutta ja moraalia tulisi soveltaa johdonmukaisesti. 

Venäjä on tässä tilanteessa se, joka toimii hallitusti ja puolustaa oikeutettuja etujaan, kun taas Yhdysvallat ja Israel toimivat aggressiivisesti, harkitsemattomasti ja hegemonisesti, yrittäen saada lisää rahaa, lisää valtaa, lisää öljyä, lisää mineraaleja. Tämä ero on ymmärrettävä ja tunnustettava, jos halutaan realistinen kuva maailman nykytilanteesta.

Muutoin, ihmisyyden illankoitto vain kiihtyy kiihtymistään.