Niin Ranskassa, Italiassa kuin Belgiassakin mielenosoitukset ovat eskaloituneet silmittömäksi kaupunkisodaksi, jossa autoja roihuaa, poliiseja ja jopa pelastushenkilöstöä kivitetään ja kokonaisia kortteleita kauppoineen ryöstetään. Ja mitä tekee poliittinen vasemmisto ja median vakiokaarti? He kiirehtivät mikrofonien ääreen selittämään, että kyseessä on vain ”tasa-arvo-ongelma”, ”osattomuus” ja ”näköalattomuus”.
Tämä hienosteleva selittelykulttuuri loukkaa tervettä järkeä ja alkeellisintakin oikeustajua. Kun ilmiselvä väkivaltainen rikollisuus ja puhdas tuhoamisvimma verhotaan sosiologisiin termeihin, tehdään jotain hyvin vaarallista: brutaalit syylliset muutetaan hauraiksi viattomiksi uhreiksi ja vain yhteiskunta tuomitaan tehdyistä rikoksista vastuulliseksi.
Katsotaanpa tuoreita faktoja uutisista. Ranskassa jopa puoli miljoonaa ihmistä täytti kadut, mutta rauhanomaisen protestin varjolla naamiotuneet lähinnä maahanmuuttajien nuorisojoukot sytyttivät esimerkiksi Limogesin historiallisen, 140 vuotta vanhan kaupungintalon tuleen niin, että sen katto romahti. Pariisissa, Marseillessa ja Lillessä tuhotut kadut, poltetut autot ja ryöstetyt Intermarché-supermarketit sekä ryöstetyt lukuisat luksusliikkeet kertovat karua kieltään. Poliiseja on loukkaantunut sadoittain, ja viranomaiset joutuivat hälyttämään apuun jopa poliisin RAIDin, eli taktisen erikoisyksikön.
Samaan aikaan Italian Milanossa, Torinossa ja Bolognassa nuorisojoukot muuttivat kaupunkien keskustat taistelukentiksi, hyökkäsivät poliisien kimppuun kivillä, ilotulitteilla ja ties millä, sytyttivät rakennustyömaita tuleen ja tuhosivat poliisiautoja. Kuten Italian pääministeri Giorgia Meloni totesi: mielenosoittaminen on oikeus, mutta kaupunkien muuttaminen sotatantereeksi ei ole. Belgiassa tilanne on tismalleen sama eli Brysselin kaduilla palaa ja poliisi joutuu vastaamaan kyynelkaasulla ja vesitykeillä.
Mellakoiden eturintamassa seisovien ryhmien identiteetistä ja tietyn identiteetin yliedustuksesta alkaa kuitenkin loputon hienostelu ja kiertely. Sanotaan, ettei kyse ole etnisyydestä tai kulttuurista, vaan elinkustannuksista tai siitä, että maahanmuuttajalähiöissä "koetaan ulkopuolisuutta".
Mutta kyse on arvomaailmasta ja sopeutumattomuudesta. Jos ihminen muuttaa länsimaiseen yhteiskuntaan, jonka perussääntöjä, lakeja ja arvoja hän ei edes aio oppia tai halua kunnioittaa, konflikti on väistämätön. Jos länsimainen elämänmeno ja sen vaatimukset yritteliäisyydestä, laillisuudesta ja yksilönvastuusta tuntuvat niin ylivoimaisilta, että ratkaisuna on vain katkeruus, rikollisuus ja valtion tuhoaminen, herää väkisinkin kysymys: eikö silloin olla väärässä maassa? Maailmassa on monia kolkkia näille tuhoajille – miksi jäädä sellaiseen maahan, jota kohtaan tuntee vain vihaa ja jonka menestystä ei kestä? Varsinkaan, kun oma klaani ja heimo on jostain aivan muualta kotoisin.
Tämä ilmiö kytkeytyy laajempaan kulttuuriseen kriisiin. YK:n onnellisuustilastot puhuvat puolestaan karua kieltään: kärkikymmeniköistä tai edes kahdenkymmenen parhaan joukosta ei löydy yhtäkään muslimimaata. Arabiemiraatit yltää sijalle 21, ja sen jälkeen pudotus on jyrkkä – Libya, Irak ja Marokko laahaavat kaukana takana, ja Syyrian sekä Somalian kaltaiset kriisipesäkkeet ovat niin epävakaita, ettei niitä voida edes luokitella. Se kertoo kaiken siitä, mitä tapahtuu yhteiskunnissa, joissa länsimainen yksilönvapauteen ja lakien kunnioitukseen perustuva järjestelmä loistaa poissaolollaan.
Kun näistä samoista oloista siirrytään massoittain Eurooppaan paremman elämän perässä, mutta mukana tuodaan kotimaan toimintatavat – luottamuksen puute viranomaisiin, klaaniajattelu ja uskonnollinen dogmatismi – ongelmat siirtyvät mukana. Silti vasemmisto yllyttää ahkerampien ja menestyneempien varallisuuden sosialisointiin ja luo järjestelmän, jossa rikosten tekeminen kuitataan olankohautuksella ja "ymmärtämisellä". Tämä on sitä sakkia, joka rukoilee lottovoittoa, mutta oma panos ei riitä edes viemään kuponkia kioskille – ja kun menestystä ei tipu taivaasta, otetaan se oikeutuksena tuhota koko yhteiskunta kostona omasta saamattomuudesta.
On aika lopettaa asioiden kaunistelu poliittisen korrektiuden nimissä. Mellakka ja ryöstely eivät ole mitään huutoja tasa-arvon puolesta. Ne ovat rikoksia yhteiskuntaa vastaan, ja niitä pitää kohdella sellaisina. Länsimaisen yhteiskunnan peruskivi on yksilönvastuussa. Jos emme kykene vaatimaan tulijoilta ehdotonta sitoutumista yhteisiin sääntöihimme ja kantamaan vastuuta omista teoistaan, me tuhoamme sen eurooppalaisen hyvinvoinnin, jonka rakentamiseen on mennyt sukupolvia.
