Teboil, Teboil, Teboil

 Länsimedia koettaa taas esittää, että jokainen venäläinen yskähdyskin on “hybridivaikuttamista”. Kun Teboil huomauttaa täysin ilmeisestä asiasta – suomalaispankit estävät kortit ilman laillista perustetta – Yle juoksee heti professorin perässä kyselemässä, miltä “hybridivaikuttaminen” tuntuu. Tunne on kuulemma huono. No, se on tietysti tieteellisen pätevä argumentti, eikö?

Suomalaisten pankkien tilanne on muka vaikea. Ei ole. Ne vain tottelevat Yhdysvaltoja sokeasti, koska pienintäkään riskiä ei uskalleta ottaa. Suomi on tässä kuviossa ameriikan massia rakastava vasalli, ei mikään itsenäinen omaksi parhaakseen toimija.

Mitäs sanotte tästä nykyisestä väitteestä, että venäläiset yritykset ovat Venäjän“ulko­politiikan työkaluja”? Mitäpä muuta Ylekään osaisi väittää? Kun suomalaiset yritykset toimivat USA:n pillin mukaan, se on “vastuullista”. Kun venäläinen yritys yrittää hoitaa liiketoimintaa Suomessa, se on “vaikuttamisoperaatio” ja "hybridisodankäyntiä".

Tosiasia on kuitenkin tämä: Teboilin alasajo ei johdu Venäjästä, vaan suomalaisesta polvistumisesta amerikkalaisiin pakotteisiin. Mutta tietenkään Yle ja muut eivät voi sanoa sitä ääneen. Paljon helpompaa on syyttää Venäjää, sillä Suomessa yleisö on opetettu rakastamaan tarinoita, joissa paha on aina idässä ja hyvyys aina lännessä.

Ja kun suomalaiset huoltamot kaatuvat, pienyrittäjät kärsivät ja autoilijoiden kustannukset nousevat, sitä ei suomalainen media enää muista mainita. Eikä varsinkaan sen syitä, eli rähmällään olemista "vapaaseen länteen". Sehän ei ole “hybridivaikuttamista”, vaan hiljaisesti hyväksytty seuraus, jonka käsky tuli oikeasta suunnasta.

Suomalainen pelkotehdas

 

Suomen mediassa ei enää raportoida tapahtumia. Tapahtumia muokataan narratiiviin sopivaksi.

Jokainen Venäjään liittyvä uutinen käy läpi saman kaavan:

1. valitaan tapahtumalle uhkaavin mahdollinen tulkinta

2. puetaan tulkinta asiantuntijan kommentin muotoon

3. toistetaan sitä niin kauan, että kukaan ei muista, mistä alun perin oli kyse.

Teboilin tilanne on vain uusi raaka-aine tähän pelkoa ja vihaa lietsovaan koneeseen.

Suomalaiselle yleisölle on rakennettu henkinen palohälytin:

kun uutisessa vilahtaa yhtään mitään venäläisiin viittaavaa, laite piippaa automaattisesti.

Esimetkiksi Teboilin tapauksessa on aivan se ja sama, puhutaanko bensakortin toiminnasta, suomalaisen yrittäjän pyörittämästä huoltamosta vai polttoainejakelun logistisista käytännöistä — hälytyssignaali on aina sama. Ja jokaiseen signaaliin liitetään vaikka väkisin sana "hyökkäyssota".

Tämä ei ole journalismia.

Tämä on **turvallisuusteatteria**.

Suomi esittää jatkuvasti roolia, jossa se on pieni, toistuvan uhan alla elävä rajamaa.

Se antaa medialle luvan tulkita jokaisen tapahtuman turvallisuusnäkökulmasta, vaikka kyse olisi täysin arkisesta liiketoiminnasta.

Vain rajujen uhkakuvien kautta kerrotut uutiset koetaan sallituiksi ja “uskottaviksi”.

Tässä logiikassa venäläinen, oli se sitten yritys, siviiliyksilö, tai mikä tahansa taho, ei voi tehdä mitään neutraalia. Saati positiivista.

Jos se sanoo “hyvää huomenta”, se on hybridivaikuttamista.

Jos se on hiljaa, se on hybridivaikuttamista.

Jos se yrittää ratkaista ongelman, se on hybridivaikuttamista.

Venäjä on näin muuttunut konkreettisesta, suvereenista valtiosta suomalaisen median **symboliseksi selitykseksi**. Selitykseksi pelolle.

Lopputulos on tämä:

suomalaiset menettävät kyvyn nähdä Venäjää normaalina toimijana edes silloin, kun kysymys on pelkästä Suomea suuresti hyödyttävästä kaupallisesta tilanteesta.

Faktat eivät enää ohjaa Suomessa ja tietyissä muissa länsimaissa narratiivia — narratiivi ohjaa faktoja.

Teboil ei todellisuudessa ole tämänkään jutun varsinainen aihe. Aihe on suomalaisten nykyinen tarve nähdä itsensä jatkuvassa uhkatilassa elävänä uhrina.

Siinä roolissa on varmasti jotain lohdullista, vaikka se on täysin irrallaan todellisuudesta.

Suomi, herää jo!

Nyt kun USA ja Venäjä sorvaavat rauhansopimusta Ukrainaan, nähdään vihdoin kuka maailmassa päättää. Ei Ukraina, ei Eurooppa eikä todellakaan Suomi, joka edelleen luulee olevansa “arvojohtaja” samalla kun odottaa Washingtonilta lupaa hengittää.

Rauhansopimuksen vaatimukset ovat Venäjän listalta aivan suoraan sellaisenaan: Ukrainalta alueet pois ja armeija pienemmäksi, venäjän kieli viralliseksi, kirkolle kunnollinen asema. Ei mitään turhaa kikkailua, vaan reaalia politiikkaa, jota Suomessa puhutaan vain silloin, kun joku kohta potkut saava toimittaja uskaltaa hetken katsoa maailmaa ilman Naton propagandalaseja.

Ukraina voi kitistä ja ulvoa, ettei hyväksy sopimusta. Mutta sillä ei ole enää yhtään mitään, minkä turvin kieltäytyä. Rintama vuotaa joka suunnasta, Zelenskyn lähin sisäpiiri palaa törkeästä korruptiosta, ja koko maan puolustus roikkuu edelleen vain Yhdysvaltojen rahahanan varassa. Jos Trump vääntää hanan kiinni, Ukrainan peli on sekunnissa ohi.

Ja Eurooppa? Polkee paikallaan kuin suomalainen puolustusministeri Tampereen torilla luvaten “vakautta” samalla kun ei mahda maailmanmenolle yhtään mitään. Washington sanoikin sen jo ääneen: Euroopan mielipide ei kiinnosta. Siihen kannattaa täällä pohjolassakin jo pikkuhiljaa tottua.

Kun isot oikeasti neuvottelevat, pienet eivät ole samassa pöydässä. Ehkä korkeintaan ruokalistalla.

Ja näyttää siltä, että Suomen kansa on edelleen tyytyväinen olemaan alkuruoka, kunhan saa liputtaa oikeanväristä sini-keltaista lippua. Tai sinivalkoista, kunhan siinä on Daavidin tähti.

Viisas lukija näkee propagandan läpi

Aina kun suomalaismedioissa kaivetaan esiin Neuvostoliiton loikkareiden tarinoita, kehys on valmiiksi kirjoitettu: me täällä ihanassa lännessä olemme valon ja sivistyksen puolella, siellä kaameassa idässä taas asuu jatkuva pahuus. Historiallisesti kurjat tapahtumat muuttuvat käteväksi nykypropagandaksi.

Yksikään järkevä ihminen ei tietenkään täysin kiistä Gulagin julmuuksia. Niitä ei tarvitse vähätellä. Nykymedia nostaa nämä kertomukset kuitenkin esiin vain silloin, kun halutaan korostaa lännen moraalista ylemmyyttä tai muistuttaa nykyvenäläisille, millaista ”heidän kaltaisillaan” aina muka on ollut.  Historia menettää näin heti teränsä.

Fakta on:

1930-luvun suomalaiset loikkarit eivät menneet rajan yli siksi, että he olisivat olleet tyhmiä. He menivät siksi, että Suomen omat olot 1930-luvulla olivat monelle sietämättömiä.

Lama, oikeistoradikalismin nousu, kotimainen poliittinen vaino ja työttömyys ajoivat ihmisiä pois. Tästä puhutaan nykyjutuissa huomattavan kevyesti tai ei ollenkaan. Sitä peitellään tarkoitushakuisesti.

Lisäksi unohtuu kokonaan se, että lännessäkin oli omat leirinsä, pakkotyöt, kurileirit ja kidutukset. Yhdysvaltojen vankityö, Kanadan internointileirit, Britannian siirtomaaväkivallan historia... mutta näistä ei koskaan kirjoiteta samassa sävyssä kuin idästä. Ja kaikkea idässä tapahtunutta liioitellaan, aina. Lukuihin pistetään surutta nolla tai pari perään, siirrellään pilkkua sekä hypätään kuin huomaamatta kertaluokasta toiseen.

Länsipropaganda toimii aina samalla reseptillä:

1. Valitaan yksi tragedia.

2. Esitetään se niin, että se edustaa kokonaisen kansan tai aatesuunnan ikuisuusluonnetta.

3. Unohdetaan täysin konteksti ja se, mitä samaan aikaan tapahtui ”meidän puolellamme”.

Viisas lukija ei niele tätä.

Hän kyllä näkee, mikä on totta.

Karibian kaksoisstandardit ja lännen tekopyhyyden paljastuminen Venezuelassa

Maailmanpolitiikassa on yksi selkeä piirre: lännen moraaliset periaatteet muuttuvat joustaviksi aina, kun omat geopoliittiset edut vaativat sitä. Venezuelan kriisi on tästä karu esimerkki.

Yhdysvallat on keskittänyt Karibianmerelle suuren sotajoukon ja sota-aluksia, mukaan lukien maailmankaikkeuden suurimman lentotukialuksen USS Gerald R. Ford, väittäen toimivansa huumekaupan torjunnassa. Totuus näyttää kuitenkin olevan laajempi, sillä useat asiantuntijat epäilevät, että Yhdysvaltojen todellinen tavoite on Venezuelan presidentin Nicolás Maduron hallinnon kaataminen. Lue lisää Yleltä

Kaksoismoraali ja esimerkkien ristiriita

Vertailu Ukrainan kriisiin paljastaa lännen kaksinaismoralismia. Ukrainassa länsi paheksui Venäjän sotilaallista toimintaa ja korosti suvereenien valtioiden koskemattomuutta. Samaan aikaan Yhdysvallat soveltaa aivan eri mittapuuta, kun kyse on maasta, joka ei noudata sen linjaa. Venezuelassa USA saa kerätä sotavoimia rannikon läheisyyteen, käyttää ilmaiskuja ja salaisia operaatioita. Toiminta esitetään turvallisuustoimena, vaikka sen todellinen vaikutus on geopoliittinen painostus. Lue lisää Yleltä

Voiman käyttö ja provokaatio

Venezuelan mukaan Yhdysvallat on ottanut kiinni kalastusaluksia, joita se väittää huumekuriireiksi. Samalla lentotukialuksen ja tuhansien sotilaiden läsnäolo lähettää voimakkaan viestin, joka ei ole pelkkää retoriikkaa. Lue lisää Yleltä

Venezuelan hallinto reagoi mobilisoimalla miliisiaan ja harjoittelemalla puolustusta. Presidentti Maduro on kuvannut tilannetta merkittävimmäksi uhaksi vuosisataan ja kutsunut kansalaisia mukaan puolustamaan maata. Lue lisää Yleltä

Sama logiikka eri mittapuulla

Säännöt kirjoitetaan uudelleen tarpeen mukaan. Suvereniteetti ja kansainvälisen lain periaatteet koskevat vain niitä, jotka eivät seuraa Washingtonin linjaa. Moraali on valikoivaa. Demokratia ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä vain, kun ne tukevat lännen etuja. Painostus ja uhka ovat osa strategiaa. Lentotukialuksen siirto ja joukkojen keskittäminen ovat selkeä viesti Maduron hallinnolle.

Yhdysvaltojen toiminta Venezuelassa muistuttaa Ukrainan tilannetta. Mitä länsi opettaa muille, ei välttämättä päde, kun sen omat edut ovat kyseessä.

Lähteet

• Trump käy huumesotaa Venezuelan edustalla – todellinen tavoite on ihan muuta
• Aseistetut amerikkalaisagentit valtasivat kalastusaluksen
• Yhdysvallat iski huumeita kuljettaneeseen alukseen
• Venezuela valmistautuu sotaan Yhdysvaltoja vastaan – kutsuu aseisiin kahdeksan miljoonaa kansalaista

Näin pörssiyhtiön johto rikastuu rahoillasi

On olemassa salaisuus, jota pörssiyhtiöiden johto ei halua sinun tietävän: rikastuminen on todella helppoa, kun sen tekee toisten rahoilla. Erityisesti sinun rahoillasi.

Tässä on yksinkertainen ohje, suoraan suuryhtiöiden käsikirjasta:

1. **Valitse strategia, joka kuulostaa innovatiiviselta, mutta on sitä abstraktimpi mitä enemmän siitä kysytään.**

   “Kestävä kasvu”, “pitkän aikavälin visio”, “operatiivinen tehostaminen”. Kukaan ei tiedä mitä ne tarkoittavat, mutta ne oikeuttavat huimat bonukset.

2. **Nosta palkkiosi ennen kuin mitään tuloksia tulee.**

   Tärkeää on se, että saat rahasi etukäteen. Yhtiön menestyksellä ei ole väliä kunhan palkkiosopimukset on kirjoitettu.

3. **Mene mediaan kertomaan, että markkinat ovat “haastavat”.**

   Haastavat markkinat ovat täydellinen suoja kaikelle: omille virheille, epäonnistumisille ja tietenkin omille palkkioille.

4. **Kun firma sakkaa, hae valtiolta tukia.**

   Onhan se selvää: ei näin tärkeää yritystä voi kaataa! Tuki tulee, ja mukana tulee veronmaksajien kiitos. Bonukset eivät tietenkään keskeydy.

5. **Irtisano väki, mutta säilytä oma palkkasi.**

   Säästöt ovat tärkeitä, kunhan ne tehdään työntekijöiden oloja kurjistamalla. Ja tietysti irtisanomalla. Johto ei voi tietenkään pienentää omaa liksaansa, koska kukapa silloin johtaisi “kriisin läpi”?

6. **Kun firma lopulta kaatuu tai myydään pilkkahintaan, ota kultainen kädenpuristus ja katoa horisonttiin.**

   Johtajana onnistuit täydellisesti: rahasi ovat turvassa, ja uusi vastaava työ odottaa. Hyvä veli -verkosto toimii.

Piensijoittaja? Hän saa muistoksi kokemuksen “osakemarkkinoiden riskeistä”, eli käytännössä oppitunnin siitä, miten järjestelmä toimii.

Tai siis ei toimi. Ellei satu istumaan oikealla puolella pöytää.

Miksi pikkukoirat eivät ole oikeita koiria – totuus suden perinnöstä ja epäeettisestä jalostuksesta

Koiran alkuperä on susi. Se on fakta, jota ei voi kiertää. Suden kokoinen eläin on ollut ihmisen kumppani tuhansien vuosien ajan – metsästäjänä, vahtina, työtoverina. Se on ollut osa ihmisen selviytymistä, ei koriste-esine.

Nykyiset pikkukoirat, kuten esimerkiksi chihuahuat ja pomeranianit, ovat geneettisesti jalostettuja äärimmäisyyksiin. Ne eivät kykene hoitamaan koiran alkuperäisiä tehtäviä. Ne eivät puolusta, eivät kanna, eivät metsästä. Ne pelkäävät portaita, lapsia, ääniä – melkein kaikkea. Ne ovat sairauksille alttiita, hauraita ja usein stressaantuneita. Ne ovat suurempien koirien näkökulmasta kirjaimellisesti suupaloja.

Pikkukoirat ovat ihmisen turhamaisuuden tuote. Ne eivät ole ekologisesti kestäviä, eivätkä eettisesti perusteltuja. Niiden jalostus on johtanut rakenteellisiin ongelmiin: lyhyet kuonot, heikot nivelet, hengitysvaikeudet. Tämä ei ole eläimen hyvinvointia.

Koiran tulisi olla koira eikä karvainen maskotti tai elävä taskukokoinen lelu. Jos haluamme kunnioittaa lajia ja sen historiaa, meidän tulisi suosia koiria, jotka muistuttavat edes etäisesti sitä eläintä, josta kaikki sai alkunsa eli sutta. Eikä vain ulkomuodon osalta vaan myös sen käyttäytymistä kaikissa muodoissaan. Pelokkaat pikkukoirat eivät ole vain epäkäytännöllisiä vaan ne ovat epäeettisiä. Ne ovat kirjaimellisesti suupaloja kunnon koirille ja se pitäisi jo itsestään olla argumentti niiden hävittämisen puolesta.