Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. tammikuuta 2026

Vilma Nissisen "Mogadishu" -vertaus ei ole rasismia vaan todellisuutta

 


Keskustelu Vilma Nissisen käyttämästä "Suomen Mogadishu" -vertauksesta paljastaa jälleen kerran sen, kuinka tehokkaasti kielen valvonnalla pyritään estämään itse asiaan puuttuminen. Kun todellisuus käy epämukavaksi, huomio siirretään väkisin sanoihin, tunteisiin ja puhujan moraaliin.

Takerrutaan silti hetkeksi sanoihin mekin. Mogadishu ei ole suomalaisessa puheessa ensisijaisesti ihonväriä ja ihmisiä koskeva viittaus, vaan kuvaus turvattomuudesta, toimimattomista rakenteista, jengiytymisestä ja viranomaiskontrollin heikkoudesta. Se, että tämä mielikuva on syntynyt, ei ole suomalaisen arkikielen syy, vaan Somalian ja erityisesti Mogadishun historian ja nykytilan seurausta. Mielikuvia ei synnytetä kielellä, vaan tapahtumilla. Ja Hakunilan lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa Minnesotassa somaliyhteisössä on tällä hetkellä melkoinen meno.

Väite siitä, että vertaus "kohdistuu ihmisiin eikä paikkoihin", on tyypillinen woke-logiikan temppu: konkreettinen päivänselvä havainto muutetaan moraaliseksi loukkaukseksi. Asuinalueita arvioidaan Suomessa ja maailmalla jatkuvasti: puhutaan levottomista lähiöistä, no-go-alueista, slummeista ja ongelma-alueista. Tämä ei ole ihmisvihaa eikä edes rasismia, vaan yhteiskunnallista todellisuutta koskevaa puhetta.

Lahden vertaus Chicagoon torjutaan sillä perusteella, ettei siihen liity Suomessa elävää vähemmistöä. Tämä paljastaa argumentin ytimen: ongelma ei ole vertaus, vaan se, ettei tiettyjä ryhmiä saa liittää kielteisiin ilmiöihin edes silloin, kun ilmiöt ovat kiistattomia. Tästä seuraa ajatus, että todellisuutta saa kuvata vain, jos se ei loukkaa ketään, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, ettei sitä saa kuvata lainkaan. 

Kirjoituksessa korostetaan jälleen wokettajien lempiasiaa eli "valta-asemaa" ja julkisen henkilön vastuuta. Tämä on jälleen keino yrittää canceloida eli vaientaa ja tehdä näkymättömäksi: mitä näkyvämpi ihminen, sitä vähemmän hän saa sanoa. Lopputulos on tietysti absurdi, sillä tämän wokelogiikan mukaan totuuden puhuminen sallitaan vain yksityisesti ja kuiskaten, mutta julkisesta totuuden lipsauttamisesta odotetaan rituaalista anteeksipyyntöä koko maailmalta.

On myös huomionarvoista, että alueellisen segregaation ja turvattomuuden todellisia syitä ei käsitellä tuossakaan kirjoituksessa lainkaan. Ei puhuta rikostilastoista, koulutuloksista, katujengien etnisestä rakenteesta tai siitä, miksi monet suomalaiset välttelevät tiettyjä alueita. Sen sijaan puhutaan "ilmapiiristä" ja "tunteista"... Tämä ei tietenkään ratkaise mitään, se vain varmistaa, että ongelmat jatkuvat ja jatkuvat ja kärjistyvät.

Edes wokettajilla kysymys ei kuitenkaan ole loukkaantumisesta eikä vastuusta sinänsä, vaan todellisuuden kieltämisestä. Pään pensaaseen tunkemisesta. Kun kieltä aletaan säädellä ideologisin perustein, keskustelu muuttuu väkisinkin näytelmäksi, jossa kaikki tietävät, mistä on kyse, mutta kukaan ei saa sanoa sitä ääneen. Juuri tämä ruokkii katkeruutta, kyynisyyttä ja vastakkainasettelua, ei mikään yksittäinen heitto tai kielletty sana.

Jos Hakunila, Vantaa tai mikä tahansa alue muistuttaa ihmisten mielissä Mogadishua, syy ei todellakaan ole sanassa. Syy on siinä, että vertaus tuntuu monien mielestä olevan hyvin osuva. Ja siihen ei kuuluisi vastata wokettajien moraalisaarnoilla, vaan muuttamalla sitä todellisuutta, jota sana kuvaa. 


lauantai 20. joulukuuta 2025

Näköaistin käytön virallinen eettinen ohjeistus (luonnospaperi)


Valtion uusimpien moraalisten linjausten mukaan näkeminen on ongelmallinen toiminto, jota tulisi harjoittaa vain koulutetun ohjaajan valvonnassa. Erityisen riskialtista on nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat. Tämä voi johtaa havaintoihin, havainnot ajatuksiin ja ajatukset pahimmillaan jopa mielipiteisiin.

Jos huomaat, että jollakulla on tumma iho, vinot silmät tai kiharat hiukset, sulje silmäsi välittömästi ja pyydä anteeksi mielessäsi. Jos et tiedä keneltä, pyydä varmuuden vuoksi kaikilta.

Luonnossa liikkumista ei voi enää suositella. Kirahvin pitkä kaula on vahva provokaatio. Elefantin koko on kehorauhan loukkaus. Leijonan harja vahvistaa haitallisia maskuliinisuusmalleja. Jääkarhun valkea turkki on tarpeeton ikävä stereotypia arktisen alueen nisäkkäistä. Turvallisin eläin on se, jota ei ole nimetty eikä kuvattu.

Lasten kohdalla on erityisen tärkeää puuttua havaitsemiseen ajoissa ja napakasti. Jos lapsi osoittaa ja sanoo: "Äiti, tuolla sedällä on erilainen iho kuin isillä", kyseessä ei ole uteliaisuus vaan rakenteellinen ongelma. Lapselle tulee selittää voimallisesti, että ihmiset eivät näytä miltään. Ihmiset vain ovat.

Keskusteluissa, niin yksityisessä kuin julkisessa, ei tule käyttää järkeä, koska se voi johtaa suhteellisuudentajuun. Suhteellisuudentaju puolestaan vähentää moraalista närkästystä, ja ilman närkästystä koko wokejärjestelmä romahtaa. Siksi intentio, konteksti ja mittasuhteet on poistettava kognitiivisesta käytöstä toistaiseksi.

Anteeksipyyntö on tärkeä rituaali. Se lausutaan vaikka ei tiedetä mistä, miksi tai kenelle. Parhaimmillaan anteeksipyyntö esitetään ennen kuin mitään on tapahtunut. Ennakoiva katumus on hyveistä suurimpia.

On elintärkeää muistaa, että yksilöä ei saa ikinä määritellä ryhmänsä kautta.

Paitsi silloin, kun hän kuuluu ryhmään, joka määritellään ryhmänsä kautta. Eli niihin, jotka eivät jatkuvasti huuda "rasismi!" jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Tämä ei ole ristiriita, tämä on vain pieni nyanssi.

Lopuksi muistutus: jos et näe mitään eroja missään, olet hyvä ihminen. Jos näet eroja vaikka et tekisikään niistä mitään johtopäätöksiä, olet vaarallinen rasisti. Ja jos näet eroja, teet niistä johtopäätöksiä ja vielä puhut niistä ääneen, olet valmis yhteiskunnalliseen uudelleenkoulutukseen. (Koska lobotomialeikkaukset on nykyisin pannassa)

Pidä siis silmäsi kiinni, suusi supussa ja mielesi tyhjänä. Näin länsimaisen yhteiskunnan moraali ja sivistys kokee uuden kukoistuskautensa.



lauantai 13. joulukuuta 2025

Rakenteellinen rasismi on tekosyy vaieta tilastoista

Suomessa elää sitkeä kaksoisstandardi käytöksen suhteen.

Kun suomalainen tekee pienimmänkin teon jonka voi pahalla tahdolla tulkita virheeksi, siitä rakennetaan todiste järjestelmällisestä, rakenteellisesta rasismista. Yksittäinen sana, kömpelö vitsi, väärä ilme tai ajattelematon somekommentti nostetaan osaksi suurta kertomusta, jossa koko kansa on syyllinen ja järjestelmä mätä.

Maahanmuuttajien teot taas käsitellään lähes poikkeuksetta yksittäistapauksina. Konteksti korostuu. Tausta selittää. Olosuhteet ymmärretään. Vastuu hajautetaan tai häivytetään kokonaan. Sama teko saa täysin eri merkityksen tekijän mukaan.

Tämä ei ole tasa-arvoa vaan ideologiaa. Se ei etsi totuutta vaan vahvistaa ennalta päätetyn asetelman. Suomalaisten kohdalla yleistetään, rajusti ylöspäin. Yksi teko kertoo kaikesta. Maahanmuuttajien kohdalla yleistys kielletään tyystin. Mikään maahanmuuttajien teko ei kerro mistään.

Tilastot sivuutetaan, jos ne eivät sovi päätettyyn tarinaan. Jos luvut osoittavat epämiellyttävään suuntaan, ne leimataan rasistisiksi, puutteellisiksi tai vaarallisiksi. Jos luvut sopivat, niistä tehdään moraalisia todisteita. Näin pelkät paljaat numerotkin muuttuvat politiikaksi.

Media ja instituutiot toistavat pilkun tarkasti kaavaa. Otsikot valitaan huolellisesti. Suomalaisten ja mamujen teot ja sanat punnitaan eri vaa'alla. Rikoksista kerrotaan eri tavalla. Syy ja seuraus katkaistaan silloin kun se olisi epämukavaa. Kansalaiselle jää tunne, että häntä opetetaan ja pakotetaan hyväksymään eikä informoida.

Keskustelu typistyy. Kritiikki leimataan. Kysymykset tulkitaan motiiveiksi. Jos huomautat ristiriidasta, sinulle kerrotaan että ongelma on sinussa. Tämä tukahduttaa avoimen keskustelun ja lisää katkeruutta.

Rasismi on vakava asia ja siksi siitä pitäisi pystyä puhumaan rehellisesti. Kun kaikkea kutsutaan rakenteelliseksi rasismiksi, mikään ei enää ole sitä.

Yhteiskunta ei vahvistu kaksoisstandardeilla. Se vahvistuu yhdenvertaisilla periaatteilla. Sama teko, sama vastuu, sama arvio. Muuten puhe oikeudenmukaisuudesta on vain keppi yhdelle ja kilpi toiselle.

Tämä ei ole vihaa ketään kohtaan. Tämä on vaatimus johdonmukaisuudesta. Ilman sitä emme ratkaise ongelmia, vaan siirrämme niitä ruutitynnyriin  teeskennellessämme edistystä.