Lyhyt oppimäärä woketuksen ristiriidoista: sukupuoli, biologia ja tiede

Yksi aikamme erikoisimmista piirteistä on se, että samat ihmiset kykenevät vilpittömästi pitämään totena useita keskenään ristiriitaisia väitteitä samaan aikaan. Kikka on se, että niiden kaikkien väitteiden on kuuluttava oikeaan itse rakennettuun moraaliseen pakettiin. Ristiriidat, vaikka kuinka ilmiselvät, eivät tällöin ole minkäänlainen ongelma.

Otetaan vaikka sukupuoli esimerkiksi.

Yhtäältä wokettajat kertovat, että miehet ovat historiallisesti, rakenteellisesti ja biologisesti etuoikeutettu sortajaluokka.  Patriarkaatti jyrää, miehet hyötyvät naisten kustannuksella, miehet ovat ongelma.

Toisaalta meille kerrotaan samaan aikaan samojen wokettajien toimesta aivan yhtä painokkaasti, että sukupuolia ei oikeastaan ole edes olemassa. Sukupuoli on vain sosiaalinen (miesten keksimä!) alistava konstruktio. Ollen kuitenkin samalla myös liukuva yksilöllinen kokemus ja kielellinen sopimus. Sekavaa, eikö?

Looginen kysymys kuuluisi:

miten jokin ryhmä voi olla systemaattinen sortaja, jos koko ryhmän olemassaolo kielletään?

Mutta tätä kysymystä ei luonnollisesti kysytä, koska se rikkoisi rituaalin ja narratiivin.

Sama kuvio toistuu biologiassa.

Biologia ei kuulemma merkitse mitään. Vain ihmisen oma ajatus, kokemus ja mielipide. Biologia on jotain vanhentunutta, essentialistista, jopa vaarallista. Kehollisuus, fysiologia, hormonitoiminta, lisääntymisen realiteetit ja muut evoluution lainalaisuudet ovat epäilyttäviä. Nehän eivät tue oikeaa narratiivia.

Samaan aikaan ihminen esitetään jonkinlaisena erityisenä olentona koko maapallon lajikirjon mittakaavassa. Että ihmisestä on kehittynyt jotain muuta kuin viettiensä varassa elävä olento: poikkeuksellisen tietoinen, korkea moraalinen, ainutlaatuinen. Suorastaan luomakunnan kruunu.

Mutta millä perusteella?

Jos biologia ei selitä mitään, mihin tämä erityisyys oikein nojaa?

Jos ihminen ei ole biologinen olento muiden joukossa, vaan jotain erillistä ja itse määrittyvää, miksi juuri tämä laji on se, jolla on oikeus määritellä todellisuus uusiksi? Onko ihminen wokettajien mielestä Jumalan luoma alhaisia eläimiä korkeampi entiteetti?

Evoluutiosta pidetään wokepiireissä puheita vain silloin, kun se kuulostaa mukavalta ja sopii... niin, narratiiviin. Ihminen on toisaalta kehittynyt paremmaksi, fiksummaksi ja edistyneemmäksi kuin muut lajit,  mutta samaan aikaan evoluution rajoitukset, kompromissit ja sukupuolierot ovat tabu.

Evoluutio kelpaa juhlapuheeseen, muttei selitykseksi esimerkiksi sukupuolten synnystä ja niiden välisistä eroista.

Sitten on tietysti vielä se tärkein johon koko wokettaminen perustuu eli yksilöllinen kokemus.

Oma kokemus on aina se ylin totuus.  Paitsi tietenkin silloin, kun se on väärä.

Jos yksilön kokemus tukee wokeideologista johtopäätöstä, se on kiistaton todiste.

Jos se ei tue, se on sisäistettyä sortoa, väärää tietoisuutta tai rakenteiden saastuttamaa ajattelua.

Tyhmempikin lukija ymmärtää jo tässä vaiheessa, että woketus ei ole realismia, ei edes relativismia, vaan silkkaa valikoivaa absolutismia. Fasismia.

Myös tiede on mielenkiintoinen tapaus.

”Tiede sanoo” on yleinen lause wokettajien suusta. Kunhan tiede sanoo oikeita asioita. Kun oikea tiede, kuten perusteellisesti kokeellisuuteen perustuva luonnontiede sanoo jotain, tiede onkin yhtäkkiä vain yksi näkökulma muiden joukossa, tai pahimmillaan sortavan vallan työkalu.

Kovaa dataa epäillään, mutta muodikkaita humanistien keksimiä käsitteitä toistetaan mantranomaisesti ja väitetään niiden olevan tieteellisiä totuuksia.

Lopputulos on siis sairas ajattelutapa, jossa:

-ryhmät ovat sekä olemassa että eivät ole

-biologia on sekä merkityksetöntä että ratkaisevaa

-ihminen on sekä täysin vapaa itsensä määrittelijä että historiansa uhri

-tiede on sekä ylin auktoriteetti että epäilyttävä rakenne

Ja kaikki tämä koetaan loogisesti yhteensopivaksi, koska tärkeintä ei ole totuus vaan oikea moraalinen viitekehys.

Woketuksessa ei siis ole kyse edistyksestä, vaan siitä, että yritetään väittää mustaa valkoiseksi oman edun nimissä. Wokettajalle riittää, kunhan aikomus on ideologisesti oikea. Johdonmukaisuus ja rehellisyys on silloin tarpeetonta.

Moraalinen paniikki ei ole sivistystä

 

Viime päivien silmienvenytyskeskustelu on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka suomalaisessa julkisessa keskustelussa mittasuhteet katoavat. Yksittäisestä typerästä eleestä on rakennettu koko kansakuntaa koskeva moraalinen kriisi, jossa mediakoneisto, aktivistiyhteisöt ja itse nimetty “antirasismin asiantuntijuus” ruokkivat toisiaan kiihtyvällä vauhdilla.

On tärkeää toki sanoa suoraan: rasismi voi olla todellinen ja vakava ilmiö, eikä esimerkiksi kenenkään lapsuuden kiusaamiskokemuksia pidä liiaksi vähätellä. Mutta on aivan eri asia torjua todellista syrjintää kuin etsiä symbolisia loukkauksia hiki päässä ja paisuttaa niistä yhteiskunnallinen hätätila.

Silmien venytys on lapsellinen ele. Siitä voi ja joskus ehkä pitääkin huomauttaa. Mutta väite, että tällaiset kuvat “ylläpitävät sortavia rakenteita”, “uhkaavat lasten turvallisuutta” ja “romahduttavat Suomen maabrändin”, kertoo enemmän nykyisestä woke-ideologisesta ylitulkinnasta kuin itse teosta.

Olemme yhteiskunnan tasolla nyt tilanteessa, jossa kaikki tulkitaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Täysin kontekstista, mittakaavasta ja intentiosta riippumatta. Politiikassa tämä johtaa siihen, että huomio siirtyy pois todellisista ongelmista kuten työllisyydestä, koulutuksen rapautumisesta, nuorten pahoinvoinnista ja talouden kantokyvystä ja keskittyy tällaisiin mitättömiin eleisiin, yksittäisiin kuviin ja somekohuihin.

Erityisen huolestuttavaa on niin sanottu kahden pennin humanismi, jossa oikea empatia redusoituu reaktiiviseksi loukkaantumiseksi. Ihmisarvon puolustaminen kun ei tarkoita sitä, että jokainen harkitsematon ele nostetaan moraalisen tuomioistuimen käsittelyyn, eikä sitä, että eleen tekijä tai poliittinen vastustaja leimataan rakenteellisesti ytimiään myöten pahaksi yhden kuvan perusteella.

Moni haastatelluista aasialaisista tuo itsekin esiin olennaisen seikan: suuri osa Suomessa asuvista aasialaistaustaisista ei ole edes tietoinen koko kohusta. Se herättää kysymyksen, että kenelle tätä kohukeskustelua oikeasti käydään ja kenen ehdoilla.

Kun antirasismi muuttuu identiteettipolitiikaksi ja media toimii sen pidäkkeettömänä megafonina, lopputuloksena ei ole sivistyneempi yhteiskunta vaan herkempi, pelokkaampi ja entistä jakautuneempi ilmapiiri, jossa yksittäisiä sanoja ja eleitä punnitaan enemmän kuin intentioita, tekoja ja seurauksia.

Todellinen suvaitsevaisuus syntyy vain arjessa: työssä, koulussa, naapuruudessa ja yhteisessä tekemisessä. Ei kohuotsikoista, ei hyvesignaloinnista, ei moraalisista paniikeista eikä siitä, että jokainen inhimillinen kömmähdys tulkitaan tahalliseksi vihaksi.

Kun jokainen kömpelö ele, väärä sana tai epäsuosittu mielipide leimataan automaattisesti rasismiksi, käsite kuluu puhki. Lopulta se ei enää suojele ketään. Eikä varsinkaan niitä, jotka kohtaavat todellista ja järjestelmällistä syrjintää.

Wokeismi palvelee väärää mestaria

 

Lännessä on jo vuosia toisteltu mantraa Venäjästä ja sen “hybridivaikuttamisesta”. Sormia on heristelty, on puhuttu disinformaatiosta, trollitehtaista ja ties mistä. Mutta samaan aikaan on jätetty huomaamatta se kaikkein ilmeisin ja vaarallisin ilmiö – se, joka todellisuudessa murentaa länsimaisia yhteiskuntia sisältäpäin kuin etikka kalkkikiveä.

**Jos jokin on Putinin, KGB:n tai minkä tahansa valtiollisen strategin näkökulmasta todellinen kultasuoni, se on lännen oma wokeismi.**

Se on ideologinen itsepurkautumismekanismi, joka tekee kaiken sen, mistä Venäjää syytetään – vieläpä ilmaiseksi ja lännen omaan nilkkaan.

### **Miksi wokeismi on täydellinen ase lännen heikentämiseen?**

1. **Se tuhoaa yhteiskunnallisen yhtenäisyyden.**

   Kun kansa saadaan kahtia taistelemaan kielestä, identiteeteistä ja sukupuolista, kukaan ei enää puhu taloudesta, energiasta tai turvallisuuspolitiikasta. Geopoliittisesti se on lahja – sisäisesti riitautunut kansa ei ole uhka kenellekään.

2. **Se hajottaa perinteiset instituutiot.**

   Koulut, yliopistot, työpaikat ja media alkavat palvella yhä kapeampaa identiteetti-agendaa. Valtio ei tällöin enää seiso vakaalla kivijalalla, vaan jokainen pylväs murenee vähitellen. Vierestä katsova strategisti ei voisi toivoa parempaa.

3. **Se vie huomion pois suurvaltojen oikeista liikkeistä.**

   Kun lännessä tapellaan pronomineista, Venäjä rakentaa energiakäytäviä, suojaa omia rajojaan ja neuvottelee kansainvälisesti.

   Woke on kuin savuverho, jonka läpi länsimaat eivät näe edes omia strategisia virheitään.

### **Ja silti – kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen**

Länsi on niin syvällä omassa ideologisessa kuplassaan, että se luulee wokeismia “edistyksellisyydeksi”. Todellisuudessa se on kuin avoimet portit roomalaiskaupunkiin – vihollisen ei tarvitse hyökätä, kun sisäpuoli hoitaa tuhon itse.

Ja tämän kaiken keskellä lännen poliitikot osoittelevat sormella Venäjää, kuin se olisi kaiken pahan alku ja juuri. He eivät tajua, että **jos jokin todella palvelee Venäjän intressejä, se on juuri tämä lännen oma sisäinen hulluus, jota wokeismiksi kutsutaan**.

Putin ei tarvitse trolleja, kun länsi tekee työn itse.

KGB:n ei tarvitse juonia, kun lännen oma media on muuttunut sairaan aktivismin jatkeeksi.

Länsi ei heikkene ulkoa – **se heikentää itse itsensä.**

Ja jos joku hyötyy tästä kaaoksesta, se ei ole Bryssel tai Washington.

### **Mutta vielä ei ole liian myöhäistä**

Lännen pitäisi viimein uskaltaa katsoa peiliin, jos se todella haluaa vielä elää.

Hyvinvointivaltio, perhe, kulttuuri, järjestys, yhteiset arvot – nämä ovat toimivan ja vahvan yhteiskunnan peruskiviä, joita puretaan tällä hetkellä länsimaisissa valtioissa yksi kerrallaan, eikä yksikään hallitus tunnu uskaltavan pysäyttää prosessia.

Jos länsi haluaa selviytyä ja olla vielä joskus vakavasti otettava toimija, sen on tehtävä yksi yksinkertainen asia:

**Herättävä.**

Ei woke‑mielessä, vaan todellisuuteen.

Tätä menoa Venäjä Kiinan kanssa menee menojaan ja jättää lännen yskimään taakseen jättämäänsä pölypilveen kunnes länsi yskäisee viimeisen kerran.