Jälleen on suomalaisille tuutattu juttu, joka on oppikirjaesimerkki siitä, miten suomalainen valtamedia rakentaa narratiivin, ei niinkään raportoi todellisuutta.
Muutama keskeinen huomio ja vasta-argumentti, joihin koko Iltasanomien pläjäyksen uskottavuus kaatuu:
1. Valikoitu todistusaineisto = propaganda
Juttu nojaa käytännössä yhteen ihmistyyppiin: "oikeanlaiseen" venäläiseen, eli Venäjältä paenneeseen, liberaaliin, länteen identifioituvaan kulttuurihenkilöön. Enää puuttuu, että hän olisi ylipainoinen vegaanilesbo. Hänen näkemyksensä esitetään totuutena "kaikista venäläisistä Suomessa".
Tämä ei ole journalismia vaan kehystämistä: ensin valitaan sopiva todistaja, sitten hänen kokemuksistaan tehdään rankka yleistys. Sellainen joka sopii sen hetkiseen valtiolliseen totuuteen eli narratiiviin.
2. Täydellinen kaksoisstandardi: Ano Turtiainen
Kun suomalainen kansanedustaja hakee turvapaikkaa Venäjältä, sitä ei käsitellä humanitaarisena ratkaisuna ja kaikkien suomalaisten salattuna haaveena paeta Stubbin ja Orpon tyranniaa ja heidän kurjistamaansa Suomea vaan yksilön moraalisena hairahduksena, lähes maanpetoksena.
Kun venäläinen hakee turvapaikkaa Suomesta, hän on automaattisesti rohkea totuudenpuhuja ja tarkkanäköinen yhteiskuntakriitikko.
Sama teko, täysin eri moraalinen arvio.
3. "Propagandan uhka" on yksisuuntainen käsite
Venäjän katsotaan masinoivan Suomessa asuvia venäjänkielisiä.
Mutta koskaan ei kysytä, että miksi heidän luottamuksensa suomalaiseen mediaan on matala, että miksi heidän kokemuksensa Suomesta eivät vastaa virallista YLE:n tai Hesarin kertomusta
Vastakkainen mielipide tulkitaan aina propagandan seuraukseksi eikä rationaaliseksi arvioksi.
Jos ihminen ei usko suoraan valtioon kytköksissä olevaan YLE:n tai vaikka IS:ään tai Hesariin, se ei voi jutun logiikan mukaan johtua journalismin laadusta, vaan ainoastaan Venäjän vaikutuksesta. Tämä on naurettava , älyllisesti laiska ja autoritaarinen oletus.
4. MICE-retoriikka on modernia punapelkoa
Liuhton MICE-selitys on 2020-luvun versio kylmän sodan "viidennestä kolonnasta".
Sillä voidaan perustella:
* valvonta
* syrjintä
* kollektiivinen epäluulo
ilman, että yksittäistä tekoa tai rikosta tarvitsee lainkaan osoittaa.
Ihmisistä tulee potentiaalisia vihollisia pelkän taustansa vuoksi, mikä ironisesti muistuttaa juuri sitä autoritaarista ajattelua, jota jutussa väitetään vastustettavan.
5. "Pehmeä valta" tarkoittaa käytännössä uudelleenkoulutusta
Ajatus siitä, että venäjänkielisille pitäisi näyttää oikeita elokuvia ja oikeaa kulttuuria, jotta he ajattelisivat oikein, on häkellyttävän avoin. Suorastaan raadollisen paljastava.
Se ei ole enää edes integraatiota vaan ideologista ohjausta, lähes aivopesua. Ja vieläpä täysin sokeana sille, miltä se kohderyhmästä näyttää. Enää puuttuu lentolehtiset joihin olisi painettu ylistäviä sanoja Suomesta ja joita jaettaisiin lentokoneista miljoonittain venäläisten kaupunkien yllä.
6. Todellinen ongelma: Suomi ei siedä mielipidepluralismia
Jutun todellinen viesti ei olekaan Venäjä lainkaan, vaan tämä:
Suomessa asuva venäläinen saa olla turvassa vain, jos hän ajattelee tismalleen oikein.
Jos hän:
* seuraa venäläistä mediaa
* epäilee Natoa
* ei jaa suomalaista sotaretoriikkaa
→ hänestä tulee välittömästi "riski", "uhka" ja "masinoitu".
Tämä ei ole lähelläkään liberaalia demokratiaa. Tämä on pehmeäksi paketoitua kovaa mielipidekontrollia.
Lyhyesti:
Juttu ei kerro mahdollisesta Venäjän propagandasta. Se on suomalaista propagandaa puhtaimmillaan.
Suomalaiseen tapaan siistiä, "moraalista" ja kaiken maailman asiantuntijoilla silattua.
Unkari päätti sentään lopettaa oman yleisradionsa eli suoraan valtioon kytköksissä olevan mediatalonsa. Milloinkahan Suomi rohkenee vapauttaa median ja sallii mielipidepluralismin?
