’Minun ja Särmäneulan, tuon merten pienen yksinäisen, katseet
kohtasivat tänään Peimarin rantakalliolla, aivan vesirajassa. Olit kuin
syksyn sää, kaunis ja herkkä, silti elämänvoimaa uhkuva.
Mistä tulit siihen, en tiedä. Mihin olit menossa, en uskalla edes ajatella.
Mutta sen tiedän, että sinä, ystäväni, kannat ihosi alla jäykkiä
pitkittäissuntaisia luulevyjä, jotka tekevät olemuksestasi särmikkään
<3'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti