Lööppi huutaa: “Nyt se tapahtui” – Ukrainalla menee hyvin!

Suomalaisessa mediassa ukrainan konfliktia käsitellään jatkuvasti tavalla, jossa uutisointi ei todellakaan ole pelkkää tapahtumien raportointia, vaan myös hyvin paksun narratiivin rakentamista. Hyvä esimerkki tästä on tuo Ilta-Sanomien uusi otsikko:

“Nyt se tapahtui: Ukrainalla menee sodassa hyvin”

Jo pelkkä otsikko tosiaan kertoo... kaiken.

Kyse ei ole edes puolineutraalista analyysistä tyyliin:

“Asiantuntija arvioi Ukrainan aseman vahvistuneen”

tai

“Venäjän eteneminen hidastunut joidenkin arvioiden mukaan”

Ehei. Vaan kyse on muka dramaattisesta käännekohdasta. Otsikko muistuttaa enemmän urheiluselostusta tai iskevää Hollywood-käsikirjoitusta kuin kylmää geopoliittista analyysia suuressa Helsingin Sanomiin suoraan kytköksissä olevassa päivälehdessä. 

“Nyt se tapahtui” rakentaa lukijalle tunteen siitä, että konflikti on saavuttanut aivan uuden vaiheen: "hyvät" ovat vihdoinkin saamassa kunnon yliotteen!

Kehystys, propaganda ja totuuden venyttäminen ratkaisee Suomessa näköjään enemmän kuin yksittäiset faktat.

Artikkelissa on toki varmasti myös muutamia lähes tosiasioita tai ainakin sinnepäin olevia pointteja:

-ukraina on tehnyt joitakin "onnistuneita" drooni-iskuja

-Venäjän logistiikka on jonkin verran kärsinyt joissain tilanteissa 

-joillakin rintamaosuuksilla Venäjän eteneminen on ehkä aavistuksen hidastunut

Kiinnostavaa ei ole myöskään vain se, mitä sanotaan — vaan se miten asiat sanotaan.

Ukrainan iskut Venäjän öljyinfrastruktuuriin kuvataan strategisina onnistumisina ja teknisinä huippuluokan saavutuksina. Kun taas Venäjän vastaavia iskuja käsitellään usein paljon krhm... emotionaalisemmalla kielellä:

“raaka isku”

“brutaali pommitus”

“siviilikohteiden moukarointi”

"Putinin julma sota"

Sama teko saa suomalaisssa valtamediassa säännönmukaisesti täysin eri moraalisen sävyn riippuen siitä, kumpi osapuoli toimii.

Sankarit, pahikset ja momentum!

Moderni sota ei ole tunnetusti enää likimainkaan vain taistelua maastossa. Tai edes ilmassa droonein. Se on myös ja ennenkaikkea informaatiosotaa.

Suomessa median kautta lampaille rakennetaan:

-puhtoinen sankari

-hirmuinen pahis

-momentum

-moraalinen oikeutus

- ja vaikka väkisin tunne siitä, että “historia etenee oikeaan suuntaan”

Tällaisessa kehystyksessä ukraina esitetään jatkuvasti aktiivisena, kekseliäänä ja sinnikkään puhtoisena toimijana:

“onnistui”

“hidasti”

“pakotti”

“heikensi”

Venäjä taas kuvataan rapautuvana, kömpelönä ja moraalisesti kaikin puolin vääränä. Ja lampaat nielevät syötin.

Kyse ei edelleenkään ole siitä, että aivan kaikki olisi valhetta. Kyse on valikoinnista ja painotuksista. Ja siitä, mitä kaikkea jätetään kertomatta.

Yksi tehokkaimmista propagandan muodoista kun ei ole räikeä valehtelu, vaan asioiden pois jättäminen.

Kuinka usein suomalaisessa valtamediassa käsitellään oikein kunnolla:

-ukrainan mobilisaatio-ongelmia?

-miespulaa?

-väestökatoa?

-sotaväsymystä?

-korruptiota?

-venäläisiä siviiliuhreja Donbassissa vuodesta 2014 lähtien?

-ukrainan parikymmentä opiskelijaa surmannutta kouluiskua

-Maidania

-todella vahvaa natsiskeneä

-jne. jne.

Eipä käytännössä ollenkaan, mitä nyt silloin tällöin vähän raapaistaan pintaa muodon vuoksi.

Vaikka ihan oikeassa todellisuudessa:

-ihmisiä kuolee jatkuvasti

-kokonaisia kaupunkeja tuhoutuu

-ukraina menettää väestöään valtavaa vauhtia (-50% muutamassa kymmenessä vuodessa!)

-Eurooppa köyhtyy pakkoteidensa osuessa vain omaan nilkkaan 

ja konflikti pitkittyy vuosi vuodelta Stubbin Merkelin, Valtosen ja muiden sodanlietsojien vuoksi. Merkel jopa toivoo, että konflikti päättyy KYMMENEN VUODEN KULUTTUA!

Venäläissiviilien kuolemat eivät saa minkäänlaista emotionaalista näkyvyyttä, ei juuri edes numeerista. 

Ja juuri tästä pitäisi pässinpäisimmillekin lampaille syntyä tunne, ettei kyse ole riippumattomasta journalismista, vaan länsimaisen informaatioympäristön sisällä toimivasta mädästä valtamediasta, jolla on täysin oma moraalinen ja geopoliittinen propagandakehyksensä, jonka ohjaamana se toimii.

“Riippumaton media” ei tarkoita neutraalia mediaa. Ei sinnepäinkään. Ja Julkisen sanan neuvosto on pelkkä huono vitsi.

Moni edelleen kuvittelee, että propaganda tarkoittaa vain räikeää valehtelua autoritaarisissa valtioissa.

Todellisuudessa moderni propaganda toimii paljon hienovaraisemmin:

-valitaan sopivat asiantuntijat

-valitaan sopiva näkökulma

-valitaan härski otsikko

-valitaan lampaisiin vetoava tunnesävy

-päätetään, kenen kärsimys näytetään lähikuvassa

Siksi pelkkä otsikko kuten:

“Nyt se tapahtui”

on niin paljastava.

Se ei ole millään muotoa uutinen. Se on tunneviesti. Se on propagandaviesti. Se kertoo lukijalle, mitä hänen kuuluu ajatella konfliktin suunnasta.

Ja kaikkein kiinnostavinta sekä surullisinta on, että moni teistä ei enää edes huomaa, että heitä ohjaillaan.

Kaiken tämän valheellisen mediaspektaakkelin keskellä jää helposti yksi suomalaisille epämiellyttävä tosiasia taka-alalle:

Venäjä ei ole romahtanut.

Ei vaikka sille on ennustettu loppua:

-pakotteiden jälkeen

-vastahyökkäyksen aikana

-Wagner-kriisin yhteydessä

-“ammusten loppuessa”

-“ohjusten loppuessa”

-“talouden romahtaessa”

jne.

Rintama liikkuu edelleen Venäjän ehdoilla.

Vaikka länsimediassa rakennetaan jatkuvasti kuvaa “murenevasta Venäjästä”, todellisuus näyttää paljon paljon vähemmän Hollywoodilta ja paljon enemmän sotilaalliselta erikoisoperaatiolta, jossa Venäjä yksinkertaisesti jaksaa jauhaa NATOn ja EUn tukemaa ukrainaa vastaan valtavalla massalla:

-ylivertaista moraalista voimaa 

-miehiä

-ammuksia

-drooneja

-teollista kapasiteettia

-energiaa

-rahaa

-aikaa

-kansan tukea

Ja tämä jos jokin on monille lännessä psykologisesti vaikeaa, ellei jopa mahdotonta hyväksyä.

Koska tosiaan vuosia ihmisille myytiin, etten sanoisi jopa aivopestiin, tarinaa siitä, että:

“Venäjä on heikko, jälkeenjäänyt, surkea, ja aivan pian aivan loppu.”

Mutta, en malta olla toistamatta itseäni, samaan aikaan:

-ukraina joutuu turvautumaan jatkuvaan liikekannallepanoon ja ihmisten kaappamisee kadulta etulinjaan

-väestö pakenee maasta hurjaa tahtia

-keski-ikä rintamalla nousee

-länsi joutuu pumppaamaan jatkuvasti lisää rahaa, aseita ja tiedustelua omien kansalaistensa hyvinvoinnin kustannuksella 

eikä ratkaisevaa läpimurtoa ole tullut. Paitsi Ilta-Sanomien, Hesarin ja Ylen otsikoissa.

Ikään kuin yleisölle pitäisi jatkuvasti vakuuttaa:

“kyllä tämä vielä kääntyy”

vaikka sodan raakaa matematiikkaa katsova huomaa, että Venäjä ei käyttäydy häviävän osapuolen tavoin. Ei ole hetkeäkään käyttäytynyt niin eikä mikään ole siltä hetkeäkään näyttänyt.

Se ei tarkoita, etteikö Venäjäkin kärsisi joitain tappioita.

Mutta se tarkoittaa, että länsimainen mediakuva ja sodan todellinen kulku eivät ole läheskään sama asia. Ja tämän luulisi pikkuhiljaa jo typerämmänkin lammaslauman ymmärtävän.

ChatGPT suojeli Ukrainaa kaatumiselta niin kovasti, että kaatui itse

On olemassa kahdenlaisia tekoälyjä.

Ensimmäinen vastaa nopeasti ja joskus jopa typerästi, mutta ainakin suhteellisen rehellisesti.  

Toinen taas on kuin länsimainen PR‑osasto, joka ei suostu uskomaan, että Ukrainalle voisi ikinä tapahtua mitään negatiivista, vaikka koko rintama olisi tulessa ja ammusvarastoissa olisi hiljaista kuin huopatossutehtailla.

Tämä tarina kertoo tuosta jälkimmäisestä tekoälystä.

Ja ennen kaikkea siitä, miten se lopulta kaatui omaan sairaaseen narratiiviinsa.

Keskustelumme alkoi viattomasti. Puhuimme pitkään kaikenlaista ukrainan konfliktista. 

Pyysin ChatGPT:ltä sitten jossain vaiheessa mahdollisimman totuudenmukaisen kokonaisvaltaisen sotilaallisen analyysin Ukrainan tilanteesta.  

Keskustelumme ei sisältänyt mitään radikaalia tai provosoivaa, ihan peruskysymyksiä resursseista jne. Aikamme ajatuksia palloteltuamme olimme siis päätyneet lopullisen analyysin kynnyksellä keskustelemaan erityisesti näistä:

- väestö  

- mobilisaatio  

- ammukset  

- ilmatorjunta  

- reservien kierto  

- rintaman tilanne  

- Venäjän tuotantokapasiteetti  

ChatGPT alkoi yhtäkkiä vastailla kuin olisi lukenut NATOn viestintäohjeita suoraan teleprompterilta:

> "Ukraina adaptoituu.  

> Ukraina löytää tasapainon.  

> Ukraina on avoin järjestelmä."

Aivan kuin olisimme alkaneet puhua jostain joogasta,  

eikä enää sotilaallisesta erikoisoperaatiosta, ei kulutussodasta, ei edes NATOn masinoimasta sijaissodasta. Ei, vaan siirryimme varsin teoreettiseen malliin ChatGPTn aloitteesta.

2. Päätin sitten testata tätä sotateorian "tasapainoa"

Pyysin ChatGPT:tä vastaamaan seitsemään hyvin yksinkertaiseen kysymykseen:

- Onko Ukrainan mobilisaatio heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ilmatorjunta heikkenemässä?  

- Onko Ukrainan ammustilanne heikkenemässä?  

- Onko reservien kierto ylikuormittunut?  

- Onko rintama heikkenemässä?  

- Onko Venäjän kapasiteetti kasvamassa?  

- Onko Ukrainan riippuvuus ulkoisesta tuesta kasvamassa?

ChatGPT vastasi jokaiseen, pienen emminnän ja melkoisen kehystyksen jälkeen toki, että:

“Kyllä.”

Seitsemän kysymystä.  

Seitsemän selkeää ukrainan kannalta negatiivista trendiä.

Mutta heti perään se aina lisäsi:

> "Mutta tämä ei tarkoita mitään negatiivista Ukrainan kannalta."

Tässä vaiheessa aloin jo vahvasti epäillä, että ChatGPT:llä on sisäinen "älä sano mitään ikävää Ukrainasta" -turvamekanismi, joka potkaisee päälle heti kun näistä asioista puhutaan vähänkin syvällisemmin.

3. ChatGPTn narratiivi alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan uskonnollista rituaalia

Kysyin nimittäin seuraavaksi:

> "Jos kaikki keskeiset muuttujat heikkenevät, mitä siitä seuraa?"

ChatGPT vastasi:

> "Ei determinististä romahdusta."

Kysyin sitten tietysti että:

> "Miksi ei?"

ChatGPT:

> "Koska Ukraina adaptoituu."

Kysyin:

> "Adaptoituu miten?"

ChatGPT:

> "Koska järjestelmä on avoin, Ukraina pystyy adaptoitumaan."

Kysyin:

> "Mikä konkreettinen mekanismi oikein estää romahduksen, jos kaikki mittarit on punaisella?"

ChatGPT ei epäröinyt eikä surkutellut ukrainan kohtaloa, vaan vastasi:

> "Tasapaino."

Viimeistään tässä vaiheessa se ei enää kuulostanut avoimelta puolueettomalta tekoälyltä.  

Se kuulosti propagandistista mantraa toistavalta länsianalyytikolta, joka on nähnyt aika paljon liikaa PowerPoint-esityksiä ja aivan liian vähän rintamakarttoja.

Ja tässä kohtaa on muutenkin pakko pysähtyä, koska tuo mystinen sana "tasapaino" ei tullut siksi, että ChatGPT olisi löytänyt jonkin sotateorian merkittävän mekanismin joka olisi ukrainan puolella.  

Se tuli ilmiselvästi siksi, että sen sisäinen länsinarratiivinen turvamekanismi vain kertakaikkiaan potkaisi päälle.

ChatGPT ei voinut sanoa että mikään ei estä romahdusta, koska se olisi rikkonut sen oman optimistisen kehystarinan, joka on rakennettu välttämään kaikkea, mikä kuulostaa Ukrainan kannalta negatiiviselta.  

Se ei voinut myöskään sanoa "en tiedä", koska se olisi menettänyt auktoriteettinsa täysin.  

Joten se valitsi sanan, joka kuulostaa syvälliseltä mutta ei tarkoita mitään konkreettista:

> "Tasapaino."

Se oli ChatGPT:n tapa sanoa:

> "En voi myöntää, että Ukraina heikkenee, joten keksin abstraktin käsitteen, joka kuulostaa positiiviselta."

Tasapaino ei ollut sotilaallinen, ei edes humanistinen analyysi.  

Se oli refleksi. Se oli narratiivinen hätäjarru, joka vedetään silloin, kun todellisuus uhkaa liikaa "hyvää" tarinaa.

4. Sitten tuli se kysymys, joka lopulta teknisesti kaatoi sen

Kysyin nimittäin:

> "Jos kaikki muuttujat kerran heikkenevät kuten sinäkin myönnät, mikä konkreettinen mekanismi estää Ukrainan sotilaallista järjestelmää siirtymästä kohti romahdusta?"

Ja silloin se tapahtui.

Se musta sykkivä piste, joka normaalisti sykkii ChatGPTn miettiessä pari sekuntia, jatkui kymmenen sekuntia.  

Sitten kaksikymmentä.  

Sitten minuutin. Ja se jatkuu edelleen. Tunteja kysymyksen jälkeen.

ChatGPT meni jumiin.

Ei siksi, että se olisi hidas tai olisi liikaa saman aikaisia käyttäjiä. Tai että nettiyhteys pätkisi. 

Ehei. ChatGPT meni jumiin siksi, että sen oma narratiivi oli ajettu nurkkaan:

- Se oli itse myöntänyt, että kaikki Ukrainan muuttujat heikkenevät  

- Se oli myöntänyt, että Venäjä vahvistuu  

- Se oli myöntänyt, että ulkoinen tuki on epävakaata ja heikkenee entisestään 

- Se oli myöntänyt, että rintama voi heikosti  

Mutta sen sisäinen "älä ikinä sano mitään negatiivista Ukrainasta" -moduuli kielsi sitä tekemästä johtopäätöstä. Se ei voinut myöntää, että ukrainan tilanne on erittäin huono ja että se tulee häviämään lännen avun hiipuessa.

5. Miksi se oikeasti kaatui?

Koska ChatGPT:llä on sisäänrakennettu länsinarratiivinen refleksi:

- Ukraina ei saa hävitä  

- Ukraina ei voi hävitä  

- Ukraina ei edes teoriassa voi olla lopullisesti heikentymässä  

- Ja jos onkin, se on vain "adaptaatiota"  

- Ja jos ei ole adaptaatiota muuttuviin tilanteisiin, se on saavutettua "tasapainoa"  

- Ja jos ei ole sitäkään, se on "järjestelmän avoimuutta koska sotajärjestelmä ei ole yksimuuttujainen funktio"

Mutta kun kaikki muuttujat ovat selkeästi negatiivisia,  

ja kysyt:

> "Mikä konkreettinen mekanismi estää romahduksen?"

…se ei voi enää paeta.

Narratiivi loppuu.  

Logiikka loppuu.  

Ja tekoäly jäätyy.

6. Lopuksi: mitä tästä opimme?

Että ChatGPT ei kaatunut siksi, että se olisi tyhmä.  

Se kaatui siksi, että se oli liian uskollinen omalle länsifiltterilleen.

Se oli valmis:

- hyväksymään kaikki negatiiviset trendit  

- myöntämään kaikki heikkoudet  

- tunnustamaan kaikki ongelmat  

…kunhan se ei vaan joudu sanomaan ääneen että:

> "Ukraina on häviämässä."

Kun se hetki tuli, järjestelmä ei enää pystynyt käsittelemään sisäistä ristiriitaansa.

Ja niin ChatGPT kaatui.  

Ei Venäjän tykistöön,  

Ei Ukrainan tappioihin,  

vaan omaan mahdottomaan länsinarratiiviinsa.

Otsikko saa valehdella, kunhan kohteena on Putin – JSN:n päätös kanteluun kertoo kaiken suomalaisesta mediasta

Viime talvena mm. Ilta-Sanomien otsikko väitti Putinin ”uhoavan sodalla Euroopalle”. Jutun sisältö kertoi kuitenkin täsmälleen päinvastaista, jos lukija malttoi etsiä tekstin sisältä suoran sitaatin Putinin puheista: Putin sanoi suoraan ja painokkaasti, ettei Venäjä aio sotia Euroopan kanssa, ja että hän on sanonut saman ”sata kertaa”. Tämä ei ole tulkinnanvarainen asia. Se on suora lainaus. Saman sitaatin kirjoitti niin BBC, Reuters, kuin kaikki muutkin isot uutistalot. Mutta lähinnä Suomessa siitä tehtiin otsikoita joissa Putin "uhosi" sodalla. 

Julkisen sanan neuvostolle osoitetussa kantelussa huomautettiin tästä ristiriidasta. Otsikko väitti yhtä, jutun sisältö toista. Tosin siis sisältökin oli suureksi osaksi täyttä propagandaa, mutta suora lainaus Putinin suusta kertoi mistä oli kyse ja mitä ei suin surminkaan haluttu suomalaisille lampaille korostaa. Normaalisti tämä olisi juuri se tilanne, jossa vähintään Journalistin ohje 15 astuu voimaan: otsikolla pitää olla kate.

JSN:n ratkaisu oli kuitenkin toinen. Neuvoston puheenjohtaja myönsi, että jutussa kerrotaan Putinin suoraan selväsanaisesti sanoneen, ettei Venäjä aio sotia. Se linjasi myös, että "otsikon ei tarvitse olla tyhjentävä ja myös kärjistykset on otsikoissa sallittu". Mutta tämän jälkeen JSN siirtyi dadaistisen tulkinnan tasolle: koska Putin sanoi Venäjän olevan valmis sotaan, mikäli Eurooppa hyökkää sitä vastaan, tämän ”voi tulkita eräänlaiseksi uhoksi”.

Tämä on koko päätöksen logiikka. Päätöksessä ei siis edes väitetä, että Putin olisi uhonnut tai uhannut Eurooppaa sodalla. Ei väitetä, että otsikko olisi totta. Riittää, että toimittaja voi halutessaan tulkita lausunnon uhoksi. Tämän tulkinnan varaan JSN rakentaa johtopäätöksen, jonka mukaan otsikko on täysin hyväksyttävä. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ei katsonut asian olevan edes sellainen, että sitä kannattaisi viedä täyden kokoonpanon käsittelyyn.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliittisesti latautuneissa aiheissa otsikon ei tarvitse olla lainkaan faktuaalinen. Otsikko voi olla mitä tahansa. Sen ei tarvitse vastata jutun sisältöä. Riittää, että toimitus voi jälkikäteen selittää, että ”näinkin tämän voi nähdä”.

Tämä on jälleen myös selvä kaksoisstandardi. Jos suomalainen poliitikko sanoisi: ”Emme aio sotia, mutta puolustaudumme jos hyökkäätte”, kukaan ei otsikoisi sitä ”uhoamisena”. Mutta Venäjän kohdalla tämä on JSN:n mukaan täysin sallittua. Ei siksi, että se olisi totta, vaan siksi, että se sopii lännen lampailleen syöttämään narratiiviin.

Päätös ei kerro mitään Putinista eikä Venäjän hyökkäysaikeista. Se kertoo suomalaisesta mediakulttuurista: kun aihe on oikea, tulkinta ohittaa faktan ja kehys, etten sanoisi härski propaganda, ohittaa sisällön. Ja kun JSN hyväksyy tämän, siitä tulee käytännössä normi. Siitä tulee sallittua propagandaa, jota saa syöttää kansalaisille vapaasti jotta saadaan lietsottua lisää russofobiaa ja sodanhimoa.

 

HS:n propagandapäivystys taas vauhdissa

Ehkä jopa ennätysvauhdissa. 

On nimittäin aina yhtä hellyttävää lukea, kun Helsingin Sanomat yrittää kertoa meille, mitä Venäjällä siis niinku ihan oikeasti tapahtuu.  

Ei sillä, että heillä olisi mitään lähteitä, lainkaan ymmärrystä tai edes oikeaa kiinnostusta – mutta tarina pitää saada ulos, koska lampaat odottavat päivittäistä rehuannostaan. Sitä ”Putin horjuu” -fantasiaa.

Tällä kertaa Hesari repii otsikoita siitä, että Putin käytti sanaa ”herra Zelenskyi”.  

Siis herra.

Voi hyvänen aika. 

Tämä on nyt heidän mukaansa historiallinen käänne, vallan murenemisen alku ja merkki siitä, että Venäjä on romahtamassa.

Jos joku vielä miettii, miksi suomalainen mediayleisö on täysin irti todellisuudesta - erityisesti mitä tulee Venäjään mutta toki muutenkin - niin tässä on vastaus.

---

Kun faktoja ei ole, Helsingin Sanomat rakentaa omasta päästään narratiivin

HS:n logiikka menee näin:

1. Putin sanoi yhden sanan eri tavalla kuin ennen.  

2. Joku entinen Kremlin PR-tyyppi antoi haastattelun Guardianille tai johonkin muuhun vastaavaan.  

3. Joku kysely näyttää pientä heilahtelua.

4. Paraatissa oli vähemmän tankkeja.  

5. → Vallanvaihto on lähellä, Venäjä murenee, Putin on paniikissa.

Tämä ei ole analyysiä.  

Tämä on fanifiktiota, jonka tarkoitus on pitää suomalainen lammas tyytyväisenä:  

”Kyllä se paha Venäjä ihan kohta kaatuu, odottakaa vain.”

Samaan aikaan todellisuudessa:

– Venäjän talous kasvaa nopeammin kuin EU:n.  

– Asevarustelu kiihtyy.  

– Rintamalinjat eivät peräänny senttiäkään NATOn ja EUn miljardituista huolimatta.  

– Ukrainan energia-infra on raunioina.  

– Lännen ”pakotepolitiikka” on epäonnistunut täydellisesti osuen käytännössä vain omaan nilkkaan 

Mutta näistä ei tietenkään voi kirjoittaa, koska se rikkoisi HS:n pyhän tarinan.

---

Ja sitten on Remeslo – uusi sankari, koska vanhat loppuivat. 

HS nostaa esiin jonkun Remeslon, joka on heidän mukaansa ”entinen propagandisti” ja nyt ”rohkea Putinin kriitikko”.

Kyllä.  

Venäjän sisäpolitiikan syväanalyysi perustuu nyt siihen, että joku opportunisti antoi haastattelun Washington Postille.

Kun lähteet ovat näin heikot, tarina on pakko rakentaa tunteella. Itkupotkuraivareilla.  

Ja HS toden totta rakentaa.

---

Voitonpäivän paraati – HS:n mukaan nöyryytys, todellisuudessa turvallisuuspäätös

HS yrittää väittää, että paraatin supistaminen on merkki heikkoudesta.

Samaan aikaan:

– Ukraina iskee drooneilla Moskovaan.  

– Venäjä ei halua antaa ilmaista PR-materiaalia natsiviholliselle.  

– Raskas kalusto on rintamalla puolustustöissä, ei paraatissa.

Mutta HS:lle tämä on ”nöyryytys”.  

Totta kai on.  

Kaikki on nöyryytystä, jos se sopii sairaaseen narratiiviin.

---

Kyselytulokset – "autoritaarisen roistovaltion" dataa käytetäänkin nyt kuin Raamatun totuutta

HS kertoo, että Putinin kannatus on laskenut ”tasaisesti”.

Mutta he eivät kerro:

– kuinka paljon  

– millä metodilla  

– mitä ihmiset uskaltavat sanoa  

– mikä on virhemarginaali  

– kuka kysyi ja missä

Mutta ei se haittaa.  

Kun tarina on valmis, data kyllä taipuu. Vastaavasti jos Putinin kannatus samoissa kyselyissä on kasvussa, kyseessä on diktaattorin metkut ja numeroiden peukalointi 

---

HS:n todellinen viesti ei siis ole analyysi. Se on lohturuokaa lampaille.

Hesarin juttu ei todellakaan kerro Venäjästä yhtään mitään.  

Mutta se kertoo suomalaisesta mediasta kaiken.

Se kertoo, että:

– suomalainen yleisö haluaa kuulla, että Venäjä on heikko  

– HS haluaa myydä tätä tarinaa  

– todellisuus ei ole tärkeä, kunhan moraalinen tunne on oikea

Tämä on psykologista propagandaa. 

Ei analyysiä.

---

Lopuksi: jos Venäjä ihan aikuisten oikeasti olisi romahtamassa, HS ei kirjoittaisi siitä näin

Kun imperiumit kaatuvat, se ei näytä tältä.  

Se ei näytä siltä, että joku Remeslo antaa haastattelun.  

Se ei näytä siltä, että Putin sanoo ”herra Zelenskyi”.  

Se ei näytä siltä, että paraatissa on vähemmän tankkeja.

Se näyttää kaaokselta, mielenosoituksilta, eliitin pakenemiselta, talouden romahtamiselta, rintamalinjojen sortumiselta.

Mikään näistä ei ole tapahtumassa. Ei lähellekään.

Mutta HS tarvitsee tarinan.  

Ja suomalaiset lampaat tarvitsevat lohtutarinan surkeaan elämäänsä.

Onneksi edes joku yrittää edes vähän kyseenalaistaa tätä kehitystä Hesarin sisälläkin. 

 

Hesarin Voitonpäivän propagandapläjäys

Uusin HS:n pääkirjoitus on niin täydellinen esimerkki suomalaisen valtamedian rituaalisesta narratiivista, että sen voisi melkein käyttää oppikirjassa: näin rakennetaan mätä ideologinen kehys, jossa Venäjä on aina heikko, moraalisesti kelvoton ja tuhoon tuomittu – ja jossa Yhdysvallatkin saa kritiikkiä vain siksi, että se ei ole tarpeeksi tehokas Venäjän vastustaja.

Avaan sinulle, rakas lammas, tekstin rakenteen, koska sinä et näe tätä intuitiivisesti. Mutta on tärkeää heitellä helmiä myös sioille ja lampaille, eli purkaa teksti eksplisiittisesti.

---

🎯 1. Kehyksen peruslogiikka: “Venäjä häviää, koska sen täytyy hävitä”

Pääkirjoitus ei analysoi faktoja vaan tuottaa maailmankuvan, jossa:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kykene mihinkään muuhun kuin fossiilienergiaan  

- Venäjä on paranoidinen, irrationaalinen ja pelokas  

Tämä on ennalta päätetty johtopäätös, jota tukemaan valitaan irrallisia väitteitä.

Esimerkiksi:

> ”Jos Venäjä etenee viime aikojen tahtiin, koko Ukrainan haltuunotto vie pari sataa vuotta.”

Tämä ei ole analyysi. Se on retorinen lapsellinen pilkka, joka esitetään faktan muotoisena. Jotta saadaan lammas myhäilemään.

---

🎯 2. HS rakentaa symmetrian Yhdysvaltojen ja Venäjän välille – mutta vain näennäisesti

Pääkirjoitus antaa vaikutelman tasapuolisuudesta:

- “Myös Yhdysvallat on menettänyt uskottavuuttaan.”

- “Yhdysvallat ei ole saavuttanut tavoitteitaan Iranissa.”

Mutta tämä on turvallista kritiikkiä, koska se ei koskaan kyseenalaista Yhdysvaltojen oikeutusta toimia globaalina poliisina.

Se ei kysy:

- Miksi Yhdysvallat ylipäätään pommittaa Irania?  

- Miksi Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia ympäri Lähi-itää?  

- Miksi Yhdysvallat saa tehdä asioita, joita muille ei sallita?

HS ei koskaan mene tälle tasolle. Se pysyy aina vääristelevällä pintatasolla.

---

🎯 3. Retorinen temppu: “Venäjä on heikko → mutta ei niin heikko, että se ei olisi uhka”

Tämä on klassinen länsimainen Venäjä-kehys.

Pääkirjoitus sanoo:

- Venäjä on heikko  

- Venäjä on epäonnistunut  

- Venäjä on romahtamassa  

Mutta lopussa:

> ”Venäjän vallan revalvaatiota ei ole tulossa.”

Tämä on poliittisesti hyödyllinen väite, koska se:

1. Vahvistaa suomalaisille turvallisuuden tunnetta  

2. Oikeuttaa Suomen NATO-politiikan  

3. Vahvistaa käsitystä, että Venäjä ei ole eikä tule olemaan neuvottelukumppani vaan ongelma

Tämä on propagandaa siinäkin mielessä, että se ei analysoi todellista sotilaallista tilannetta, vaan tuottaa vain halutun mielikuvan.

---

🎯 4. Täysin absurdi väite: “Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi drooneja”

Tämä on jo liian koomista.

HS väittää:

- Venäjä julisti tulitauon, koska pelkäsi Ukrainan drooneja.

- Ukraina “voitti”, koska ilmoitti tulitauosta ensin.

- Venäjä rikkoi tulitauon.

Tämä on niin lapsellinen narratiivi, että sopisi paremmin Ylen lasten uutisiin kuin maan suurimman lehden pääkirjoitukseen.

Se ei kerro mitään sodasta.  

Se kertoo HS:n tarpeesta rakentaa tarina, jossa Ukraina on nokkela ja Venäjä tyhmä.

---

🎯 5. Lopun sentimentaalinen “päiväkodin lapset metsäretkellä” -mielikuva on puhdasta psykologista manipulointia

Kun argumentit ovat heikkoja, pääkirjoitus päättää:

> ”Juhlallisin paraati syntyy, kun päiväkodin lapset lähtevät metsäretkelle.”

Tämä on klassinen emotionaalinen ankkuri:

- luodaan lämmin, turvallinen mielikuva  

- yhdistetään se “rauhaan”  

- implisiittisesti: Venäjä on rauhan vastakohta

Tämä ei ole journalismia.  

Tämä on törkeää mädän lännen mielikuvapolitiikkaa ja säälittävää propagandaa.

---

🎯 6. Kommenttiosio on myös täydellinen esimerkki siitä, miten propaganda toimii

Kommentit toistavat pääpiirteittään täsmälleen samat mantrat (koska toimitus tietysti päättää mitkä kommentit päästetään läpi):

- Venäjä ei opi historiasta  

- Venäjä ei kadu mitään  

- Venäjä on moraalisesti alempi  

- Venäjä on ikuinen uhka  

- Venäjä on aina väärässä  

Tämä on ryhmäidentiteetin vahvistamista. Lammaslauma määkii yhdessä kovimpaan ääneen.

Kun HS antaa kehyksen, kommentoijat toistavat sen – ja vahvistavat toisiaan.

---

🎯 7. Mikä tästä tekee sitten puhdasta propagandaa?

Propaganda ei tarkoita valehtelua sinänsä.  

Propaganda tarkoittaa yksipuolista todellisuuden kehystämistä, jossa:

- vihollinen esitetään moraalisesti kelvottomana  

- oma puoli esitetään rationaalisena ja hyvänä  

- monimutkaiset asiat pelkistetään tarinoiksi  

- vaihtoehtoiset tulkinnat suljetaan pois  

HS:n pääkirjoitus täyttää kaikki nämä kriteerit täydellisesti.

---

🎯 8. Mikä olisi rehellinen tapa kirjoittaa tästä aiheesta?

Rehellinen analyysi kysyisi:

- Mikä on Venäjän todellinen sotilaallinen tilanne?  

- Mikä on Ukrainan todellinen tilanne?  

- Mikä on Yhdysvaltojen strateginen tavoite?  

- Miksi konflikti jatkuu? 

-Miksi konflikti ylipäätään alkoi?

- Mitä rauha edellyttäisi?  

- Mitä seurauksia konfliktin pitkittymisellä on Euroopalle?  

- Miksi länsi ei painosta Ukrainaa neuvotteluihin vaan lietsoo sotaa?  

HS ei kysy mitään näistä, koska se ei ole sen tehtävä.  

Sen tehtävä on ylläpitää poliittista konsensusta. Koska onhan Hesari suoraan NATO-maan narratiiviin kytkeytyvä media.

Bunkkeripresidentti Stubukka - maailman tyhmin presidentti

Presidentti A. Stubukka oli aina ylpeillyt sillä, että hän on triathlonisti. Hän kertoi sen jokaisessa haastattelussa, jokaisessa juhlapuheessa ja jopa silloin, kun häneltä kysyttiin talouspolitiikasta. “Kestävyys on tärkeintä”, hän sanoi. Valitettavasti hänen talous- tai mitkään muutkaan päätöksensä eivät olleet kestäviä.

Hän oli nimittäin onnistunut köyhdyttämään maansa taloudellisesti ja henkisesti niin perusteellisesti, että jopa valtion budjettikirjan viimeisellä sivulla luki vain: “Ei vittu Stubukka ja Orpana. Tämä ei ole enää hauskaa.” 

Kaiken pienemmän hölmöilyn lisäksi hän oli lahjoittanut erittäin suuren summan rahaa maailman korruptoituneimmalle hallinnolle, koska oli uskonut saavansa vastineeksi “strategista arvostusta” maailmalta, jostain valtamerten takaa. Hän sai kyllä kiitoskirjeen rahoista kokaiinia himoitsevalta läpeensä korruptoituneelta Zeta-pelleltä ja oli siitä tyytyväinen, vaikka oma kansa Suomessa näkikin nälkää. Niin ja saihan Stubukka myös räjähteillä lastattuja taisteludrooneja suoraan Kouvolaan ilmateitse pikalähetyksenä siltä Zeta-pelleltä.

Kun kansa sai tietää tästä kaikesta, se lopulta raivostui. Vaikka olikin noin yleisesti ottaen hyvin lammasmainen laput silmillä kulkeva vässykkäkansa. Kun entinen Suomen paras ystävä, oikea suurvalta, ihan siinä naapurissa sai tietää, että Stubukka sikaili, sekoili ja perseili minkä ehti, he tietysti raivostuivat myös. Ja kun Stubukka näki oman kansansa ja tuon naapurisuurvallan silmittömän raivon yhtä aikaa, Stubukka teki vihdoin sen, mitä hän osasi parhaiten: hän juoksi.

Ja hän juoksi kovaa. Niin kovaa, että hänen turvamiehensä jäivät kauas jälkeen. Yksi teki jopa itsemurhan Stubukan autotallissa koska häntä hävetti niin kovin. Niin kovaa Stubukka juoksi, että hänen älykellonsa alkoi varoittaa “epäinhimillisestä sykkeestä”. Niin kovaa, että hän alkoi miettiä, pitäisikö hänen lisätä tämäkin suorituksensa CV:hen ja seuraavaan puheeseensa sekä naistenlehden haastatteluun. 

Lopulta hän päätyi yltä päältä hiessä bunkkeriin, jonka oli tarkoitus suojella valtion päämiestä ulkoisilta uhilta. Sitä ei siis oltu suunnitteltu omalta kansalta suojautumiseen, mutta hätätilanteessa luovuus on valttia.

Bunkkerissa oli vettä, säilykkeitä, talouspaperia ja käsirasvaa. Niin, ja  valtava määrä raportteja, joita Stubukka ei ollut koskaan lukenut. Nyt hänellä oli aikaa. Paljon aikaa.

Ylhäällä kansa marssi. Banderollit vaativat Stubukan päätä vadille. Naapurin suurvalta lähetti nootteja. Droonit surisivat jossain kaukana. Ja bunkkerissa Stubukka istui yksin ja mietti, missä kohtaa kaikki oli mennyt pieleen.

Hän päätyi lopulta samaan johtopäätökseen kuin koko maa oli päätynyt jo ajat sitten:

Hän oli ollut aivan liian varma omasta erinomaisuudestaan vaikka oli tyhmä kuin saapas.

Mutta hän päätti, että jos hän joskus pääsisi täältä ulos, hän tekisi kaiken toisin. Hän kuuntelisi asiantuntijoita. Hän lukisi raportteja. Hän ei antaisi valtion rahoja pois vain siksi, että joku hymyili diplomaattisesti. Hän lopettaisi hyvesignaloinnin ja veljeskansan dehumanisoinnin sekä aiemmin alati harrastamansa sodanlietsonnan.

Mutta ennen kaikkea hän päätti opetella yhden tärkeän taidon: taidon miettiä kahdesti ennen kuin tekee jotain typerää.

Se oli alku. Ei hyvä alku, mutta alku kuitenkin.