Paavo, numero seitsemän

Toisessa kädessäni passi, toisessa karvahattu, potkaisin voimalla salin ovet auki. Ovien lävähtäessä levälleen karjaisin minkä viskin korventamasta kurkunpäästäni sain:” Milläs tiskillä täällä äänestetään Paavoa!”

Jo valmiiksi hiljainen äänestyspiste hiljeni tyystin. Ihmiset pysähtyivät kuin taikaiskusta ja alkoivat tuijottamaan ovelle. Salin perällä istumassa ollut järjestysmies nousi ja alkoi hitaasti kävelemään minua kohti. Käänsin vaistomaisesti rintamasuuntani kohti tuota keski-ikäistä siilitukkaista entistä kehonrakentajaa ja puristin oikean käteni refleksinomaisesti nyrkkiin. Vasen kulmakarvani laskeutui, oikea vastaavasti nousi, lihaksikkaitten leukaperieni painaessa hampaitani yhä tiiviimmin yhteen. Huomasin samalla ajattelevani:” Tämähän on silkkaa fasismia.”

Vaalirauhaa turvaavan järjestysmiehen lähestyessä vedin syvään henkeä ja annoin rintakehäni nousta uhkaaviin mittoihin hartioitteni laskeutuessa rentoutuneina alaspäin. Nyrkkiin puristuneen käteni sormet avautuivat vielä kerran ja tekivät raukean viuhkamaisen liikkeen vain puristuakseen heti kohta entistä tiukemmin uudelleen nyrkkiin. Nyt järjestysmies seisoi jo metrin päässä edessäni ja hänen kätensä näytti tavoittelevan vyötäröllä roikkuvaa anustapin muotoista kumipamppua. Salin hiljaisuus oli edelleen rikkumaton. Edes kynien kahinaa äänestyslapuilla ei kuulunut, ihmisten hengityksestä puhumattakaan.

Astuin askeleen eteenpäin. Järjestysmiehen otsalla näkyi hikikarpaloita. Nyt kuulin hänen sydämensä kiihkeän pamppailun. Oma pulssini pysytteli tukevasti leposykkeen puolella eikä otsallani näkynyt pisaraakaan ylimääräistä suolaista nestettä, sen voin vaikka vannoa. Järjestysmiehen rintapielessä oli nimikyltti kuin Hesen kesäharjoittelijoilla ikään. ”Mitäs Hannu?”, tokaisin. Mutta Hannu ei saanut tiristettyä sanaa suustaan. Kulmakarvani edelleen eritasossa tuijotin suoraan Hannun silmiin ja jatkoin: ”Tulin äänestämään. Missä täällä äänestetään Paavoa?” Mutta Hannu pysyi vaiti.

Kaupungin keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtajan, Neiti Ala-Sumpun, kaunismuotoinen pää kohosi viereisen tiskin takaa. Ala-Sumpun hunajainen ääni soi hiljaisuuden keskellä korvissani kuin tuhannen enkelin laulu hänen lausuessaan hieman epävarmasti mutta samalla kovin kutsuvasti: ”Täällähän sitä Paavoa sopii äänestää.” Selvitin kurkkuni karheutta kröhäisemällä kertaalleen Hannun kasvojen edessä siirtääkseni hänet pois tieltäni. Reitin ollessa nyt selvä, kävelin kuin öljytyin lantein Neiti Ala-Sumpun luo ja avasin keskustelun. ”Jaahas, jaahas. Numero seitsemänhän se oli?” tiedustelin neidiltä. Paavon numerohan oli totta kai jo valmiiksi erehtymättömästi mielessäni, mutta vanhat korvani janosivat neidin pulppuavaa viserrystä sisäänsä aivan samoin kuin ikivanha haapa janosi koloonsa valkoselkätikkaa.

Ala-Sumppu lateli hyvin istuvassa valkeassa kauluspaidassaan viralliset vaalivirkailijan lauseensa ja piirsin paperiin komean seitsikön. Noustessani tuolilta ja suudellessani hyvästä palvelusta kiittäen neidin kämmenselkää näin sivusilmällä, että saliin tullessani täysin lamaantunut väkijoukko alkoi pikkuhiljaa liikuskella ja supattelemaan keskenään. Ainoastaan Hannu seisoi edelleen niillä sijoillaan, mutta oli toiselta puolen varustevyötään löytänyt kumipatukan sijaan suklaapatukan, jota mutusti lähes maanisesti kuolan valuessa suupielistä kilpaa otsan hikinorojen kanssa.

”Tällainen ääni Paavolle tänään”, kajautin vielä äänestyssaliin poistuessani säröillä olevista lasisista pariovista hiljalleen hämärtyvään tammikuiseen iltapäivään.

  

Avoin kirje alkoholin puolesta

Alkoholista on jälleen keskusteltu vilkkaasti ja ansiokkaasti mediassa (mm. lukemattomat kirjoitukset ja haastattelut Helsingin Sanomissa viime vuosina). Keskustelijoina on ollut eri alojen asiantuntijoita, poliitikkoja ja kadunmiehiä. Moni, mm. Kaarlo Simojoki, päihdetyön erikoislääkäri, haluaisi rajoittaa alkoholin saatavuutta. Tähän alkoholin demonisointikuoroon on liittynyt moni keskustaan päin kallellaan oleva vaikuttaja ja ns. puskalaiset sekä lestadiolaistaustaiset poliitikot. Tahdon tuoda yhden unohdetun näkökulman mukaan keskusteluun, nimittäin evolutiivisen ulottuvuuden.

Alkoholi ei ole uusi keksintö ihmiskunnan historiassa. Sitä ei keksinyt Irwin Goodman 70-luvulla, ei olutta panneet luostarimunkit 500-luvulla, ei edes Jeesus kaksituhatta vuotta sitten muuttaessaan veden viiniksi. Ihmisellä ja alkoholilla on paljon pitempi ja kiinteä, jopa elimellinen yhteinen historia. Ja se näkyy suoraan geeneissämme. Hallituksemme päätökset maitokaupan oluiden prosenttirajoista ovat pelkkiä lillukanvarsia alkoholikeskustelussa.

Alkoholiin pitäisi osata suhtautua mutkattomasti. Kuin veteen. Puolikas pullo punaviiniä arkilounaalla työkaverien kanssa pitäisi olla aivan normaalitila. Pieni päihtymys. Ikävä kyllä nykyaikana pientä päihtymystä ei sallita muutoin kuin erikoistilanteissa, juhlittaessa tai lomaillessa. Ellei ole rappioalkoholisti. Uskallan väittää, että seitinohuessa monet työt sujuisivat jopa paremmin kuin stressaantuneena selvin päin!

Uskallan myös väittää, että mikäli alkoholin demonisointi loppuisi ja myöntäisimme (siis jopa ne pappissukujen hurskaat, tekopyhät ja muuten vain paremmat ihmiset), että ihminen on elimellisesti sopeutunut käyttämään alkoholia, moni häpeästä kumpuava ongelma alkoholiin liittyen kaikkoaisi. Yksi tärkeä syy alkoholismiin on nimittäin se, että alkoholin käyttöä pitää peitellä tai häpeillä. Tai rehvastella. Kenen etua palvelee se, että hyvää työtä tekevä hitsaaja tai asentaja saa potkut töistä haistuaan työpaikalla viinalle? Meidän tulee hyväksyä se, että olemme miljoonia vuosia nauttineet alkoholia. Ja alkoholin käyttö tulisi käytännössäkin vihdoin sallia kaikilla tasoilla. Töissäkin. Kuten useimmat johtavassa asemassa olevat jo omalla kohdallaan tekevätkin. Miksi Hesari muuten teki Ullanlinnan Arskasta koskettavan, jopa ylistävän, jutun vaikka kyseessä oli puliukko?

Toki ongelmia voisi alkoholin vapautuksen jälkeen edelleenkin tulla yksilötasolla, mutta ei johtuen tiukkapipoisista ja yksiulotteisista toisista ihmisistä vaan omista valinnoista ja yhteiskunnan yleisestä surullisesta jamasta. Populaatiotason negatiiviset vaikutukset, johon ylilääkärit ja ravitsemustieteilijät vetoavat, tulevat todennäköisesti olemaan positiivisia alkoholin vapautuksen jälkeen. Esimerkiksi Välimeren maissa alkoholinkäyttö on ollut pitkään vapaampaa ja siellä moni elää terveen, hyvän ja pitkän elämän nauttien jatkuvasti viiniä. Venäjällä toki ryypätään rankasti ja elinajanodote on kohtuullisen lyhyt mutta siihen on syynä enemmän kaikki muu kuin alkoholi. Venäjällä alkoholi on vain oire ja seuraus. Kohta sama tilanne on Suomessakin, jollei yhteiskuntaamme saada iloa ja onnellisuutta.

Kysymys ei ole siis vain saatavuuden sallimisesta, vaan myös alkoholin käytön sallimisesta. Yhteisö pystyy puuttumaan ongelmakäyttöön rakkaudella ja yhteisöllisyydellä. Räkäkännissä virheitä tekevät  toimistojen vastaanottovirkailijat saisivat nuhteita, mutta työnsä esimerkillisesti pikkuhiprakassa tekevät työntekijät saisivat seitinohuessa olevat asiakkaat entistä paremmalle tuulelle. Kukapa meistä ei olisi kuullut sanontaa: humalassa asiat vain tuntuvat luonnistuvan!

Itse ajavat autot kolkuttavat jo oven takana, robotit hoitavat tarkkuutta vaativat kokoonpanotyöt jne. Kohtuullisessa maistissa olisi meidän kaikkien varsin helppoa elää, ilman mitään hätää. Miksemme voisi alkaa nauttimaan elämästä, kukin tavallamme. Oppisimme kuuntelemaan itseämme. Jos tekee mieli ottaa olut tai lasillinen kuohuviiniä, voisimme ottaa sen. Vaikka työpaikalla. Jos ei tee mieli, ei sitä tarvitsisi väkipakolla juoda vaikka olisi pomon 60v. juhlat tai pikkuserkun kesähäät.

Jo kymmenen miljoonaa vuotta sitten esi-isiemme ADH-4 geenissä tapahtui mutaatio joka edesauttoi selviytymistä silloisessa elinympäristössä. Esi-isämme pystyivät tämän vuoksi käyttämään ravinnokseen alkoholia sisältäviä käyneitä hedelmiä tulematta sairaiksi. Maahan pudonneen alkoholikäyneen hedelmän energiasisältö on noin kaksinkertainen verrattuna tuoreeseen yhä puussa roikkuvaan hedelmään.  Ympäristössä jossa energiasta on aina ollut enemmän tai vähemmän pulaa, tämän mutaation syntyminen on siis ollut huomattava etu. Tästä syystä meillä on yhä tietty himo alkoholia kohtaan, sillä parhaiten tuota alkoholiresurssia hyödyntäneet saivat eniten jälkeläisiä. Kädellisten lahkossa tämä mutaatio on niillä lajeilla jotka ovat laskeutuneet puista maanpinnalle. Voitaneen jopa sanoa että ilman sitä ei olisi kannattanut laskeutua puista.

ADH-4 geenimutaation ansiosta pystymme polttamaan alkoholia jopa neljäkymmentä kertaa tehokkaammin kuin lajit joilla tätä mutaatiota ei ole. Sen ansiosta emme humallu silmittömästi pienehköistä määristä alkoholia. Avainsana on pienehkö.

Alkoholin käytöstä seuraavat haitat ihmiskunnalle tänä päivänä johtuvat aivan muista syistä kuin alkoholin absoluuttisesta sopimattomuudesta meille. Tärkein syy on nykyisen kaltaisen elämäntyylin sopimattomuus ja se saa ihmiset tarttumaan pulloon. Nykyinen länsimainen elämämme ei ole lajityypillistä ja mielekästä eli sellaista johon ihminen on evolutiivisen historiansa kuluessa sopeutunut. Seurauksena on alkoholismia, ylipainoa, masentuneisuutta, itsemurhia, sydän- ja verisuonitauteja. Kaikki nykyaikaisen kulttuurimme sivutuotteita, joita ei metsästäjä-keräilijäyhteisöissä tavata. Nykyisestä ankeudesta on paljolti kiittäminen maanviljelyn aloittamista, joka oli yksi suurimmista virheistä jonka ihmiskunta on ikinä tehnyt.

Sen sijaan, että aina mietimme vastausta kysymykseen miten, kannattaisi välillä kysyä ja etsiä vastauksia kysymykseen miksi. Miksi tartumme nyt pulloon niin hanakasti? Miksi meille ei enää tänä päivänä riitä sama määrä alkoholia joka on riittänyt meille kymmenen miljoona vuotta? Vastaukset sinun pitäisi jo tietää, jos luit ylläolevan ajatuksella.